Kolumni

Milloin kurista tuli väkivallan synonyymi?

Kaikki tietävät, että kun joku mottaa toista päin kasvoja, on ylitetty sopivan ja sopimattomana käytöksen raja.

Kaikki tietävät, että kun joku mottaa toista päin kasvoja, on ylitetty sopivan ja sopimattomana käytöksen raja. Niin ei saa tehdä. Toista ei saa lyödä. Ei missään tilanteessa.

Lyöminen on kuitenkin vain pieni osa väkivaltaista käyttäytymistä. Yhä vieläkin, kun tuijotetaan tiukasti, että löikö se sitä, pimentoon jäävät lyömistä edeltäneet syyt ja seuraukset.

Tämä maa on täynnä suunsoittajia, joiden sallitaan jatkaa sopimatonta käytöstään, vaikka ihmiset ympärillä voivat huonosti.

Näitä suunsoittajia ovat kotien keskenkasvuiset vanhemmat, jotka eivät ole sisäistäneet vanhemman rooliaan.

Näitä ovat työpaikkojen kaikentietävät viisastelijat, jotka saavat aina sanoa sen painavan viimeisen sanan vapaan mielipiteen ilmaisun nimissä muut alistamalla.

Näitä ovat esimiesasemissa olevat ihmiset,  jotka eivät ymmärrä vastuutaan joukkojen johtamisessa reilusti, oikeudenmukaisesti ja jämäkästi.

Näitä ovat koulujen pikkupirut, joiden kielenkäyttö ja käyttäytyminen ovat karanneet jo ajat sitten käsistä, mutta mitään ei tehdä.

Yleiseen huonoon  käytökseen puuttuminen jää fyysisen väkivallan jalkoihin, koska fyysinen väkivalta on niin paljon helpompaa havaita ja paheksua.

Henkisen väkivallan, kurittomuuden ja hiljaisen kiduttamisen huomaaminen vaatii herkät hoksottimet.

Ennen kaikkea se vaatii kurin, järjestyksen ja hyvän käytöksen hyväksymistä – ja  myös vaatimista.

Nyt kurista on tullut ikään kuin synonyymi, samaa tarkoittava sana, sanalle väkivalta.

Kuri koetaan vapauden riistämiseksi, alistamiseksi, vääräksi ja yksilöä syyttä kahlitsevaksi.

Helsinkiläisen Alppilan koulun opettajan erottaminen tehtävästään on kaikessa dramaattisuudessaan hyvä keskustelunavaus koulukurista.

Opettajat ja monet muut kansalaiset ovat nousseet voimakkaasti puolustamaan alppilaiskoulun opettajan käyttäytymistä tilanteessa, jossa huonosti käyttäytyvälle oppilaalle piti asettaa rajat.

Me, jotka emme ole tilanteessa olleet, muodostamme käsityksemme asiasta julkisuudessa kuullun ja nähdyn perusteella.

Ei tunnu lopputulema oikealta. Potkujen antaminen tuossa tilanteessa vaikuttaa kovasti liioitellulta.

Myös yleisön reaktion ja opettajan puolesta kerätyn nettiadressin suosion ymmärtää. Moni opettaja kokee, että mahdollisuudet asettaa rajoja ja säilyttää koulukuri ovat kaventuneet. Oppilaille annettiin signaali, että opettajalle voi ja saa sanoa mitä vain.

Alppilan koulun tapaus on vain jäävuoren huippu. Vastaavia tilanteita syntyy kouluissa ja työpaikoilla jatkuvasti. Fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden rajoja koetellaan joka ikinen päivä ja monella taholla.
Ihmiset voivat pahoin ja miettivät, miten selviytyä kurimuksessa päivästä toiseen.

Kun joku menettää malttinsa ja korottaa koulussa tai työpaikalla ääntään, kallistumme helposti puolustamaan sitä, jota kohtaan ääntä korotetaan: Eihän niin saa toimia! Ei saa hermostua, provosoitua eikä varsinkaan näyttää tunteitaan.

Näin menetellen annamme kuitenkin joissakin tapauksissa työpaikkojen ja koulujen terroristien jatkaa myyräntyötään; toisten jatkuvaa aliarviointia ja alistamista. Ongelma ei poistu, vaan saa hiljaisen hyväksynnän.

Kuri, yhteiset säännöt ja rajojen asettamiset lisäävät turvallisuutta. Kun sääntöjä noudatetaan ja niitä vaalitaan, jokainen tietää, mikä on sallittua ja mikä ei.

Meidän jokaisen velvollisuus on huolehtia omalta osaltamme yleisestä hyvinvoinnista ja puuttua epäkohtiin heti eikä vasta huomenna.

Puuttuminen vaatii mukavuusalueen ulkopuolelle siirtymistä, mutta lopputulos palkitsee.