"Ihmisiltä rupeavat normaalit reaktiot loppumaan: ei olla kiinnostuneita mistään, ei viitsitä äänestää. Meillä tehdään historiallisia ratkaisuja, jotka liikuttavat kaikkia, eivätkä ihmiset ole kiinnostuneita."
Ohjaaja Yrjö Juhani Renvall on huolissaan ja ihmettelee, miksei kansa reagoi. Renvallille on murheen päivä, kun kansa lakkaa nauramasta päättäjien typeryyksille.
"Naurun paikkoja on viritetty koko ajan. Kun suomalaiselle esimerkiksi sanotaan, ettei saa syödä mämmiä eikä silakkaa niin paljon. Tai kun sanotaan Oulussa, ettei tervaa saa käyttää. Voi vain kuvitella, kuinka paljon tehdään yhtä typeriä päätöksiä tasolla, joka ei ole nähtävissä näin konkreettisena, yksittäisenä naurun paikkana."
Renvall naurattaa ja itkettää kansaa Oulussa GogolinReviisorilla tänä syksynä. Hän luonnehtii Kaj Chydeniuksen librettoa ja sävellystä kupletiksi ja oopperaksi samassa paketissa.
Gogolin komediassa vuodelta 1836 pikkukaupungin päällikkö ja virkamiehet pelkäävät valtion tarkastajaa vanhalla Venäjällä. Tänä päivänä tuijotellaan kohti Euroopan unionin tähtiä. Tsaarin sijasta meillä on komissaarit ja hyppysissä EU:n perustuslaillinen sopimus.
"Tulee mieleen, mitä Paavo Lipponen sanoi kansanäänestyskeskustelun avaukseksi: ettei kansalta kannata kysyä, jos ei tiedä mitä se vastaa. Silloin ajattelin, että nyt pitäisi hörähtää oikein koko porukalla. Mutta miksi nauru ei laukea meillä? Onko menty näin pitkälle, että voi sanoa mitä tahansa ja ihmiset vaan on?" Renvall paukauttaa.
Kun Euroopan toreilta loppuu nauru, ei ole Renvallin mielestä enää paljon aikaa syvällisemmän elämänmenon ja ihmisenä olemisen pohdintaan.
Onko Oulu tikkataulun napakymppi?
Oulun kaupunginteatterin Reviisorissa tarinaa katsotaan torin rahvaan läpi. Torin ihmiset ovat se kansa, jonka bahtinilaista karnevaalinaurua Renvall mielisi kuulla.
"Se on sama asia kun Shakespearen näytelmistä sanotaan, että ne on kirjoitettu katsottavaksi klovnin tai narrin läpi. Teatteri on aina tuonut kansan ja vallanpitäjien väliin peilin, narrin tai naurajan, joka ottaa meidän puolesta turpiinsa hallitsijalta, että me voidaan nauraa sille. Se on klassinen kuvio."
Renvall on kääntänyt katseen katutasolle, markkinateatteriin, köyhien, huorien ja varkaiden tasolle, inhimillisen elämän syvällisiin piirteisiin.
"Jos pyritään sitä kohti, että ollaan fiksumpia kun menetetään tämäntyyppinen rahvaanomaisuus, menetetään samalla kyky arvioida toisiamme, kyky sanoa suoraan ja kyky innostua asioista intohimoisesti, esimerkiksi äänestää jonkun puolesta", uskoo Renvall.
Porukka on jakautunut menestyjiin ja niihin, jotka myyvät itse poimimiaan marjoja valtatien varressa. On hyvä pitää mielessä se realiteetti, etteivät kaikki Oulussakaan ole it-miljonäärejä.
"Muistan pikkupoikana kun historian opettaja neuvoi, että pankaa peräkaneettina: Mitä suurempi kartano, sitä köyhempi ympäristö. Oulu on tavoitteellinen, eurooppalainen, hyvin voiva yhteisö. Mutta kun mennään tästä vähän sivuun, siellä on semmoinen Eurooppa, joka halutaan laittaa järjestykseen tuomalla se kaupunkireservaattiin, pois luonnossa elämästä. Vastaan tulee lopulta niin kuin tikkataulusta se kaari, että kun sinne heittää, sieltä ei saa pisteitä."
