Oulu haluaa tehdä kvanttihypyn. Miten se onnistuu? Jotkut ajattelevat, että talouden ja teknologian seuraava harppaus sujuu kuin itsestään, jos kaupunkiin saadaan synnytettyä tuhatmäärin uusia korkean teknologian työpaikkoja. Mutta ei se niin mene. Kvanttihypyn edellytys on vilkas yöelämä. Tästä kirjoittaa tutkija Viivi Niemenmaa artikkelissaan Berliini - metropolin monet kasvot, joka on julkaistu viime vuonna kirjassa Helsinki -pohjoinen metropoli.
Oulu ei ole metropoli, hädin tuskin sitä on Helsinkikään. Metropolin käsite voi olla suuntaviitta siellä, missä havitellaan kasvua ja rikastumista.
Oulu on jo muuttunut. Pohjoisen pääkaupungissa on rakennettu paljon ja nopeasti sekä liike- että asuintilaa. On ehostettu puistoja ja valaistusta, suunniteltu Rotuaarin kunnostusta. Oulu pesee kasvojaan kuin Tuhkimo tanssiaisten edellä, tarkoituksenaan muuttua entistä vetovoimaisemmaksi.
Mutta voikin käyda päinvastoin. Niemenmaan mukaan metropolin tärkein tunnusmerkki on monikulttuurisuus ja alakulttuurien kirjo. Niinimaa kirjoittaakin, että juuri tarmokkaat pyrkimykset edistää taloutta voivat tuhota kiinnostavimpia ilmiöita: "Kaupunkia ei pidä suunnitella kuoliaaksi." Nuhjuisuus, rosoisuus ja jopa suunnittelun puute kuuluvat kaupunkiin.
Vaihtoehtokulttuuri ja vilkas kaupunkieläma ovat taloudellista toimintaa ja menestystä puoleensa vetäva tekijä. Niinimaa muistuttaa tästa kertomalla esimerkkejä Berliinistä, joka viime vuonna veti pidemmän korren isompien nenän edestä. Ohjelmistoalan jätti SAP solmi sopimuksen 500 työntekijän toimitilan rakentamisesta Berliiniin ja yrityksen pääjohtaja perusteli ratkaisua tontin sijainnilla "kaupungin keskustassa, eläväisellä baarialueella", joka aiemmin oli tunnettu lähinnä teknoklubien tyyssijana.
Klubit eivät ole tietysti tärkeitä kaikille. Nuorille ja luoville ihmislle, Oulun tulevaisuuden ihannekaupunkilaisille ne kuitenkin ovat usein elintärkeitä. Joten kun sisältötuotannon ja viihdeteollisuuden osaajista kisaillaan, on selvää, että viihteen ja kulttuurin rönsyt ovat kaupungin keskeinen kilpailuetu.
Amerikkalaistutkija Richard Floden tutkii kaupunkien aluetalouksia kahden mittarin, "gayindeksin" ja "cooliusindeksin" avulla. Ne eivät mittaa kaupungin homotiheyttä tai kaupunkilaisten itsevarmuuden määrää. Floden selvittelee, miten suvaitsevainen, moninainen ja avoin kaupunki on sekä sitä, millaisía vaihtoehtoja sen katujen ja baarien elämä tarjoaa. Flodenin ajatusmallin mukaan Oulu tekee kvanttihypyn, jos se on tarpeeksi jännittävä paikka.
Oulussa riittää stragioita ja visioita, projekteista puhumattakaan. Mutta onko tilaa muulle? Pitääkö keskustan olla itsestäänselvä ja tasapaksu kuluttamisen paratiisi?