Kirjoittaja on Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri.
Tutustuin sosiaali- ja terveysministeriön laatimaan lakiluonnokseen, jonka otsikko on "Laki iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisesta".
Kyseessä on siis paljon puhuttu vanhuspalvelulaki.
Lakiluonnoksen kahteenkymmeneenkuuteen pykälään sisältyy pari oleellista asiaa.
Yksi on vanhusneuvoston pakollisuus - nythän näitä neuvostoja on vapaaehtoisesti "vasta" 279:ssä manner-Suomen kunnassa. Toinen on "Suunnitelma vanhuuseläkettä saavien henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi".
Suunnitelma tulee hyväksyä kunnanvaltuustossa valtuustokausittain ja se on otettava huomioon, kun laaditaan terveydenhuoltolain määräämää hyvinvointikertomusta ja myös, kun vuosittain laaditaan kunnan toiminta- ja talousarviota.
Hyvinvointikertomuksesta terveydenhuoltolain perusteluissa todetaan, että sen johtopäätökset toimivat kunnan strategisen suunnittelun perustana, niin kutsuttuna hyvinvointisuunnitelmana.
Nykyisin kuntien on lisäksi huomioitava ministeriön laatima ikäihmisten palvelujen laatusuositus, ja suositeltavaa on, että kunnilla olisi ikääntymispoliittinen strategia. Sosiaalihuollon asiakaslaissa ja terveydenhuollon potilaslaissa taas on yksityiskohtaisia ohjeita kullekin potilaalle tai asiakkaalle laadittavasta hoitosuunnitelmasta ja palvelusuunnitelmasta.
Ohjeet koskevat tietenkin myös ikääntyneitä.
Ikäihmisten hoidon ja hoivan lisäksi on olemassa erilaisia määräyksiä ja suosituksia muun muassa kunnan mielenterveystyön suunnittelusta, päihdepalveluista, koulu- ja neuvolatyöstä, lastensuojelusta, vammaistyöstä, kiireellistä hoitoa tarvitsevien hoidosta.
Kaikista tarvitaan strategia, suunnitelma, toteutumisen seuranta, johtopäätökset ja määräaikaiset suunnitelmien tarkistukset.
Jokaiseen toimintoon sisältyy lisäksi yhteistoimintavelvoite kunnan muiden hallinnonalojen, yksityisten toimijoiden, kolmannen sektorin ja muiden viranomaistahojen, muun muassa Kelan, työvoimaviranomaisen ja poliisin kanssa.
Kaikki nämä asiakirjat ja yhteistoimintakokoukset ovat kunnille velvoite. Niitä varten joudutaan ylläpitämään suunnittelu- ja hallinnointiporukkaa. Suunnittelu ja kokoustaminen vievät aikaa. Tähän käytetty raha on poissa itse hoito- ja hoivatyöstä. Siellä niitä käsiä tarvittaisiin.
Ei taida olla kovinkaan trendikästä vastustaa vanhuspalvelulakia, olkoonkin, että kyseessä on vielä lakiluonnos. Tämän luonnoksen todellinen sisältö olisi kiteytettävissä lyhyeksi: vanhukset on hoidettava hyvin.
Varmasti vanhusten hoidossa on puutteita. Syöttämään, kävelyttämään tai jututtamaan ei ehditä, vaippojen määrää rajoitetaan, levoton rauhoitetaan sänkyyn kovalla lääkityksellä, kipujen hoitoon ei puututa, palveluasumiskolosseista puuttuu kodinomaisuus.
Mutta: hyvä hoito on inhimillistä hoitajien ja hoidettavien vuorovaikutusta, jota ei mikään säännös pysty tai riitä säätelemään, jos vain henkilöstöä on riittävästi ja huolenpitoon on aikaa tarpeeksi.
Ei vanhuksia rääkätä ja kiusata tahallaan eivätkä hoitajat ole tyhmiä, he osaavat, jos siihen annetaan mahdollisuus. Tästäkin ikälakiluonnoksesta eli vanhuspalvelulaista puuttuvat ne oleelliset asiat: hoitoväkeä pitää olla tarpeeksi, riippuen siitä, missä kunnossa kyseisen hoito- tai hoivayksikön vanhukset ovat taikka kuinka paljon ja millaisten matkojen päässä on kotiin autettavia.
Kun kerran vanhusten hoidosta ollaan tekemässä lakia, miksi lakiin ei panna niitä oleellisia sisältöjä? Miksi vain luodaan uusia suunnittelu- tai hallinnointiportaikkoja?
Miksi sitten tällaisia liirumlaarumlakeja tehdään? Prosessi etenee suunnilleen näin. Yhteiskunnassa havaitaan jokin epäkohta. Siitä nostetaan meteli julkisuudessa.
Joku riittävän merkittävässä asemassa oleva henkilö nostaa profiiliaan vaatimalla lakia asian korjaamiseksi. Kun sitten lakitekstiä ryhdytään tekemään, todetaan, että yhteiskunnalla ei olekaan varaa siihen, että lailla voitaisiin antaa tarkkoja määräyksiä. Mutta "yleisön pyynnöstä"-lakia ei myöskään uskalleta jättää tekemättä.
Vanhuspalvelulain luonnos ei ole ainoa liirumlaarumlaki. Muillakin yhteiskunnan lohkoilla niitä on, mutta erityisen kiitollinen alue on sosiaali- ja terveydenhuolto.
Sosiaali- ja terveydenhuolto koskettaa kaikkia kansalaisia. Sosiaali- ja terveydenhuollosta löytyy lukematon määrä aivan mahdottoman hyviä ja tarpeellisia asioita, joissa olisi korjaamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollosta on mahdollista kirjata määrättömästi hyvää tarkoittavia periaatteita. Kun näitä luetellaan lakipykälissä, ihmisille syntyy vaikutelma, että asian hyväksi ja puutteiden korjaamiseksi on sentään jotain tehty.
Lopputuloksena - oikeammin tämänhetkisenä välituloksena - meillä on sosiaali- ja terveydenhuollossa lukemattomia hyvää tarkoittavia lakeja, joissa ei ole pakottavia määräyksiä itse hoidosta, mutta jotka on koristeltu erilaisilla pakottavilla hallinnointisäännöksillä.
Eikä kukaan hallitse yhä paisuvaa lakiviidakkoa. Ei lainsäätäjäkään, kuten kävi muun muassa takuueläkettä luotaessa. Sieltä unohtui pois varhennettu vanhuuseläke. Unohtui myös määräys siitä, että eläkeläisille määrätty hakemispakko oli aivan turha byrokratiakoukero.
Aikanaan tohtori Pentti Arajärvi teki erinomaista työtä hakiessaan keinoja, joilla yksinkertaistettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon lakeja. Nykysäännöksistä yksinkertaisuus on kuitenkin yhä vain kauempana.