Milla-karhunpentu siirrettiin hoivaeläintiloista isoon karhuaitaukseen Ranuan eläinpuistossa. Ensimmäisenä Milla ihastui aitauksensa uima-altaaseen ja riisui elämänsä ensimmäisen kerran talviturkkinsa pois. Vesi ei Millaa pelottanut lainkaan, mutta aitauksen iso koko ja isojen karhujen puihin jättämät hajujäljet saivat Millan hieman hämilleen.
Yksin ei Millan tarvinnut aitaukseen tutustua, eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä toimi sillä oppaana. Karhunpentumaisesti Milla kiipesi aina puuhun, kun rupesi pelottamaan. Eläinpuiston henkilökuntaa hieman pelotti Millan rohkea kiipeily, kun hoivaeläinpuolen aitauksessa ei samanlaisiin korkeuksiin ole mahdollista päästä.
Milla painaa nyt 22 kiloa, eli se on tuplannut painonsa löytöhetkestä. Millan ruokavalio koostuu vuohenmaidoista, kalasta, jauhelihasta, hedelmistä, leivästä sekä marjoista.
Milla saa vuoden päästä karhukaverin Ähtärin eläinpuistosta. Milla ei voi liittyä muiden isojen karhujen joukkoon, koska aikuiset karhut eivät kelpuuttaisi uutta tulokasta joukkoonsa.