Oululaisten teatterikävijöiden toivelistalla oli pari vuotta sitten operetteja, musikaaleja, komediaa ja klassikoita. Nuoret odottivat nuoriin liittyviä juttuja.
Mitä Oulun kaupunginteatterin uusi taiteellinen johtaja Mikko Kouki lupaa?
”Kahden vuoden suunnitelmissa on vahvasti sekä komediaa että musikaali. Olen itse suuri musikaalin ystävä ja ohjannut musikaaleja”, Kouki sanoo.
Aiheet ja sisällöt ovat jo Koukin mielen päällä, muttei kielen päällä. Hän ei paljasta, mitä kappaleita on luvassa.
”Musikaalisuunnitelmat eivät ole mitään vanhoja klassikoita vaan jotain tuoretta, jotain uutta”, Kouki raottaa.
”Minulla on kaksi kotimaista vaihtoehtoa. Toinen on puhtaasti kantaesitys, ihan uusi musikaali, ja toinen lähes uusi. Ne ovat hauskoja ideoita ja aiheita, mielelläni sanoisin, mutta ei kannata paljastaa vielä.”
Oulun kaupunginteatterin kaikkien aikojen esitetyin kappale on operetti Mustalaisruhtinatar, joka nähtiin suurella näyttämöllä 1983–1986 kaikkiaan 150 kertaa.