Miksi tölväisen ikävästi, kun voisin sanoa jotain kannustavaa? Miksi en kateuksissani osaa iloita toisen menestymisestä? Miksi mikään ei voi onnistua, soteuudistus varsinkaan?
Filosofi Esa Saarisen mukaan suurin osa ajatuksistamme syntyy automaattisesti. Ajatukset rakentuvat niistä sanoista, käsitteistä ja arvoista, joita itse viljelemme. Siksi hyvän puhuminen synnyttää meissä hyvää, vastaavasti paha ruokkii pahaa.
Onko aivojen helpompi ajatella negatiivisesti kuin ystävällisesti? Onko syynä luolamiesajoilta periytyvä pakene tai taistele -asenne, jolla silloin ehkä saattoi pärjätäkin.
Nykytiedon valossa iloisella asenteella tosin elää pitempään ja paremmin. Silti niin monesti törmää siihen, kuinka ikävästi sanomme tai kirjoitamme toiselle.
Olen hiljattain törmännyt parissa yhteydessä lausahdukseen "jätä siemen, älä haavaa". Se on runoilija Tommy Tabermanin ajatus.
Yksinkertaistettuna lausahdus on jotakuinkin sama kuin että "tee hyvää, älä pahaa". Muoto on vain paljon nerokkaampi. Tabermanin ajatus pakottaa pohtimaan, mitä se on. Mitä tarkoittaa siemenen jättäminen? Kun vastaparina on "älä haavaa", silloin siemenen jättämisestä pitäisi versoa hyvää.
Miten minä osaisin toimia niin, että kanssaihminen voisi ottaa ajatukseni vastaan ja vieläpä kasvattaa siitä jotain hyvää? Miten voisin välttää jättämästä haavaa?
Minun siis pitäisi osata valita sanani taiten, mutta myös vastapuolella pitäisi olla otollinen maaperä.
Yksilökeskeinen aika korostaa yksilön oikeutta, muun muassa sananvapautta. Turhan monesti unohdetaan vastuu siitä, mitä tuli sanottua tai kirjoitettua.
Toisaalta myös vastuuta pitäisi olla lukijalla ja kuulijalla. Jos jonkun asian lukee ja ajattelee vain oman kuplan läpi, ei huomaa asian merkitystä muille.
Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta, lausui professori Osmo A. Wiio jo 1970-luvulla. Tänä somedigiaikana viestimme etenkin kirjoittamalla paljon, eli epäonnistumme viestinnässä entistä enemmän. Yhtenä syynä on se, että hymiö tai tympiö harvoin korvaa kasvokkaisessa keskustelussa syntyviä ilmeitä.
Kohta meitä ihmisriepuja tuo digiaika voi auttaakin sanojen asettelussa. Tekoälytutkija Timo Honkela on kehittänyt idean Rauhankoneesta. Kalajoella varttunut ja Oulun yliopistossa perustutkintonsa opiskellut Honkela törmäsi ikävään puheeseen jo lapsena. Hänen vanhempansa olivat riitaisia ja äiti teki itsemurhan, kun Honkela oli vielä kouluikäinen.
Tekoälyyn, koneoppimiseen ja muuhun huipputeknologiaan perustuva Rauhankone auttaisi ihmisiä luomaan rauhanomaisemman maailman. Koneen avulla ymmärtäisimme paremmin toisiamme, tunnemyrskyt laantuisivat ja epäoikeudenmukaisuus vähenisi.
Rauhankonetta odotellessa ei kuitenkaan kannata puhua mitä sylki suuhun tuo, sillä itsensä muuttaminen paremmaksi on mahdollista treenaamalla. Samalla tavoin kuin kehoa pitäisi rasittaa hikeen useamman kerran viikossa, pitäisi treenata myös omaa ajatteluaan.
Helppo homma siis, eli kaltaiselleni laiskalle äärimmäisen vaikeaa. (Tällaisesta omaan surkeuteensa käpertymisestä voi muuten oppia pois.)
Kaikenlaisia selfhelp- eli itsensäkehittämisoppaita onkin kirjakaupoissa ja marketeissa hyllytolkulla ja kuulemma kauppa käy. Ja niinhän se on, että vain itseään voi muuttaa. Siksi itseään kannattaa kehittää ja muuttaa paremmaksi, kun on kerran vähän syytäkin.