Nyrkkeilijälegenda Mike Tysonin ura ei mennyt aivan niin kuin piti. Kaksi vuotta raskaan sarjan maailmanmestarin titteliä kantanut Tyson tuomittiin 1992 raiskauksesta kahdeksi vuodeksi vankilaan. Palattuaan kehiin ja noustuaan nopeasti uudelleen huipulle Tyson menetti malttinsa kehässä Evander Holyfieldin kanssa ja puraisi palan vastustajansa korvasta.
Kaikkien aikojen nuorimman raskaansarjan mestarin nykyinen maine ei siis perustu kovin urheilijamaiseen käytökseen.
Nyt 42-vuotiaasta Tysonista on tehty rehellinen dokumentti, jossa nyrkkeilijä puhuu suunsa puhtaaksi. Kuva ei ole kaunis, mutta se on tosi. Tyson esitetään tiistaina alkavilla Helsingin DocPoint -festivaaleilla, ja se ilmestyy myöhemmin dvd:nä.
-- Olin vierotushoidossa, joten en voinut matkustellakaan. Ei ollut muutakaan tekemistä, Tyson perusteli Cannesin elokuvajuhlilla suostumistaan James Tobackin ohjaamaan dokumenttiin.
Lause kuulostaa elokuvaa vähättelevältä, mutta Tysonin tapa puhua on juuri tällainen. Raskaansarjan mestarin omanarvontunto on pohjalukemissa. Ja hän on paitsi vähäsanainen, myös tavattoman ujon tuntuinen.
-- Olen aina ollut kova kritisoimaan itseäni. Todella ankara, Tyson väittää.
Vain Tyson puhuu
Dokumentissa eivät puhu muut kuin Tyson itse. Toback paljastaa äärimmäisen maskuliinisen ulkokuoren takana piilottelevan miehen, joka ei myönnä katuvansa, muttei ole kovin ylpeäkään.
Katsoja saa itse päättää, mitä ajattelee Tysonin purkauksista huijariksi kutsumaansa manageri Don Kingiä ja häntä kaltoin kohdelleita naisia kohtaan. Ainakin nyrkkeilijä on kiistatta hyvin naiivi. Toisaalta hän on kokenut harvinaisen kurjan lapsuuden ja joutunut vaikeuksiin usein myös muusta kuin omasta syystään.
-- Monet ihmiset ovat halunneet tappaa minut, Tyson mutisee kritisoijistaan.
-- En ole kokenut olevani mikään roolimalli. Minua on pilkattu, ja aina joku on yrittänyt iskeä minut kanveesiin. Aina joku oli sanomassa, että et sinä enää mitään saavuta. Siksi elin kuin viimeistä päivää.
Elokuvan ohjaajalle James Tobackille oli alusta asti selvää, että dokumentissa puhuisi vain Tyson itse.
-- Kiinnostavaa ei ole se, mitä muut sanovat Mikestä, vaan hänen kasvojensa katsominen ja äänensä kuuleminen, Toback pohtii.
Itkua ilman kyyneliä
Elokuva on koskettavimmillaan, kun Tyson alkaa itkeä kesken katkerimpien muistojensa. Kyyneliä ei nimittäin tule. Tyson sopertaa ja nyyhkyttää, mutta pisaraakaan ei valu hänen kasvoillaan.
-- Kun ehdotin elokuvan tekemistä, Mike sanoi, että joo, sitä voitaisiin sitten myydä kopiodvd:nä jossain Harlemin kadunkulmissa. Se on hänen ajattelutapansa, Toback sanoo.
Newyorkilainen independent-elokuvien tekijä Toback tunsi Tysonin jo 1980-luvulta asti. Idea dokumentista kypsyi pitkään.
-- Mike on nyrkkeilyn ikoni, samaa luokkaa kuin Brando ja Dietrich elokuvan ikoneina. Hän oli suuri amerikkalainen sankari. Hänen kaatumisellaan on symbolista arvoa, Toback kuvailee.
-- Elokuva paljastaa hänen psyykeensä, ja tavallaan omanikin.
Tyson itse näkee asian eri tavalla.
-- Ei tämä elokuva minusta parempaa ihmistä tee. En tule saamaan siinä Nobelin rauhanpalkintoa. Mutta toivon, että James teki katsojien mielestä kiinnostavan leffan.