Suoraan asiaan. Kaatuuko hallitus kokoomuksen ja demareiden johtajavaihdoksien takia? Vastaus on: ei. Muuttuuko hallituksen talouspoliittinen linja? Ja sama vastaus: ei.
Poliittista draamaa on kevään aikana nähty ja lisää nähdään alkukesällä keskitasoisen jännityselokuvan verran. Kehysriihen päätös alkukeväästä oli yllätyksiä täynnä. SDP:n puheenjohtajavalinta on kutkuttavan mielenkiintoinen. Eurovaalien tuloskin yllätti, koska jytky ei saanut jatkoa. Edessä on kokoomuksen tasaiselta näyttävä puheenjohtajakamppailu. Heikommalla sydämellä varustettu politiikan seuraaja on joutunut toistuvasti turvautumaan nitroihin.
Kokoomuksen puheenjohtajavaihdos tuo hallitusneuvottelut, jotka ovat saaneet täysin epäonnistuneen etuliitteen, ”mini”. Muodollisesti ”mini” vähättelee, virallisesti on kyse ihan täysistä - ”maksi” – hallitusneuvotteluista kun pääministeri vaihtuu.
Tosiasiallisesti ”mini” on liian paljon luvattu. Hallitusohjelma on ja pysyy. Neuvotella toki voidaan ja pitääkin, mutta muutokset hallitusohjelmaan ovat lähinnä kosmeettisia. Kun Jäätteenmäki vaihtui Vanhaseen, pilkkuakaan ei muutettu hallitusohjelmasta.
Neuvottelut voivat olla jopa ”maksi”, mutta lopputulos ei ole edes ”mini”.
Hallitus sai juuri kehysriihessä sovituksi loppukauden toimet. On vaikea uskoa, että mitään olennaista muutosta kehysriihen päätöksiin tai hallitusohjelmaan tehdään. Johtajat vaihtuvat, mutta puolueet tekevät päätökset.
Paine sille, että sekä SDP:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne että kokoomuksen uusi puheenjohtaja ja pääministeri työntävät hallituksen vajaan vuoden lopputaivallukseen peukalonjälkensä, on suuri. Hallitusvene ui syvällä, keikuttelu kaataa venhon helposti. Yhdelläkään hallituspuolueella ei tässä tilanteessa ole etua hallituksen kaatumisesta. Tämä hallitus lipuu seuraaviin vaaleihin tällä kokoonpanolla.
Jotain siis tehdään, mutta se ei voi olla suuren suurta eli hienosäätöä on luvassa. Oletan, että kehyspäätöksessä 600 miljoonan suuruiseksi sovittua kasvupakettia hieman kasvatetaan. Sille on paljon hyviä perusteita. Tästä saa Antti Rinne sulan hattuunsa. Kasvun ja työllisyyden tukeminen on ollut hänen keskeinen viestinsä. Kokoomus puolestaan saa verotukseen tai yritysten rahoittamiseen joitakin kosmeettisia muutoksia. Näin saa uusi pääministeri oman sulkansa.
Mikäli Jan Vapaavuori valitaan kokoomuksen johtoon ja pääministeriksi, on täysin mahdollista, että Vapaavuoren ja Rinteen intressit yhdistyvät Fennovoiman kohdalla. Hanke kaipaa kotimaista rahoitusta. Kun kasvurahastoa kasvatetaan, luonteva kohde voisi olla Fennovoima.
Talouspolitiikan pulma liittyy vuoden 2015 melko mittaviin säästöihin. Omaan jalkaan ampumisen riski on suuri. Hallitus ajautui kohtuuttoman suuriin säästöihin ensi vuodelle osaksi siksi, että ennakoitua heiveröisempi talouskasvu synnyttää julkiseen talouteen suuremman alijäämän ja osaksi siksi, että kaikesta päätellen puoluejohtajat Katainen ja Urpilainen halusivat jättää ”puhtaan” pöydän tulevalle hallitukselle. Tämä sinänsä kunnioitettava tavoite on talouspoliittisesti riskialtis, jopa tyhmä.
Järkevämpää olisi ajoittaa sopeutustoimet pidemmälle ajalle kuten talousviisaiden joukko on suositellut. Se mikä on poliittisesti tyylikästä ei ole talouspoliittisesti viisasta.
Talouspoliittista hienosäätöä haettaessa ydinkysymys on luottamus. Kokoomuksesta korostetaan sopeutuksen välttämättömyyttä, jotta markkinoiden luottamus Suomen talouteen säilyy. Rinteen mukaan luottamus syntyy vain kasvulla, jota julkisen vallan on avitettava. On mielikuvituksen puutetta, jos näitä näkemyksiä ei saada sovitetuiksi yhteen.
Kahden suurimman hallituspuolueen kippareiden vaihdokset antavat mahdollisuuden kehyspäätöksen hienosäätöön niin, että talouspolitiikan paniikkijarrutus muuttuu höyhenjarrutukseksi. Päälinja kuitenkin pysyy: jarrutetaan jotenkin.
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti.
Kolumni