Onko Oulu sen tikkataulun napakymppi?
Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen professori Yrjö Juhani Renvall toimi Oulussa kaupunginteatterin johtajana 1990-1993. Kun hän tuli Ouluun, Lahti oli vielä Oulua suurempi kaupunki.
Nyt Renvall on lukenut etelän lehdistä, että valtavan kasvun kääntöpuoli Oulussa on lisääntynyt köyhyys ja sosiaalinen kyvyttömyys osallistua yhteiseen elämään. Ääripäät korostuvat. Prosessia seurataan henkeä pidättäen ja toivotaan hyvinvoinnin jatkuvan.
"Täällä on ihmisiä, joilla ei ole toimia, ja ihmisiä, joilla ei ole aikaa mihinkään muuhun, kun tarttee niin paljon toimia. Tässä suhteessa sanoisin, että oululainen on aika poikkeuksellisessa tilassa. Koko maa ei elä näin hektistä elämää."
Nauru ja itku laukeavat samoilla lihaksilla
Reviisorissa kukoistavat virkavallan korruptio, virka-aseman hyväksikäyttö, byrokratialla hallitseminen, oman edun tavoittelu, ulkokultaisuus, silmän palvonta ja sivistymättömyys.
On suoranainen ihme, että näytelmää ei aikanaan Venäjällä sensuroitu. Kirjailija oli varustautunut pahimpaan, mutta junaili asian suhteidensa avulla. Itse tsaari luki näytelmän etukäteen Talvipalatsissa ja antoi sille siunauksensa. Salaisen poliisin sensuuriprotokollassa todetaan, että näytelmä on terävästi ja hyvin kirjoitettu, mutta sen ei voi nähdä sisältävän mitään paheksuttavaa.
Gogolin yhteiskuntakriittisyys on kyseenalaistettu myös kirjallisuudentutkimuksessa.
Yrjö Juhani Renvallia Reviisorissa kuitenkin selvästi puhuttelee sen yhteiskunnallinen rakennelma, kansan kahtiajako päättäjiin ja simputettuihin, virkamiehistöön, kauppiaisiin ja rahvaaseen. Näytelmän yhteiskunnallisuus ei hänestä ole päälle liimattua.
"Se on kirjoitettu ääriolosuhteisiin, syvään korruptioon. Nauraessa ei huomaa, että siellä on piikki. Meillä rupeavat mittasuhteet olemaan kuin vanhalla Venäjällä. Vaikka on minkälaiset kommunikaatiojärjestelmät, emme kykene hallitsemaan päätöksentekomekanismia vaan se hallitsee meitä. Ja mitä siitä seuraa? Kun mennään pelättyyn Brysseliin, mehän tiedetään jo, että siellä on äärimmilleen viritetty korruptio. Jokainen siellä ottaa, ja voi sanoa, että ottaa vain omaksi edukseen."
Näytelmän lopussa korruptoituneelle virkamiehelle käy huonosti: "Tässä on mies, jolle pian koko maa, koko maailma nauraa. Kohta se huijari kertoo uutisen toimittajille. Kuinka on voinut käydä näin huonosti pormestarille?! Ennen kuin huomaankaan minä oon huvinäytelmän aihe", laulaa pormestari Anton Antonovitsh Skvoznik-Dmuhanovskij.
Renvall halusi Reviisoriin tunnerassausta, jossa naurusta siirrytään haikeimman kautta kauniiseen melodiaan, joka on niin tosi, että pirahdat itkuun. Ihminen joka pystyy nauramaan, pystyy myös itkemään. Ne tapahtuvat samassa mekanismissa.
"Nauru kyynelten läpi ei ole mikään klisee, koska ne ovat niin lähellä toisiaan. Nauru ja itku laukeavat ihan samoilla lihaksilla."