Kultaa vai hopeaa? Ykkönen vai kakkonen? Tunnetilana ero on valtava, vaikka sijoituksena vain yksi pykälä.
Vuoden 1981 kärppämestaruuden muistavat kaikki. Se joukkue ja sen pelaajat nousivat hetkessä kuolemattomien legendojen joukkoon.
Vuoden 1987 hopeajoukkueen pelaajat tekivät miehekästä työtä, mutta sen pelaajista ei koskaan tullut legendoja,
Vuoden 2003 pelaajat ovat sankareita kaikki. Aika näyttää, minkälaiselle jalustalle nämä pelaajat nousevat.
Urheilun kielikukkasten mukaan kaikki rakastavat voittajia, hopea on hävitty mitali, ja mitali se on pronssikin. Euroissa mitattuna Kärpät kuittaa play off-potista noin sata tonnia vähemmän kuin Tappara. Tilinpäätöstä mitattaessa raha ei kuitenkaan ratkaise. Urheilullinen saavutus nousee kaiken ohi.
Aivan oikein. Tapparan pelaajat mestareita isolla M:llä, ja Hämeenlinnassa varmasti riemuitaan joukkueesta, joka merkkautti tilastoihin pronssisen merkinnän.
Miltä hopea sitten maistuu? Ottaen huomioon, että mestaruus jäi vaaksan päähän, hopean sivumaku on kitkerä - ainakin pelaajien keskuudessa. Esimerkiksi kapteeni Lasse Kukkosen ensi reaktio ei painomustetta kestä.
Mutta.
Kärpät juhli edellisen kerran mitalia 16 vuotta sitten finaalisarjassa, joka oli äärimmäisen valju. Myös tuolloin mestaruus ratkesi Raksilassa, jossa aitiopaikalla Tapparan mestaruusjuhlia todisti alle 4000 katsojaa.
Nyt tunnelma oli katossa, ja yleisö palkitsi kovaäänisesti Kärppien hopeasuorituksen. Tätä taustaa vasten nousu finaaliin ja valtakunnan todelliseen eliittiin on suuri sankariteko, josta saa ja pitää olla ylpeä. Viimeisten kolmen viikon aikana Kärpät on tehnyt niin itselleen kuin kotikaupungilleen Oululle mittaamattoman arvokasta positiivista julkisuutta. Tämä kevät muistetaan, ja tämä joukkue muistetaan, mutta legendoja sen pelaajista ei aivan taida tulla.
Finaalisarja oli kotimaiselle liigakiekolle loistavaa pr:ää. On upeaa, että himoittu Kanada-malja matkaa ensimmäistä kertaa 15 vuoteen jonnekin muualle kuin Helsinkiin tai Turkuun. Pelillisesti ottelut olivat vauhdikkaita, niissä oli täyteen ahdettua taistelutahtoa - ja draamaa.
Tähän ei olisi Jokerit pystynyt.
Kärpät on tarjonnut kannattajilleen ja tukijoilleen briljanttia jääkiekkoviihdettä. Jos asioilla on taipumus toistua tai uusiutua 16 tai 22 vuoden välein, Oulussa nähdään finaaliviihdettä seuraavan kerran joskus 2020-luvulla.
Mutta eihän se näin mene.
On päivänselvää, suorastaan kristallinkirkasta, että tämä finaalisarja ei jäänyt tämän vuosikymmenen ainoaksi Oulussa. Jos nykyinen seurajohto jatkaa valitsemallaan tiellä, Raksilan jäähallin pullistelee jälleen suuria tunteita aivan lähivuosina.
Tänä keväänä Poika (Kanada-malja) ei vielä halunnut tulla Ouluun. Vuoden kuluttua Kärpät-niminen joukkue on entistä valmiimpi ja kypsempi entistä kovempiin haasteisiin - tavoittelemaan liigamestaruutta.
Tämän kauden tähdet näyttivät voimansa. He melkein johdattivat Kärpät liigamestariksi. Kärpät tarvitsee Brett Lieversin. Kärpät tarvitsee Petr Tonin. Ja tietenkin Petr Tenkratin.
Joni Pitkästä Kärpät tuskin pystyy pitämään, sillä huippulahjakkuuden osoite on Philadelphia. Petr Tenkrat on matkalla Columbukseen, mutta jatkaminen Oulussa on mahdollista etenkin, jos hänen paras kaverinsa Petr Ton malttaa perheineen pysyä Suomessa. Brett Lievers jää Kärppiin, jos hänen palkkapyyntönsä on sopusoinnussa Kärppien tarjoukseen.
Huipputaitavaa Andrei Portaitchukia on huhuiltu Jokereihin. Jos tämä siirto toteutuu, silloin tehdyillä sopimuksilla ei ole mitään painoarvoa. Venäläis-kazakstanilainen virtuoosi nimittäin teki kaksi vuotta sitten sopimuksen kevääseen 2004 saakka.
"En tiedä, jatkanko täällä", kuului hopeamitaliaan pussailleen Potaitchukin viesti.
-Mutta sinullahan on sopimus.
"Niin on, mutta en tiedä."
Kärppien kannalta on äärimmäisen tärkeää, että suurien voittojen maalivahti Niklas Bäckström torjuu petopaidassa kiekkoja myös ensi kaudella. Bäckström on tämän kevään maalivahtisensaatio.
Mestaruus ei näytä olevan kultajoukkueen valmentajan persoonallisuudesta kiinni. Jukka Rautakorpi on tyyliltään tulta ja tappuraa, eikä aina välttämättä harkitse loppuun saakka, mitä suustaan päästää. Joka tapauksessa Suomen mestaruus 2003 on Rautakorvelle ja Tapparalle komea suoritus kahden hopeavuoden jatkeeksi. Nyt mies siirtyy Kuortaneen urheiluopistolle, kauas liigakiekkoilun kiivaasta rytmistä.
Mestaruudessa on tuhkimo-tarinan ainekset. Vielä tammikuussa loppiaisen tietämillä kirvesrinnat eivät mahtuneet play off-joukkueiden joukkoon.
Kari Heikkilän uskottavuus liigavalmentajana ehti kauden aikana rakoilla siellä sun täällä. Väritön, hajuton ja mauton valmentaja ei miellyttänyt kaikkia.
Pulinat pois.
Viimeistään nyt Heikkilä on osoittanut, että hän kuuluu valtakunnan parhaiden kiekkovalmentajien eturiviin. Kärppien tulevaisuuden kannalta on hyvä, että joukkue aloittaa ensi kauden saman Mr. "me keskitymme vain omaan tekemiseen" johdolla.
Heikkilä puhui sunnuntaina myös hermoenergiasta.
"Mitä kovemmat paineet, sitä rauhallisempi olo", Heikkilä selvensi.
Mitaleita olivat toki jakamassa SM-liigan puheenjohtaja Harry Harkimo ja toimitusjohtaja Urpo Helkovaara, mutta myös Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola.
Jääkiekkoliiton ylimmän sarjatason Mestiksen profiilin kohottamisesta on puhuttu paljon. Mestiksen mestaruus ratkaistiin eilen Mikkelissä.
Jos profiilia haluttaisiin ihan oikeasti nostattaa, jääkiekkoliiton puheenjohtaja olisi varmasti ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Nyt ei ollut.
JOUKO VUORJOKI
jouko.vuorjoki@kaleva.fi