Miksi Suomi on täynnä rumia ra­ken­nuk­sia? Ankea ym­pä­ris­tö ai­heut­taa ikäviä oireita

Mitä pienempi kunta, sen huonommin siellä voidaan valvoa, että uudisrakennukset sopivat maisemaan.

Rumuus on katsojan silmissä. Yhden mielestä kamala laatikko voi toiselle olla rakas kotiseutumaisema. Kuvassa Raision virastoja ja kauppoja. Kristiinankaupungissa on vaalittu puutalorakentamisen perinteitä. Keskustan rakennuskaava asettaa rajat uudisrakentamisen tyylille.
Rumuus on katsojan silmissä. Yhden mielestä kamala laatikko voi toiselle olla rakas kotiseutumaisema. Kuvassa Raision virastoja ja kauppoja.
Rumuus on katsojan silmissä. Yhden mielestä kamala laatikko voi toiselle olla rakas kotiseutumaisema. Kuvassa Raision virastoja ja kauppoja.
Kuva: Jonny Holmén

Mitä pienempi kunta, sen huonommin siellä voidaan valvoa, että uudisrakennukset sopivat maisemaan. Tuloksena on sekava yhdistelmä eri aikakausien rakennustyylejä ja kaupan alan tarpeiden mukaan pykättyjä nopeita ratkaisuja.

Päätösvalta rakentamisessa on kunnilla, mutta suunnitteluun ei ole tarpeeksi aikaa, rahaa eikä osaamista. Tarvittaisiin arkkitehdin näkemystä, mutta sitä harvoin pyydetään.

– Usein päätöksiä vaaditaan kunnan rakennusvalvojalta, jolla on jo 5–6 muutakin tehtävää. Aika ja osaaminen eivät vain riitä, sanoo rakennusneuvos Matti Vatilo ympäristöministeriöstä.

Kaupan ala päättää pitkälti, miltä rakennettu ympäristömme näyttää. Niinpä moni uusi julkinen rakennus on eleetön laatikko.

Uusien kaupan yksiköiden rakentamista vastustetaan harvoin, koska ne tuovat alueelle veroja ja työllistävät. Silti niilläkin on vastuunsa.

– Kaupunkisuunnittelu ei saisi palvella vain yksittäisen toimijan, maanomistajan tai asukkaankaan tarpeita. Ympäristöön sopivuus ja ihmisten yhteinen hyvä pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon kaavoitusprosesseissa, ja niiden pitäisi näkyä julkisissa keskusteluissa, sanoo arkkitehti Tiina Leppänen.

Leppänen on mukana kaupunkisuunnittelua uudistavassa arkkitehtityöryhmässä, joka tuo esiin Tampereen keskustan hyödyntämättömäksi jäänyttä potentiaalia kolmen pilottikohteen avulla Epäpaikoista elinvoimaa -näyttelyssä. Hänen mukaansa keskustelua kaivataan myös täydennysrakentamishankkeisiin.

– Niitä perustellaan ideologisella ja yleispätevällä kasvun vahvistamisella ja kestävällä kehityksellä.

Myös kaupan konseptisuunnittelua täytyy johtaa niin, että kaikki voittavat. Leppäsen mukaan liikerakennuksen ratkaisun tarjoavat usein kaupan konsultit ja rakennusliikkeet, eikä arkkitehdeille jää välttämättä kuin puhtaaksipiirtäjän rooli.

– Arkkitehdit hiljentää se seuraava työtilaus. Se tukkii suut ja sitoo kädet.



Laatikkomaiset uudisrakennukset eivät tietenkään ole kaikkien mielestä rumia. Jotain yhteistä viihtyisiksi koetuilla paikoilla kuitenkin on.

Arkkitehti ja tekniikan tohtori Anni Vartola selittää, että jotkin ympäristön ominaisuudet tuntuvat useimmista ihmisistä miellyttävämmiltä kuin toiset. Esimerkiksi kylmiksi ja koviksi koetut rakennusmateriaalit aiheuttavat enemmän stressireaktioita kuin puun tai muiden luonnonmateriaalien käyttö.

Vartolan mukaan tutkimuksissa on todettu, että epämiellyttäväksi koetussa ympäristössä syke nousee ja ihon pinta hikoaa.

– Rumuuden kokeminen on paljolti kulttuurisidonnaista. Tästä huolimatta vihreät luonnonalueet ja puistot koetaan kulttuuritaustasta riippumatta miellyttäviksi ja stressitasoja laskeviksi ympäristöiksi.

Rakennettu ympäristö on rakennuttajan omien mieltymysten ja yleisen viihtyvyyden liitto.

– Oma liberaali mielipiteeni on, että jos omistaa maan ja rakentaa keskelle metsää, on ihan se ja sama, mitä omilla rahoillaan tekee. Siinä sen sijaan tarvitaan ammattitaitoista kontrollia, ettei esimerkiksi keskelle kaunista puutaloaluetta rakenneta ylisuurta, mautonta betonikolossia.



Mitä ei ole erikseen kielletty, saa tehdä. Siitäkin huolimatta, että se jonkun mielestä yksinkertaisesti pilaisi koko maiseman.

– Ely-keskus puuttuu kuntien päätöksiin vasta, jos ne ovat lainvastaisia. Esimerkiksi silloin, kun rakennus on liian meluisalla paikalla tai sitä ei ole rakennettu turvallisuusmääräysten mukaan. Esteettisiin seikkoihin on vaikea puuttua, koska rumuus on katsojan silmässä, Matti Vatilo selittää.

Vatilo huomauttaa kuitenkin, että vaikka valvonta on tarpeen, nykyinen pyrkimys on pikemminkin normien purkaminen.

Energiatehokkuuden ja kustannusten huomioimisen lisäksi rakentaminen pitäisi suunnitella siten, että sen ulkonäkö kestää aikaa.

– Kaavoitus ei ole vain tilan jakamista, vaan hyvällä suunnittelulla voi houkutella ihmisiä ja yrityksiä kuntaan. Onneksi kaupan ala on nyt ymmärtänyt, että suuruuden ekonomia ei aina ole hyvä ratkaisu. Tähän saakka kaupan suuryksiköitä on tyypillisesti rakennettu valtateiden risteyskohtiin eikä sinne, missä ihmiset ovat.



Keskusta-alueiden kasvumahdollisuudet on huomattu. Esimerkiksi kauppaketju Tokmanni on ilmoittanut kiinnostuksensa Anttilan tyhjiksi jääneisiin liiketiloihin.

Tähän saakka halpakauppaketju on viihtynyt kaupunkien liepeillä, mutta suunnittelee nyt 22 000 neliömetrin lisätilojen avaamista kaupunkikeskustoihin.

– Kaupungit ovat investoineet taas keskustoihinsa, jonka seurauksena ihmiset haluavat tulla niihin. Myös julkinen liikenne kuten muukin liikkuminen on selkeästi parantunut, selittää ketjun toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

Väänäsen mukaan kauppa haluaa olla siellä, missä ihmisetkin. Tämä onnistuu, jos liikkeiden valikoima joustaa liiketilan koon mukaan. Esimerkiksi keskustassa ihmiset saattavat kantaa ostoksiaan pidempään kuin taajamien ulkopuolella, kun käytössä on yleensä auto. Siksi keskustan liikkeisiin ei kannata panna tarjolle liikaa isoja ja raskaita tuotteita.