Vuonna 1995 synnytettiin säätytalolla Lipposen sateenkaarihallitusta, jonka koostumusta ihmeteltiin koti- ja ulkomailla. Laitapuolueet oikealta ja vasemmalta kykenivät sopimaan yhteisestä neljän vuoden ohjelmasta kohtuullisessa ajassa. Suurin piirtein sama porukka on nyt koolla, mutta valmista ei tahdo millään tulla.
Vuosilla 1995 ja 2011 on yhteistä, muun muassa jääkiekon maailmamestaruus. Taloustilanteessa on sen verran eroja, että hallitusneuvottelujen venymisen voi ymmärtää.
Vuonna 1995 Suomi oli selkä seinää vasten: kansainväliset sijoitusmarkkinat alensivat Suomen luottoluokitusta ja valtionlainojen korot nousivat reippaasti.
Suomi seisoi 1995 kuilun reunalla. Poliitikoilla oli vaalikentillä koettu yhtenäinen käsitys taloustilanteesta: velkavankeuteen suistui kiihtyvällä vauhdilla ihmisiä, konkursseja oli roimasti ja työttömyys kosketti isoja ihmisjoukkoja.
Yhteisen tilanneanalyysin tekemiseen ei tarvittu valtionvarainministeriön kalvosulkeisia. Talouden pohjakosketus oli ravisuttanut Suomi-laivaa niin, että kaikki sen tiesivät.
Poliitikkoja pusersi yhteistyöhön ulkoinen todellinen paine. Jotain oli tehtävä ja nopeasti. Niin myös toimittiin.
Ennusteiden varaan rakentuva uhka ei ole niin kouriintuntuva kuin talouden kaiken alleen jyräävä jo tapahtunut lama. Tässä on vuosien 1995 ja 2011 olennainen ero.
Vuonna 2011 Suomen taloudelliset uhkat ovat tulevaisuudesta: ikääntymisen kustannukset ja hiipuva kasvupotentiaali. Painetta talousraamin synnyttämiseksi pyritään luomaan tulevaisuuteen piirretyistä skenaarioista, jossa käyrien jyrkkyys on ennusteiden varassa.
Ei ole ihme, ettei painetta hevin synny. Ennusteiden varaan rakentuva uhka ei ole niin kouriintuntuva kuin talouden kaiken alleen jyräävä jo tapahtunut lama. Tässä on vuosien 1995 ja 2011 olennainen ero.
Tulevan talousongelman suuruudesta on perustellusti erilaisia arvioita. Jos taudista on erilaisia diagnooseja, on lääkitystä mahdotonta määritellä.
Suomen taloudellisen tilan epäselvyys on johtanut tuloksellisuuden näkökulmasta hitaaseen etenemiseen. Vuonna 1995 sovittiin ensi vaiheessa talouden raameista ja sen jälkeen raamit täytettiin työryhmissä annettujen voimavarojen mukaan. Nyt on kuljettu toisinpäin. Kun talousraamista ei hallitusneuvottelujen alkuvaiheessa päästä yksimielisyyteen, alettiin kirjoittaa hallitusohjelman muita kohtia. Ilman talousraameja työ etenee tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei valmiiksi. Tässä on säätytalolla junnattu reilu viikko.
Talousraami koostuu kolmen ison asian ratkaisemista. Ensiksi on päätettävä, mikä on valtiontalouden sopeuttamistarve. Sen jälkeen on ratkaistava millä keinoilla -- menosäästöillä vai veronkorotuksilla -- sopeuttamistarve hoidetaan. Ja vielä on ratkaistava, miten paljon tulisi valtion menoja uudelleen kohdentaa. Jokaiselle lisämenolle on löydyttävä vastaava menoleikkaus. Lista pienemmistä kipukohdista on myös pitkä. Tärkeimmät niistä ovat yhtäältä menosäästöjen ja toisaalta veronkorotusten kohdentuminen.
Valtiontalouden sopeuttamisen tason asettamisessa on olennaista tähdätäänkö sopeuttamisessa neljän vai kahdeksan vuoden aikatauluun. Luvut puolittuvat jälkimmäisessä aikataulussa. Tämä hallitus ei voi laatia seuraavan hallituksen hallitusohjelmaa, mutta se voi päättää minkälaisessa kunnossa se luovuttaa valtiontalouden seuraajalleen.
Tämänhetkinen arvaus on, että vaatimattomasta ulkoisesta paineesta huolimatta yhteinen käsitys löytyy kuuden puolueen kesken ja sopeuttaminen mitoitetaan kahden hallituskauden jaksolle.
Julkisuudessa esitetty arvio 2--4 miljardin euron sopeuttamishaarukasta tuntuu talouspoliittisesti perustellulta. Veroja nostettaneen 1--2 miljardia ja menoja karsitaan neljässä vuodessa suurin piirtein saman verran.
Näistä toimenpiteistä huolimatta hallitus voi tehdä hyvää kasvua ja työllisyyttä tukevaa talouspolitiikkaa niin, että samalla tuloerot supistuvat ja sosiaalisuutta lisätään.