arja.mikkola@kaleva.fi
Svaabin Alppien kukkuloiden tuntumassa elää kunnon väkeä, yritteliäitä ja säästeliäitä omakotirakentajia ja ahkeria työntekijöitä. Sikäläisiä pidetään Saksan mallikansalaisina, heitä luonnehditaankin "Häuslebauer"-sanalla eli talonrakentajiksi. Tarmokkaasta elämänasenteesta vihjaa myös Baden-Württembergin osavaltioon kerääntynyt huomattava teollisuuskeskittymä, niin Daimler kuin Boschkin ovat seudulta kotoisin.
Maanantai-iltana tähän idylliin tuli särö, kun yrittäjä Adolf Merckle, 74, löydettiin kuolleena ratavarresta Blaubeurenin pikkukaupungissa. Merckle antoi teollaan finanssikriisille kasvot. Johtajaa suree nyt paitsi perhe, johon kuuluu neljä lasta ja lapsenlapsia, myös 100 000 alaista.
Merckle oli erittäin menestynyt teollisuusjohtaja. Forbes-lehti on listannut hänet viidenneksi rikkaimmaksi Saksassa. Omaisuutta perheyrittäjällä on arvioitu olleen vielä viime vuonna yli yhdeksän miljardia.
Merckle laajensi isältään 60-luvulla perimäänsä lääketuotantoa kokonaisuudeksi, joka kattoi parikymmentä yritystä. Lippulaivana toimi lääkevalmistaja Ratiopharm. Se syntyi, kun Merckle keksi napata Amerikoista varhain mallin tuottaa edullisia rinnakkaislääkkeitä. Preparaatteja mainostettiin hauskasti kaksosten kuvilla. Lisäksi helmien joukkoon kuului niin lääketukkuri Phoenix, suuri sementtituottaja kuin muun muassa lumiauroja valmistava Kässbohrerkin.
Teollisuuspohatta tunnettiin kaupunkinsa kunnia-asukkaana. Miljardööri eli vaatimattomasti ja varasi matkalipunkin aina toiseen luokkaan. Toisaalta hänet tiedettiin myös tyypilliseksi yrittäjäksi, loppuun asti omavaltaiseksi ja itsepäiseksi oman tien kulkijaksi.
Merckleä oli kritisoitu viime aikoina runsaasti. Media ilkkui häntä pörssipeluriksi. Oma poika, jonka isä oli potkaissut Ratiopharmin johdosta, vaati haastattelussa erottamaan omaisuutensa isänsä veloista.
Lopulliseksi turmioksi koitui osakekauppa, jossa Merckle ennakoi Volkswagenin osakkeiden laskevan loppuvuonna. Ne nousivat kuin ihmeen kaupalla. Suomessakin taakkaa lisäsi vielä prosessi, jossa häntä syytettiin tiedottamisrikoksesta Tamron osakkeiden osalta.
Perhe hälytti poliisin, kun Merckleä ei illalla kuulunut kotiin. Junankuljettaja ei ollut lumituiskussa edes huomannut raiteille heittäytynyttä juuri sillä kohdalla, missä koko yritysimperiumi oli saanut alkunsa.
Ennen ratkaisuaan Merckle oli käynyt neuvotteluja jopa 30 pankin kanssa yritystensä lainatarpeista. Vastineeksi rahoittajat vaativat häntä luopumaan tuottavimmista yrityksistä. Merckle ei kestänyt epäonnistumistaan. Lähtönsä edellä hän oli vielä kerran huolehtinut kaikesta, laatinut jäähyväiskirjeen ja allekirjoittanut lainapapereita. Perintöasiatkin olivat selvillä.
Voi vain kuvitella, miten tuhannet, paljon nuoremmat yrittäjät istuvat Suomessa öitä parhaillaan hyvin samanlaisten ongelmien piinaamina. Vaikka rahoitustarpeen kokoluokka ei yltäisi miljardeihin euroihin, joista Mercklen kohdalla huhutaan, itsellinen yrittäjä on yleensä epätoivonsa kanssa varsin yksin.
Millään yhteiskunnalla ei ole varaa hukata saati lannistaa taloutta ja työpaikkoja kannattelevia voimia, jotka yrittävät keinolla millä hyvänsä pelastaa firmansa. Tarvitsisimmeko äkkiä jonkinlaisen yrittäjäklinikan, jossa annetaan apua kaipaavalle edes ensi hoitoa, jos kerran pankinjohtajat kääntävät selkänsä?