Energiayhtiö Fortumin sijoitusseikkailu Saksassa on tulossa päätökseen, ja yhtiö piirtää tappiosarakkeeseen vähintään 5,6 miljardin euron menetykset.
Yhtiö joutuu myymään pakkoraossa koko Uniper-omistuksensa Saksan valtiolle 500 miljoonalla eurolla. Fortum on vuodesta 2017 alkaen investoinut Uniperiin noin seitsemän miljardia euroa. Omistusosuus oli yli 73 prosenttia.
Fortum on tienannut Uniper-sijoituksillaan 900 miljoonan osinkotuotot. Saadut miljoonat ovat pikkurahaa menetettyjen miljardien rinnalla. Luvut kertovat täydellisestä epäonnistumisesta.
Fortumin halu sijoittaa monialaiseen saksalaiseen energiayhtiöön herätti epäilyksiä jo tuoreeltaan runsas viisi vuotta sitten. Uniper oli vahva ydinvoimassa ja vesivoimassa, mutta palettiin kuului runsaasti hiili- ja kaasuvoimaa. Asiantuntijat näkivät tuolloin, että sitoutuminen fossiiliseen energiaan on riski.
Taloudellinen riski toteutui Venäjän hyökätessä Ukrainaan ja vakauden romahtaessa Saksan kaasumarkkinoilla. Se oli asia, jolle ei voitu mitään.
Fortum joutui tukemaan vaikeuksiin joutunutta Uniperia miljardiluokan takauksilla ja rahoituserillä. Fortum oli vaarassa upota itsekin, mikä olisi Suomen huoltovarmuuden kannalta tehnyt pahaa jälkeä.
Vasta Saksan valtion mukaantulo laukaisi tilanteen. Saavutettua lopputulosta voi kaikesta huolimatta pitää Suomen kannalta torjuntavoittona, sillä pahempaankin olisi voitu päätyä.
Saksalaiset eivät ole nielleet Uniperin haltuun ottoa noin vain, vaan myös siellä lopputulos on herättänyt kovaa kritiikkiä.