Kuinka monta eliölajia Maapallolla elää? Tätä yksinkertaiselta kuulostavaa kysymystä luonnontieteilijät ovat pohtineet vuosisatoja. Siksi monia varmaan hämmästyttää, että maailman eliölajien määrä on yhä arvoitus. PLoS Biology -tiedelehdessä elokuussa julkaistu tutkimus tarjoaa katsauksen aiemmin esitettyihin arvioihin lajimäärästä sekä uuden lähestymistavan ongelmaan.
Tutkimusryhmä vertasi lajien jakaantumista taksonomisen luokittelun eri tasoilla (suvut, heimot, lahkot ja niin edelleen) ja löysi kattavasti tunnetuista eliöryhmistä säännönmukaisuuksia, joiden pohjalta laskettiin lajimäärät myös puutteellisesti tunnetuille ryhmille.
Lopputuloksena saatiin arvio, jonka mukaan maailmassa elää noin 8,7 miljoonaa lajia. Virhemarginaali on 1,3 miljoonaa lajia suuntaansa.
Eliöiden tieteellisen luokittelun nykyaika alkaa Carl von Linnén töistä runsaan 250 vuoden takaa. Tällä hetkellä tieteellisesti kuvattuja lajeja on noin 1,5 miljoonaa, mutta arviot Maapallon todellisesta lajimäärästä vaihtelevat kolmesta miljoonasta sataan miljoonaan. Pienimmän ja suurimman arvion ero on siis 33-kertainen!
Nyt arvioitu 8,7 miljoonaa lajia tarkoittaisi sitä, että tunnemme vain noin 17 prosenttia planeetan lajistosta.
Robert May, yksi maailman kuuluisimmista ekologeista, kirjoitti PLoS Biology -lehteen kommentin, jossa hän pohti tuloksen merkitystä laajemmassa katsannossa.
May huomautti, että nykyään tutkijat kuvaavat karkeasti laskien 1?500 tieteelle uutta lajia vuodessa. Tällä vauhdilla Maapallon eliölajiston selvittämiseen kuluisi siis 480 vuotta.
May olettaa lajien kuvaamisen nopeutuvan uusien molekyylibiologian menetelmien myötä, mutta silti hänen optimistisen arvauksensa mukaan Maapallon koko lajiston selvittäminen kestää vielä noin sata vuotta.
Valitettavasti urakkaa nopeuttaa toinenkin tekijä: lajeja kuolee sukupuuttoon tällä hetkellä niin kiivasta tahtia, että niitä ei koskaan ehditä löytää.
Hyvin tunnetuissa lajiryhmissä, esimerkiksi nisäkkäissä ja linnuissa, sukupuuttojen nykyvauhti on 100--10?000 kertaa nopeampi kuin niin sanottu normaali sukupuuttonopeus, mikä fossiiliaineiston perusteella on ollut varsin vakaa viime puolen miljardin vuoden aikana, sukupuuttoaallot pois lukien.
Maapallon lajimäärän tutkiminen voi kuulostaa akateemiselta puuhastelulta. Ketä kiinnostaa, onko harsosääskiä 1?700 vai 17?000 lajia?
Pitäisi kiinnostaa, sillä kun puhumme lajeista, puhumme samalla ihmiskunnalle elintärkeistä resursseista ja palveluista, muistuttaa Robert May. Eikä hän ole ainoa tätä korostanut luonnontieteilijä.
Lajimäärän hupeneminen vähentää samalla ihmiskunnan potentiaalisesti käytettävissä olevia luonnonvaroja. Nimenomaan potentiaalisesti, sillä koska emme tunne suurinta osaa maailman lajeista, emme myöskään tiedä, miten niitä voisi hyödyntää.
Koska kaikki ravintomme on peräisin luonnosta, jo tämän tosiseikan pitäisi herättää huomaamaan lajimäärän rikkauden arvo.
Myös muiden elävästä luonnosta saatujen hyödykkeiden lista käy lajiston perustutkimuksen oikeutuksesta: penisilliini, pajun kuoresta johdettu asetyylisalisyylihappo, kasvihuonetuholaisten torjunnassa käytetyt petopunkit ja niin edelleen.
Viime vuoden lopulla biodiversiteettisopimuksen kymmenennessä osapuolikokouksessa Japanin Nagoyassa sitouduttiin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen vuoteen 2020 mennessä.
Se voi olla melko mahdoton tehtävä, kun tuohon määräaikaan mennessä emme tunne puoltakaan suojeltavasta lajistosta.