Kun Suomen historian 74:nnen hallituksen muodostamista johti Kempeleen diplomi-insinööri, yllätykset olivat vähissä. Aikataulu piti, visio ja SWOT-analyysi tehtiin. Vain politiikka puuttui.
No, ei sentään ihan. Politiikan ydinmehua tirisi mukaan siinä vaiheessa, kun Sipilä paljasti prosessin suurimman yllätyksen: perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini olikin valinnut Kauppatori-kävelyllään ulko- ja eurooppaministerin tehtävän valtiovarainministerin salkun asemesta.
Soinin valinta sotii vallan logiikkaa vastaan. Perussuomalaisilla olisi toiseksi suurimpana puolueena ollut esikoisoikeus hallituksen toiseksi raskaimpaan eli rahaministerin salkkuun. Soini luopui vapaaehtoisesti enemmästä vallasta.
Hallituksen kestävyys riippuu eniten siitä, miten pää- ja valtiovarainministerin yhteistyö sujuu. Rahaministeri pääsee vielä pääministeriäkin enemmän vaikuttamaan sisäpolitiikan ytimessä olevaan rahanjakoon.
Perussuomalaiset on tehnyt itsestään johtavaa työväenpuoluetta. Vaalikaudella on luvassa enimmäkseen ikäviä päätöksiä, jotka tuntuvat kipeästi duunarien ja työttömien kukkarossa. Soini olisi päässyt vaikuttamaan noihin päätöksiin eniten valtiovarainministerinä.
Talouspolitiikassa Sipilä ja Stubb ovat lähempänä toisiaan kuin Sipilä ja Soini. Siksi Soinin ratkaisu taisi olla mieluisampi ratkaisu Soinin lisäksi Sipilällekin. Kun Sipilä ja Stubb tekevät kitkerimmät ratkaisut, perussuomalaisten on helpompi peesata heitä, ja Soini saa rivinsä pysymään kurissa vaivattomammin.
Soini ajatteli varmaan myös seuraavaa ”hillotolppaa” eli vuoden 2019 eduskuntavaaleja. Niissä puolue voi tavoitella jo suurimman puolueen paikkaa. Se on helpompaa, kun ei ole ollut neljä vuotta säästöjen ja leikkausten etunenässä.
Ulko- ja eurooppaministerinä Soini saa kyllä näkyvän paikan, mutta samalla kentällä liikkuvat alalla sinänsä kokematon pääministeri Sipilä ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö. EU-huippukokoukset kuuluvat Sipilälle ja Soinille rakkaat euro- ja tukipakettiasiat Stubbille. Ainakin aiemmissa hallituksissa eurooppaministerin rooli on ollut monesti epämääräinen.
Salkkunsa sisällön Soini kyllä hallitsee hyvin, ja englantikin sujuu mallikkaasti. Suomen ulko- ja EU-politiikan pitkää linjaa yksi ministeri ei ehdi paljon hetkauttaa. Työ on rankkaa matkustamista, ja puolueen johtamiseen jää vähemmän aikaa.
Ulkoministerinä Soini voi olla presidentille Stubbia mieluisampi. Niinistö ei ole salaillut tympääntymistään Stubbin lausuntoihin. Kiinnostava kysymys onkin, miten presidentti oli mukana ulkoministerivalinnassa, jos mitenkään.
Perussuomalaisten salkkusaalis ei ole muutenkaan niin raskas kuin olisi voinut vaalituloksen perusteella olla. Kun on kevyemmät salkut, ryvettyy vähemmän. Ne sopivat myös siihen, että puolueelta puuttuu huippupolitiikan kokemusta. Se näkyi myös puhemiesvalinnassa.
Lapin ja Tornion Hanna Mäntylä saa tosin tärkeän sosiaali- ja terveysministerin paljon rahaa sisältävän salkun, mutta siitä puuttuu keskustalle menevä kruununjalokivi eli sote. PS:lle asian hyvä puoli on se, että jos sote ajaa taas kiville, vastuu siirtyy keskustalle.
Ulko- ja eurooppaministerin sekä puolustusministerin salkkuyhdistelmä sopii toisaalta hyvin perussuomalaisten imagoon, jossa ovat korostuneet EU-kriittisyys ja puolustusmyönteisyys. Jussi Niinistöllä on luvassa kollegoja helpommat ajat, sillä puolustus on niitä harvoja asioita, jolle heltiää lisää rahaa.
Perussuomalaisilla on ulkopolitiikassa parlamentaarinen värisuora: ulko- ja puolustusministerin salkkujen lisäksi puolueella on käsissään ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus.
Kokoomuksen Stubbille valtiovarainministeriys on sukellus sisäpolitiikan kovaan ytimeen. Ulko- ja eurooppaministerinä hän oli vielä ulkoradalla, ja pääministeriyskin oli lyhyt pesti.
Sipilä taas näytti kaapin paikan keskustassa. Hän ei noukkinut hallitukseen yhtään vahakabinettilaista, ei edes Matti Vanhasta, Paavo Väyrysestä puhumattakaan.
Sipilä otti itselleen omistajaohjausasiat, jotka ovat yleensä salkkupelin jakojäännös. Seuraamme mielenkiinnolla.