Marraskuun alussa Englannin kuningatar Elisabeth II vieraili brittiläisessä huippuyliopistossa, London School of Economicsissa. Siellä hän esitti kysymyksen: "Miksi ihmeessä kukaan ei havainnut ajoissa, miten suuresta ongelmasta finanssikriisissä on kysymys?" Moni muukin on esittänyt saman kysymyksen.
Kuningattaren kysymys nolostutti brittiläisen tiedeyhteisön. Sen seurauksena brittien tiedeakatemia kokosi kokoon joukon asiantuntijoita muotoilemaan kuningattarelle vastausta. Vastauskirje toimitettiin perille 22. heinäkuuta 2009.
Vastauskirjeessä todetaan, että monet kyllä havaitsivat kriisin kehittymisen, mutta sen ajoittumista, laajuutta tai syvyyttä ei kukaan voinut tietää etukäteen. Varoituksia liiallisesta velkaantumisesta ja pahenevista tasapainottomuuksista oli esitetty pitkin matkaa. Monet kuitenkaan eivät halunneet kuulla varoituksia. Henkilö, joka hakee boolin pois juhlien ollessa parhaimmillaan, ei ole kovin pidetty.
Oli myös niitä, jotka uskoivat vuorenvarmasti siihen, että nyt on siirrytty uuteen aikaan. Rahoitusmarkkinoiden kehittymisen seurauksena riskit on opittu hinnoittelemaan ja hallitsemaan.
Kirjeessä myös arvostellaan rahoitusmarkkinoiden toimijoita ja toimintatapoja. Näennäisesti useimmat toimijat käyttäytyivät omien tavoitteidensa näkökulmasta järkevästi. Jokainen uskoi hallitsevansa omat riskinsä. Kaikkien käyttäytymisen summana tasapainottomuudet kuitenkin voimistuivat ja koko rahoitusjärjestelmään liittyvät riskit kasvoivat valtavasti. Kellään yksittäisellä valvojalla ei ollut valtuuksia puuttua tähän kehitykseen.
En tiedä, tyydyttikö vastaus kuningatarta. Tuskin hän kuitenkaan osasi odottaa, että muutaman viikon sisällä hänelle alkaa tulla lisää kirjeitä.
Elokuun alkupuolella kuningattarelle toimitettiin kirje, jonka allekirjoittajina oli kymmenen brittitaloustieteilijää. Sen mukaan kriisin juuret palautuvat itse asiassa nykyiseen taloustieteen opetukseen, joka perustuu liiaksi matemaattisiin malleihin ja unohtaa psykologian ja historian.
Muutamaa päivää myöhemmin kuningattarelle tuotiin kolmas kirje. Allekirjoittajina oli nyt 23 eri aloja edustavaa tunnettua asiantuntijaa. Siinä kriisin perimmäiseksi syyksi nähtiin jatkuvaan kulutuksen kasvuun pyrkivän yhteiskuntamallin ja toisaalta ympäristön asettamien rajoitusten välinen yhteentörmäys.
Oma sympatiani on kuningattaren puolella. Hän esitti marraskuussa nöyrän mutta hyvin aiheellisen kysymyksen: "Miksi kukaan ei havainnut ajoissa?"
Tiedeakatemialta tuli vastaus, joka oli kohtuullisen tasapainoinen. Toisin kuin myöhemmät kirjeet se osoitti myös nöyryyttä. Siinä myönnettiin, että monimutkaiseen ongelmaan ei ole yksinkertaisia vastauksia ja että on olemassa tapahtumia, joita ei osata ennustaa. Tai vaikka osattaisiinkin, tapahtuman ajoittumista ei voi tietää etukäteen. Maailma vain on sellainen.
Kaksi muuta kirjettä olisi voinut jäädä kirjoittamatta. Kumpikaan ei sanallakaan vastaa kysymykseen, miksi finanssikriisin synnyttämän ongelman suuruusluokkaa ei nähty ajoissa. Vielä vähemmän ne antavat eväitä arvioimaan sitä, miksi maailmankaupan romahdus tapahtui juuri loka-marraskuussa 2008. Tämähän oli se tapahtuma, mistä syystä ennusteet menivät pieleen. Tuolloin finanssikriisi muuttui reaalitalouden kriisiksi.
Suomen tasavallan presidentille ei tietääkseni ole lähetetty finanssikriisiä käsitteleviä kirjeitä. Mutta meillä on julkaistu aiheesta muutamia kirjoja. Viimeisin on Timo Harakan värikäs pamfletti Luoton loppu. Siinä ruoditaan armottomasti rahoitusmarkkinoiden toimintatapoja ja ylilyöntejä.
Kun Harakan tekstistä poistetaan pamflettiin kuuluva poleemisuus ja runsas esimerkkien käyttö, se ei ole millään tavalla ristiriidassa brittien tiedeakatemian Englannin kuningattarelle lähettämän vastauskirjeen kanssa. Ytimeksi jää se, että globaalissa kapitalismissa on piirteitä, jotka saattavat johtaa vakaviin kriiseihin. Kollektiivinen hölmöys on tosiasia, joka toistuu aika ajoin.
Taloudellisten ennusteiden laatijat ovat kriisin aikana saaneet kosolti arvostelua osakseen. Sen verran pieleen ennusteet ovat menneet. Arvostelu on paikallaan, ja ennustajien on syytä ottaa siitä opiksi.
Toisaalta arvostelu on joskus kohtuutonta. Jos maailmantalous on sellainen, miksi Harakka ja tiedeakatemian kirje sen kuvaavat, silloin maailmassa tapahtuu yllätyksiä, asioita joita ei osata ennustaa. Siitä seuraa, että ennusteet pakostakin menevät joskus pahasti pieleen.
Ennustajien sättimisessä olisi kuitenkin hyvä säilyttää jonkinlainen tolkku. Harakka kertoo, että Suomen Pankki erehtyi vielä joulukuussa kuluvan vuoden ennusteessaan 133 prosenttia. Hän jatkaa, että "jos kotitalouden tuloarvio heittää yhtä pahasti, ovella kolkuttaa pian ulosottomies ja Mazda menee myyntiin."
Todellisuudessa ennustevirhe oli yhden prosentin suuruinen. Tämän suuruusluokan virhe on hyvin tavallinen, ennustetaan sitten kansantuloa tai omia tuloja. Paljon suurempi virhe tehtiin vuotta 2009 koskevissa ennusteissa. Niin tekivät kaikki muutkin, mukaan lukien kansainväliset järjestöt, joiden arvioihin kotimaiset ennusteet pitkälti perustuvat.
Vaikka kaikkien ennusteet menivät metsään, niin juuri ennusteiden ansiosta ongelmat havaittiin ajoissa. Tästä syystä talouspolitiikalla on pystytty estämään vieläkin suurempi romahdus.
Kirjoittaja on osastopäällikkö
Suomen Pankissa.