Sote-uudistusta odotetaan, toivotaan ja pelätään. Pelätään markkinoita ja myös systeemin monimutkaisuutta.
Jokaisessa pitäjäkeskuksessa on vähintään pari ruokakauppaa. Me valitsemme S- tai K-kaupan tai Lidlin. Valinnan perusteet ovat aika hämärät. Peruselintarvikkeiden hinnat ovat jokseenkin samat. Yksi marketti on väljempi kuin toinen, toisessa sanotaan hyvät päivät, toisessa pelkät päivät.
Tai jos mennään lähemmäs terveysmarkkinoita: jokaisessa isommassa taajamassa on vähintään kaksi optikkoliikettä ja silmälääkärin vastaanottoa. Yleensä ison valtakunnallisen ketjun osia. Valitsemme ehkä sen, jonka eteen on helpompi pysäköidä. Kirjavista silmälasitarjouksista kun ei ota erkkikään selvää.
Jokaisessa kirkonkylässä on terveyskeskus, jonne nyt on sairastuessa mentävä, sanottiinpa siellä päivää tai ei, olipa pysäköinti kuinka hankalaa tahansa. Soten myötä jokaiseen parin tuhannen asukkaan taajamaan tulee kilpailevia terveysmarketteja, sote-keskuksia, todennäköisimmin jonkin ison firman sivupisteitä.
Paikallinenkin yksityinen keskus on mahdollinen, mutta laki vaatii sote-keskukselta sen verran erilaisia toimintoja, että tällainen pienyrittäjyys on vaivalloista. Pitää tehdä sopimuksia toisten sote-keskusten tai yrittäjien kanssa, jotta koko hoitorepertuaari saadaan tarjolle. Isoilla firmoilla saattaa olla maakunnassa vain yksi sote-keskus, jonka pienimuotoisia sivupisteitä on sitten jokaisella paikkakunnalla.
Asiakas tai potilas saattaa joutua joitakin tutkimuksia varten matkustamaan naapuripitäjään. Siitä valitset, kaupan, optikon, sote-keskuksen ja hammashoitolan. Ei se asiakkaalle sen vaikeampaa ole.
Kun sote-keskus on valittu, siellä hoidetaan ja sieltä lähetetään sovituilla perusteilla tarvittaessa jatkohoitoon. Jos lähete tarvitaan, se menee aina maakunnan liikelaitokseen, joka terveysasioissa on yhtä kuin keskussairaala. Valintamahdollisuuden lisäksi tavallista asiakasta koskeva parannus nykytilanteeseen on se, että sote-keskuksessa on oltava joitakin erikoissairaanhoidon palveluja. Samoin sote-keskusten yhteydessä tulee vähänkin isommilla paikkakunnilla olemaan maakunnan sosiaalityöntekijöitä. Siten vaikkapa palveluasumispaikkaa toivottaessa ei tarvitse matkustella kauemmas.
Muun muassa vanhusten ja vammaisten pitempiaikaisissa palveluissa maakunnan on tarjottava asiakkaalle asiakasseteliä tai henkilökohtaista budjettia. Jos asiakas ei ota seteliä, maakunnan on järjestettävä hoito omissa yksiköissään. Jos taas asiakas ottaa setelin, hän saa valita, mihin yksityiseen palveluasuntoon hän menee tai miltä firmalta hankkii kotisairaanhoitonsa. Jokaisessa asiakasseteli-valintatilanteessa maakunnan on järjestettävä sellainen palveluohjaus, että asiakas tietää, mitä on valitsemassa.
Ja nyt tullaan siihen ”markkinamalliin”. Yksityiset sote-keskukset saavat sen hoitoon kirjautunutta asukasta kohden saman vuosittaisen rahamäärän kuin annetaan saman alueen julkisellekin sote-keskukselle. Yksityiset asumis- tai kotihoitopalvelua toteuttavat yritykset saavat asiakasta kohden käyttöönsä saman rahamäärän, millä julkinen toimija hoitaisi saman homman. Ei siis mitään huutokauppoja tai kilpailutuksia.
Asiakkaalle palvelu maksaa saman asiakasmaksun verran niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Toki yksityinen voi tarjota lisäpalveluja – vaikkapa kerran kuussa kylpyläreissu –, sellaisia, mitkä eivät hoidon kannalta ole välttämättömiä. Niistä tietysti pitää maksaa lisämaksu. Yksityiset sote-keskukset ja asumispalveluja tuottavat yksiköt kilpailevat laadulla. Ajan myötä näitä laatuasioita tulee julkisesti nähtäväksi netissä ja kirjallisina, mutta ruokakaupan ja optikkoliikkeen tavoin valintoja aivan varmasti tehdään ihan mieltymysten perusteella.
Pohjois-Pohjanmaalla julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto maksaa nykyisin yhteiskunnalle noin 1,4 miljardia euroa vuodessa. Perusterveyden avohoito ja hammashoito maksavat yhteensä noin 200 miljoonaa. Siitä tulevat yksityiset sote- ja suun hoitokeskukset lohkaisemaan osan – sen suuruus riippuu siitä, kuinka paljon ihmiset yksityisiä valitsevat. Vanhusten ja vammaisten laitos- asumis- ja avopalvelut maksavat Pohjois-Pohjanmaalla vajaan 400 miljoonaa. Siitä yksityiset toimijat saattavat pitkän päälle viedä ison osan. Nytkin jo yksityiset myyvät palvelujaan kunnille.
Erikoissairaanhoidon nettokustannus maakunnassamme on noin 500 miljoonaa vuodessa. Jos lisääntyvien sote-keskusten ansiosta ihmiset pääsevät hoitoon nykyistä nopeammin, erikoissairaanhoito saattaa alkuvuosina ruuhkaantua ja myös osa erikoissairaanhoidosta joudutaan hankkimaan yksityisiltä.
Mutta kuten luvuista voi päätellä, valtaosa sosiaali- ja terveydenhuollosta tulee edelleen olemaan julkista toimintaa.
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.