Päivän puheenaihe on ollut se saadaanko viljaa korjattua tarpeeksi? Muun muassa entinen kansanedustaja Inkeri Kerolakin – aiheellisesti – hätäili leivän riittävyyttä ja viljelijöiden kestämistä sääilmiöiden puristuksessa.
Vastaan: ”Kyllä Luoja ilmansa parantaa ennen kuin pahat ihmiset tapansa”. Ja kysyn, kuinka kauan viljelijät jaksavat EU:n puristuksessa ja sen tuomassa ahdingossa?
En ole kenenkään päättäjän huomannut puuttuvan siihen, mistä puutteen uhka todellisuudessa johtuu. Minä ikääntyneenä ja siitä 53 vuotta ammattia voimien äärirajoilla harjoittaneena luulen jotain asiasta tietäväni.
EU:hun liittymisen seurauksena tuotteiden hinnat romahtivat ja tulovajetta alettiin paikata niin sanotuilla EU-tuilla. Ne ovat Suomesta vietyjä verorahoja, joista näillä tempuilla osa palautetaan, yli miljardi euroa vuodessa jää sinne.
Viljelijänä koin muutoksen sosiaalipummiksi ja holhouksenalaiseksi joutumisena, joka vei talonpojan arvokkuuden sekä toi EU-torppariuden tilalle.
Tukien saamisen edellytyksenä on näet ollut, että teemme joka kylvetystä lohkosta kartan, siemen-, lannoite- ja kylvö- ynnä muut kirjanpidot, laitamme elukoille korvamerkit, ilmoitamme syntyvät, kuolleet ja jos ne ovat päivänkin myöhässä, on kuulustelut ja sanktiot edessä.
EU-valvojat kulkevat laskemassa elukoita, mittaavat peltoja: onko oikea mitta ja oikea kasvi. Istut joka vuosi päiväkausia koulutuksessa kokemattomien pojankloppien rahastettavana, miten sontatunkio tehdään pellolle ja ruiskutuskursseilla – kokeneelle viljelijälle ja maksua vastaan.
Tällä hetkellä on hyvän ohran hinta 130 euroa tonnilta eli 12 senttiä kilo, josta tulee monta leipää, ja kauran hinta 120 euroa kuivattuna viljavarastolle vietynä, meiltä 50 kilometriä matkaa.
Tämä hinta kattaa hädin tuskin puinti-, kuivaus- ja viljan kuljetuskustannuksen, eli korjuun, joten maanvuokra, ojien kunnostus, kyntö, äestys, kylvö, siemenet, apulanta, ruiskutus ynnä muut kulut peitetään sillä ”valtavalla” EU-tuella, ja jos sitä jää joku euro, se on viljelijän palkkaa.
Tuosta viljan viljelyn kannattamattomuudesta seuraa, että osalla pelloista pidetään kesantoa, erilaisia kasveja, joiden satoa ei korjata. Läheskään kaikki pellot eivät ole hyötykäytössä.
Onko EU opettanut/pakottanut leikkimään ruualla? Pidän ihmeenä ja hatunnoston arvoisena, että joku vielä jaksaa uurastaa alalla.
Hetki sitten tavatessani suurmaitotilan omistajan ja kysyessäni kuulumisia sain vastauksen ”Ei koskaan ole oltu niin ahtaalla kuin tänä päivänä”.
EU on tällä kaikella edellä sanotulla, sekä voimakkaalla ohjauksella, saanut pienemmät tilat luopumaan ammatista, joka on johtanut teollisuusmaisiin yksiköihin, joissa viljelijät nääntyvät työn sekä huolien alle.
Tilojen määrän romahtamisesta luontojaan seuraa, että pelloille lähtee poutapäivänä murto-osa puimureita ynnä muita koneita, niin sään armoille joutumisen riski on moninkertaistunut.
Entä Kerolankin esille nostama huoltovarmuus? Varmuusvarastot ovat vain murto-osa siitä mitä pitäisi, ja olivat itsenäisyyden aikana. On luovutettu valtion omistama lannoiteteollisuus ulkomaisten bisnespiirien rahastusvälineeksi, jonka seurauksena lannoitteiden hinnat ovat nousseet valtavasti.
Meillehän on jo pyhän Raamatun alkuluvuissa opetettu, että pitää seitsemänä lihavana vuotena koota, seitsemää laihaa vuotta varten. Ja ruoka on tärkein puolustuksellinenkin asia. Ei auta aseet, jos ei ole leipää ja tuontiväylät ovat silloin tukossa.
Jaakko Jukkola
Pyhäjoki
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.