Tapahtumat 80 vuotta sitten loivat sisällön sanonnalle ”kaveria ei jätetä”. Vuodet rintamalla muovasivat veteraanisukupolven arvon, jota nykypäivänä voi kuvata sanalla ystävyys.
Lähimmäisen huomioiminen sodassa ilmeni vahvana yhteisöllisyytenä ja kaverin auttamisena viimeiseen asti. Kaveria ei jätetty vaikka tämä olisi jäänyt kahden rintaman väliin. Hänet haettiin mukaan haavoittuneena. Kaatuneet saatettiin kotimaan multiin.
Millaisia me suomalaiset olemme ja millaisia arvoja pidämme tärkeinä? Mitä minä yksilönä arvostan?
Uudenvuoden aatto on monella tapaa sellainen hetki, jossa tarkastellaan mennyttä ja suunnataan tulevaisuuteen. Se on hyvä hetki pohtia myös omia arvoja. Veteraanien arvot ovat puhutelleet minua talvisodan muistovuonna.
Oman itsensä tunteminen lisääntyy yleensä koetun elämän myötä. Toisinaan omien arvojen näkemiseksi tarvitaan aikaa ja oman sisimmän kuuntelua. Oman itsen tutkiskelu auttaa näkemään omia arvoja ja laittamaan niitä järjestykseen. Tietoisuus omista arvoista on tärkeää. Ne auttavat suuntaamaan omaa elämäämme. Omien arvojen tunnistaminen auttaa voimaan henkisesti hyvin.
Suomalainen yhteiskunta on yhä moniarvoisempi. Erilaiset arvot ja arvostukset ovat myös politiikan käyttövoimaa. Puhutaan identiteettipolitiikan noususta kun erilaisia ja uudenlaisia arvoja tuodaan osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Mikä identiteetti sitten oikein on? Se vastaa kysymykseen ’kuka minä olen’ ja ’miten erotun muista’. Tällaisia ominaisuuksia voivat olla juuri omat arvot. Oman henkilökohtaisen identiteetin lisäksi on olemassa identiteetin sosiaalinen ulottuvuus. Siihen liittyy tarve samaistua johonkin ryhmään, jonka arvot vastaavat omia arvoja.
Oma identiteettikään ei välttämättä ole pysyvä ominaisuus vaan se kehittyy vuorovaikutuksellisena prosessina. Se kehittyy kyseenalaistamisen, pohtimisen ja vertaamisen kautta: millainen olen ja millaisiin ryhmiin haluan kuulua.
Entä ne veteraanien arvot? Millaisia ne olivat? Nuoret miehet ja naiset uhrautuivat sodassa isänmaan puolesta ja toimivat epäitsekkäästi. Nykypäivänä tätä voi sanoa rohkeudeksikin.
Ehkä tunnistat itsessäsi samaa: Haluat tehdä töitä oman joukkueen hyväksi tai olet se joka puolustaa kaveria kiusaajilta. Myös politiikassa on heitä, jotka käyttävät aikaansa yhteisien asioiden hoitamiseen epäitsekkäästi.
Isänmaallisuus sodassa oli patrioottista, isänmaata rakastavaa ja kunnioittavaa. Myös meistä jokainen saa rakastaa kotimaataan ja arvostaa sen itsenäisyyttä, rauhaa ja turvallisuutta. Terve isänmaallisuus on oman kulttuurin ja kansallistunnon vaalimista ja samalla muiden kulttuurien arvostamista.
Suomalaisia on kuvattu sodassa sitkeiksi. Sisu on sana, joka meihin suomalaisiin yhdistetään. Arvona sisukkuus kuvaa nykypäivässä yritteliäistä asennetta niin työelämässä, koulussa kuin harrastuksissa.
Moni veteraani kuvaa suhdettaan sotaan velvollisuuden tunteena. Meistä moni kantaa velvollisuudentuntoa yhteiskuntaa ja omaa maata kohtaan. Olemme valmiita toimimaan oman yhteisön puolesta, joka voi olla oma kylä, urheiluseura, kulttuuriyhdistys tai vaikka perhe. Luotettavuus on sana, jolla tätä arvoa voisi kuvata.
Tulevaisuudenusko sodassa tarkoitti halua elää ja uskoa sodan loppumiseen ja rauhaan. Tänä päivänä tarvitsemme tulevaisuudenuskoa ja positiivista näkymää siitä, että yhteiskuntaa kannattaa rakentaa ja synnyttää yhteistä hyvää. Ilmastonmuutoskeskustelu kaipaa ratkaisuja, jotka yhdessä voidaan saada aikaan.
Tasavertaisuus sotilasarvosta huolimatta oli sodassa oikeudenmukaisuutta. Reiluus näkyi siinä, että komppaniassa syötiin samaa keittoa, olipa päällikkö tai sotamies. Suomi on kuuluisa tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamisesta ja siitä tulee pitää kiinni. Meidän tulee olla oikeudenmukaisia kaikkia kohtaan, iästä, sukupuolesta, ihonväristä tai sukupuolisesta suuntautumisesta huolimatta. Näen, että oikeudenmukaisuus koskee myös oikeutta pärjätä elämässä asuinpaikasta riippumatta. Se on mahdollisuuksien tasa-arvoa kaikille suomalaisille.
Ystävyys, rohkeus, turvallisuus, sisukkuus, luotettavuus, positiivisuus ja yhdenvertaisuus. Nämä ovat veteraanisukupolven arvoja nykypäivässä.
Suomalaisen saunan lauteilla istuu ystäväporukka. Hiki virtaa, mutta nopeammin soljuu keskustelu. Yhteinen historia ja elämäntapahtumat auttavat luottamaan vieressä istuviin ystäviin. Saatetaan siinä keskustella yhteiskunnallisista asioistakin. Jostain ollaan erimieltäkin. Vaikka vuodet kuluvat, on jotain yhteistä kuitenkin. On tunne, että tähän porukkaan kuulun. Meillä jokaisella on hyvä olla sellainen porukka, jossa kelpaa omana itsenään. Sellainen, jossa kaveria ei jätetä. Sellaisen soisi jatkossa olevan myös yhteiskuntamme.
Tytti Määttä on Kuhmon kaupunginjohtaja.