Mika Pyörälä maalasi ja siirtyi yksin Kärp­pien yk­kös­ty­kik­si – ou­lu­lai­set nol­la­si­vat Pe­li­can­sin Lah­des­sa ja siirtyi lii­ga­kär­keen

Lahti on jalkapallokaupunki, mutta Kärpät houkutteli paikalle Lahden syksyn kolmanneksi suurimman (4015) yleisömäärän.

Mika Pyörälä (kesk.) ja Jesse Puljujärvi juhlivat Juho Lammikon tekemää avausmaalia. Pyörälä viimeisteli myöhemmin 0–2-maalin tyhjiin ja siirtyi yksin Kärppien kaikkien aikojen maalitykiksi.
Mika Pyörälä (kesk.) ja Jesse Puljujärvi juhlivat Juho Lammikon tekemää avausmaalia. Pyörälä viimeisteli myöhemmin 0–2-maalin tyhjiin ja siirtyi yksin Kärppien kaikkien aikojen maalitykiksi.
Kuva: Samuli Ikäheimo

Patrik Rybar pelasi maalilla kauden toisen nollapelinsä.

Missä olit sinä perjantaina? Sitä taidetaan kysellä suomalaisissa jalkapallopiireissä pidempään. Eläköityneen valmentaja Harri Kampmanin, 65, vastaus saattaa yllättää.

– Piti tulla pojanpojan kanssa Pelicansin otteluun, perusteli aikanaan 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkuetta valmentanut ja AC Oulun puikoissa runsas vuosikymmenen sitten käväissyt Kampman kello 17.45 Lahden jäähallin ovella.

Lahti on jalkapallokaupunki, mutta Kärpät houkutteli paikalle Lahden syksyn kolmanneksi suurimman (4015) yleisömäärän.

Kärppien voittolukemat 0–3 (0–0, 0–0, 0–3)merkitsivät jo oululaisten kauden seitsemättä nollapeliä kotimaisessa jääkiekkoliigassa.

Kauden toisen nollapelinsä Kärppien maalilla torjunut Patrik Rybar, 26, ja viidesti nollan pitänyt Justus Annunen, 19, ovat tilastoineet nollapelin useammin kuin joka kolmannessa (7/19) ottelussa.

– Olemme saaneet nauttia upeasta maalivahtipelistä. Tämä päivä muistetaan Oulussa Suomen jalkapallomaajoukkueen selviytymisestä arvokisoihin ja Mika Pyörälän noususta kaikkien aikojen Kärppä-tykiksi, hehkutti valmentaja Mikko Manner.

Pelicansilta ottelu oli pelkkää puolustustaistelua. Kotijoukkue teki lahtelaismaalin eteen menemisen oululaisille tarpeeksi ilkeäksi. Voittomaali syntyi luukulta, kun Juho Lammikko ohjasi pakkopelin päätteeksi juuri ylivoiman päätyttyä Michal Kristofin laukauksen maaliin.

Kärppien liigahistorian ykköstykiksi noussut Mika Pyörälä, 38, viimeisteli joukkueen toisen osuman tyhjään lahtelaismaaliin. Julius Hermonen avasi vajaa sekunti ennen summeria kauden maalitilinsä.

– Onneksi tuli alta pois. Puolustimme pelin hyvin ja pidimme pään kylmänä, Pyörälä kiteytti.

Ilmaus osui. Pelicansin agitaattorit Antti Tyrväinen ja Taavi Vartiainen pistivät ärsyttäjinä parastaan, mutta Kärpille ei vihelletty pelissä ensimmäistäkään jäähyä.

Kärpille kaksi mestaruutta torjunut Tomi Karhunen oli ensi kertaa Pelicansissa kaksi peräkkäistä ottelua penkin puolella. Toissa kaudella Jokereissa loistaneen Eeli Tolvasen, 20, isoveli Atte Tolvanen, 24, hoiteli torjuntatyöt. Maalivahti Tolvanen pelasi kuusi edelliskautta Pohjois-Amerikassa.

Aku ja Aatu Rädyn kikkailtua A-nuorten kotipelissä paluun oululaisriveihin Lahdessa tekivät Hermosen ketjuunsa saaneet Janne Pesonen ja Radek Koblizek. Pesonen hukkasi loukkaantumiseen kymmenen ja Tuukka Mäntylän aivotärähdyksen arvoisesti taklaama Koblizek kahdeksan ottelua.

Pakistossa myös Aleksi Mäkelä puki ensi kertaa yli viiteen viikkoon.

– Tämä oli hyvä voitto. Tiesimme Pelicansin tilanteen (yksi kolmen pisteen kotivoitto ja vain 10 pistettä 11 aiemmasta kotiottelusta), mutta olimme kärsivällisiä. Muutaman vastahyökkäyksenhän Pelicans sai, totesi runsaat 12 minuuttia kolmosketjun keskellä pelannut Pesonen.

Tekikö kaukaloon mieli jo aiemmin kuin tänään?

– Ei kannattanut hätäillä. Peruspelaamisella yritin tänään mennä, oman pään huolella hoitamalla.

Pelicansin takalinjoilla ex-kärppä Topi Jaakola vietti 36-vuotispäiväänsä työn merkeissä pelaamalla lahtelaispakeista eniten. Isäntien kultakypärää kantanut Juhamatti Aaltonen kikkaili syötöillään pari namupaikkaa tilanteet hukanneille joukkuekavereilleen.