Kolumni

Miksi työnantaja pakottaa mahatautisen lääkäriin?

Sairastin noroviruksen viimeksi tammi-helmikuussa 2007. Tapaus jäi mieleeni, sillä oksennustauti oli sen verran raju, että kuivuin.

Sairastin noroviruksen viimeksi tammi-helmikuussa 2007.
Tapaus jäi mieleeni, sillä oksennustauti oli sen verran raju, että kuivuin. Kotilääkäri passitti minut – perusterveen aikuisen – ambulanssilla sairaalaan.

Syynä lääkärin erikoiseen ratkaisuun saattoi olla se, että olin tuolloin raskaana. Jouduin jäämään kahdeksi yöksi tiputukseen kunnes tauti hellitti.

Yleensä norovirus hoituu toki kotikonstein. Jos vastaava pöpö iskisi minuun nyt, luulenpa, etten tarvitsisi lainkaan hoitajan saatikka lääkärin apua.
Suurin osa terveistä työikäisistä selviää taudista omin avuin, kun muistaa juoda riittävästi.


Norovirus riehuu parhaillaan Oulun seudulla. Oksentelua, ripulia, mahakipua ja joskus kuumettakin aiheuttavan viruksen pahin vaihe menee yleensä ohi vuorokaudessa.

Vanhuksille ja perussairaille kuten sydämen vajaatoimintaa tai sokeritautia poteville oksentelu ja ripulointi voivat aiheuttaa herkästi elektrolyyttihäiriöitä ja romauttaa nestetasapainon. Siksi he joutuvat turvautumaan terveydenhuollon apuun muita useammin.

Myös pienet lapset on syytä viedä herkästi päivystykseen, jos he eivät suostu tai pysty ottamaan nesteitä kotona.


Oysin lääkäri muistutti Kalevassa 5. tammikuuta, ettei norovirukseen sairastuneen perusterveen, hyväkuntoisen potilaan kannata rynnätä suinpäin päivystykseen.

Vaikka tauti on kiusallinen, se on yleensä harmiton terveille.

Pelkona on, että jos mahatautiset kansoittavat päivystykset, virus leviää. Norovirus tarttuu erittäin herkästi. Tartunnan voi saada vaikka ovenkahvoista.

Norovirus aiheuttaa epidemioita herkästi sairaaloissakin. Jopa puolet potilaista ja henkilökunnasta voi sairastua viikon parin kuluessa.

Syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana Suomessa oli kymmeniä paikallisia noroepidemioita sairaaloissa.
Epidemian aikana sairaalan muu toiminta on uhattuna, ja kriittisestikin sairaiden potilaiden hoito voi kärsiä.
Norovirusuutista Kaleva.fi:ssä kommentoineet ihmiset tuntuivat olevan samaa mieltä siitä, ettei oksennustaudissa yleensä kannata sännätä päivystykseen.

He nostivat kuitenkin esiin mielenkiintoisen seikan, jonka vuoksi minäkin tämän kolumnin kirjoitan.


Monet työnantajat kuulemma vaativat poissaolotodistusta oksennustaudissa! Siksi päivystykseen on pakko mennä, vaikkei kuivumisesta olisi merkkiäkään.

”Jos lappua ei ole esittää, olet lintsari, saat varoituksen, ja seuraavalla kerralla työsuhteesi puretaan ilman irtisanomisaikaa”, toteaa nimimerkki Eki.

Kaikille työnantajille ei riitä sekään, että sairastunut pyytää hoitajalta poissaolotodistuksen puhelimitse.
”Meillä työnantaja ei hyväksy puhelinlappuja. Erikseen on sanottu, että on pakko käydä näytillä, muuten kyseessä on luvaton poissaolo. Kun terveyskeskuksesta yrittää saada aikaa, saa tapella, että uskovat työnantajan käytännön”, kirjoittaa nimimerkki Pakollinen lääkärikäynti.


Toivottavasti tämä järjetön käytäntö ei ole maassamme enää yleinen.
Olen luullut, että nykyisin tapana on sallia kolmen päivän poissaolo omalla ilmoituksella.
Vaikkei noro ole hengenvaarallinen virus, on tarpeetonta levittää sitä ympäriinsä pelkkien poissaololappujen takia.

On myös resurssien tuhlausta käyttää ruuhkaisia terveydenhuollon yksiköitä todistusautomaatteina vaivoissa, joihin ei ole tarjolla sen lääketieteellisempää hoitoa kuin lepo. Annetaan lääkäreiden hoitaa niitä, jotka tarvitsevat apua oikeasti.

Lisäksi on epäinhimillistä pakottaa norona ripuloiva ja yökkäilevä työntekijä muovipussin kera ruuhkabussiin todistusta noutamaan.

Täytyy olla muitakin keinoja valvoa luvattomia poissaoloja.
”On tuhlausta käyttää ruuhkaisia terveydenhuollon yksiköitä todistusautomaatteina.”