Nukun elokuvakoulu on alkanut opettaa medialukutaitoa elokuvakerhon muodossa.
Keväällä perustetun elokuvakerho Elinan ideana on esittää laadukkaita lastenelokuvia ja keskustella niistä. Keskeistä on se, että elokuvia katsovat lapset ja aikuiset yhdessä.
"Jokainen osaa varmasti katsoa elokuvia, mutta omaa katsojakokemusta ei osata eritellä. Tavanomainen elokuvakeskustelu menee helposti näin: Olipa hyvä elokuva. - Ei ollut kuin huono", sanoo elokuvakerhon ohjaaja Paula Keränen.
Elokuvakerho Elina kokoontuu lauantai-iltapäivisin Studio-elokuvateatterissa. Kerho sai nimensä Klaus Härön menestyselokuvasta Näkymätön Elina.
Ensin kerhossa katsotaan elokuva yhdessä, sitten pidetään lyhyt mehutauko ja seuraa noin puolen tunnin keskustelu. Ohjelmisto on suunniteltu 7-14-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen.
"Täällä jutellaan elokuvista, elokuvan tekijöistä ja mitä tapahtui siinä elokuvassa. Ihan kivoja elokuvia täällä on", kiteyttää 12-vuotias elokuvakerholainen Mitja Rainio.
"Meillä on aina suunnitelma, mistä aiheesta keskustellaan. Mutta se ei ole koskaan tiukka. Jätämme paljon varaa sille, millaisia mielikuvia elokuva synnyttää. Koskaan ei tiedä etukäteen, mistä keskustelu syttyy. Se on katastrofaalista, jos ei päästä puhumaan siitä mitä aikuisten ja lasten päässä on syntynyt", jatkaa Paula Keränen.
Leijonan karjunta on röyhtäisy peltiämpärissä
Lapset ja aikuiset saavat kerhossa huomata, että kaikki osaavat ja pystyvät analysoimaan elokuvia. Yhteisessä keskustelussa oppii myös kuuntelemaan toisia.
"Minua kiehtoo ajatus, että kerho tuo välineitä elokuvakeskusteluun. Perheissä voi monesti olla niin, että katsotaan joku hyvin vaikuttava elokuva, mutta ei ole kieltä eikä välineitä aiheen käsittelyyn", toteaa Katri Laiho, toinen elokuvakerhon ohjaajista.
"Kerhossa pyrimme tuomaan erilaisia lähestymistapoja: mikä oli elokuvan teema, mikä oli elokuvan sanoma, kuka oli elokuvan päähenkilö. Esillä on myös elokuvatermistö, että kerholaiset saavat sanastoa, millä lähteä keskustelemaan."
Ennen Pelikaanimies-elokuvaa kerhon ohjaajat antoivat tehtäväksi tarkkailla, mitä elokuvan lopputeksteissä lukee. Kerholaisten piti painaa lopputeksteistä mieleen sellaisia työnimikkeitä ja termejä, joista ei tiedä, mitä ne tarkoittaa.
Fläppitaululle tuli tällaisia sanoja: Gripharjoittelija, Puomi, Foley-leikkaus, Tuotantosihteeri, Catering-vastaava, 3D-grafiikka.
"Foley-artisti on äänitaiteilija. Ääniä voi tehdä elokuvaan monella tavalla. Esimerkiksi paras leijonan karjunta saadaan niin, että röyhtäistään kovaäänisesti peltiämpäriin", paljastaa Paula Keränen.
"Grip kuuluu valoryhmään. Hän on valomiehen kaveri ja ripustelee lamput. Puomi on osa ääniryhmää. Hänellä on kädessään kuin ongenvapa, jonka päässä on mikrofoni."
Kuka kuvan on tehnyt
ja miksi se on otettu
Katsojan on ajateltu olevan tabula rasa ("tyhjä taulu"), joka ajelehtii avuttomasti audiovisuaalisten merkitysryöppyjen heiteltävänä ja muodostaa merkitykset automaattisesti muiden vastaanottajien tavoin.
Ranskalaisen filosofin Jean Baudrillardin mukaan elämme "hypertodellisuudessa", joka koostuu loputtomasti kiertävistä teksteistä ja kuvista. Massamedioiden visuaalisessa tulvassa kuvat ovat menettäneet suhteensa todellisuuteen.
"Mediamaailmaan kasvaneet ja sille herkistyneet katsojat eivät enää saa takeita realistisimmankaan tai reaaliaikaisimmankaan ohjelman todellisuudesta tai suoruudesta", väittää elokuva- ja televisiotieteen dosentti Veijo Hietala.
Tällaisessa tulvassa ja ryöpyssä selvitäkseen ja menestyäkseen lapsi ja aikuinen tarvitsee medialukutaitoa.
"Kuvia tuotetaan nykyään paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kameroita on kaikilla, kännyköissä ja joka paikassa. Sen takia on tärkeää, että osaa katsoa kuvia. Että osaa vähän kyseenalaistaa, kuka tämän kuvan on tehnyt ja miksi se on otettu tai tehty. Pitkäänhän kouluissa on opeteltu lukemaan tekstiä, mutta en tiedä missä aineessa kuvanlukutaitoa opetetaan", toteaa Katri Laiho.
Filosofian lisensiaatin Juha Herkmanin mukaan mediakasvatuksen suurimmaksi haasteeksi nousee eettisen tietoisuuden herättäminen.
"Elokuva on upea tapa oppia tunteita sekä löytää kohtaamispintaa omaan elämään. Sitä kautta ehkä oppii ymmärtämään itseä ja toisia. Vain nimeämällä elokuvan herättämiä kokemuksia, niistä jää itselle pysyvämpiä rakenteita. Niitä voi ehkä hyödyntää tulevassa elämässä", kiteyttää elokuvakerhoon kuuluvan Mitja Rainion äiti Anne Rainio.
Nukun elokuvakoulu suunnittelee nuorille oma elokuvakerhoa. Myös sen ohjelmiston valitsisi Oulun lastenelokuvien festivaalin johtaja Pentti Kejonen.