Maailman paras, mutta ei maailmanmestari! Näin se on Mika Kohosen kohdalla. Edelleen miestä pidetään salibandyn ykköspelaajana, mutta sen himoitun MM-kullan vei viime kerrallakin Ruotsi -- ja kuinkas muuten, jatkoajalla. Tämä asetelma jurppii Kohosta, joka pelaa ammatikseen Storvreta IBK:ssa Uppsalassa.
Kohosen seuraava mahdollisuus kahmaista MM-kultaa tulee ensi vuonna Tshekissä. Jos tavoite ei täyty silloin, Kohonen katsoo entistä tarkemmin vuoden 2010 kotikisoja Helsingissä. Silloin, jos koskaan Suomi ottaa kullan kolmen hopean ja kahden pronssin jatkoksi!
-- Eihän minulla voittoja ole muutenkaan runsaasti. Ruotsin mestaruus tuli Balrogissa vuonna 2004. Nyt tarkoitukseni on napata toinen kulta Storvretan paidassa. Sitä odotan minä. Sitä odottaa koko Uppsala. Salibandy on kaupungin ykköslaji, ja saa täällä valtavasti huomiota, ensi toukokuussa 30-vuotiaaksi tuleva Kohonen sanoo.
Suomen mestaruutta Kohosella ei ole. On sentään hopea ja pronssi, jotka mies sai pelatessaan Jyväskylän Happeessa. Koska palkintokaappi on näin tyhjä, miehen hinku täyttää sitä on sanoin kuvaamaton.
Juhlakalukin psykiatrille?
Uppsalassa on juhlittu Kohosta kahteen otteeseen, sillä hänellä tuli täyteen 1 000 tehopistettä maajoukkueesta sekä Suomen ja Ruotsin sarjapeleistä. Myös 500 pisteen raja Ruotsissa ylittyi. Pisteiden tekijänä mies on nyt kaikkien aikojen kakkonen Ruotsissa.
Kohosen nimissä on myös yhden kauden piste-ennätys 107 vuodelta 2000, jonka rikkominen on äärettömän vaikeaa, jopa miehelle itselleen. Pari vuotta myöhemmin Kohonen naputteli 98 pistettä, tilaston toiseksi parhaan luvun. Vuoden pelaajaksi Kohonen valittiin vuonna 2001.
Mutta Uppsalan juhlien jälkeen on tullut myös lokaa niskaan. Paikallinen lehdistö on armoton mestaruutta jahtaavaa joukkuetta kohtaan.
-- No joo, tuli lunta tupaan. Hävisimme kaksi kotipeliä peräkkäin. Kirjoittelivat lehdessä, että koko porukka pitäisi laittaa psykiatrien hoitoon.
Kirjoittajat eivät tienneet, että meillä oli erittäin kova kuntoharjoittelujakso juuri ennen niitä otteluita. Pelaajat olivat vielä jäykkinä harjoittelusta, Kohonen naureskelee.
Salibandystä tulee iso laji
Kohonen on pelannut toistakymmentä vuotta salibandyä huipputasolla. Alkuvuosina pelaajien otsissa oli sählynpelaajien leima. Mutta eipä ole enää.
-- Ruotsissa salibandy on jo iso laji. Jalkapallo ja jääkiekko ovat vielä omassa suuruusluokassaan, mutta minusta salibandy on Ruotsin kolmanneksi suurin laji. Salibandyseurat ja pelaajat saavat täällä runsaasti julkisuutta. Ruotsin finaalissa, joka pelataan Tukholman Globenissa, katsojia on tuvan täydeltä, 13 000.
Junioreita salibandyssä riittää, Kohonen huomauttaa. Jos on junnuja, on myös tulevaisuutta.
-- Jokavuotisessa Storvreta-turnauksessa täällä Uppsalassa pelaa kolmen viikon aikana 70 000 junioria. Suomesta on noin 90 joukkuetta. Storvretalla on yli 1 000 junnua.
Kohonen myöntää, että salibandyllä on vielä nuoren lajin ongelmat. Lajin uskottavuus ei ole riittävän suuri. A-sarjan MM-kisoissa mitaleista pelaavat käytännössä vain Ruotsi, Suomi, Sveitsi ja Tshekki.
-- Katsokaapa lätkän ja jalkapallon tilannetta 20 vuotta sitten. Muutos on melkoinen nykypäivään verrattuna. Salibandyn on tehtävä vielä runsaasti pohjatyötä. Ruotsin katsomoissa istuu jo iäkkäämpikin ihmisiä. Suomessa katsojat ovat vielä nuoria, mutta pohja laajenee koko ajan. Ensimmäiset tunnetut salibandyn pelaajat ovat nyt hyvissä asemissa työelämässä. Heidän vaikutuksensa näkyy varmasti lajin arvostuksessa Suomessa.
Kansainvälisessä salibandyliitossa IFF:ssä on 38 jäsenmaata. Tavoitteena on saavuttaa 50 maan rajapyykki vuoteen 2012 mennessä. Olympialaji salibandystä pitäisi tulla ennen vuotta 2020.
-- Yhdysvallat on jo mukana. Kiina olisi tärkeä saada salibandymaaksi. Uskon, että Kiinan ja Yhdysvaltojen kautta salibandyn kansainvälinen arvostus kasvaa huomattavasti.
Peliuran jälkeen Vaajakoskelle
Edessä on vielä monta pelivuotta huipulla, Kohonen arvioi. Kun tulee aika lopettaa ammattilaisena, hän suuntaa takaisin synnyinseudulleen Vaajakoskelle Jyväskylän maalaiskuntaan.
-- Asia on sovittu vaimoni Cecilian kanssa. Cecilia on opetellut suomen kieltä. Hän ymmärtää lähes kaiken puhutun ja juttelee jo itsekin melko paljon suomea. Meillä on kolmevuotias Gabriel-poika, joka oppii luonnostaan kaksikieliseksi. Olemme viettäneet kesiä Jyväskylän seudulla, ja Cecilia viihtyy siellä mainiosti.
Kotiseuturakkaus asuu syvällä Kohosen sydämessä. Hän uskoo, että pörssianalyytikkona Tukholmassa työskentelevä Ceciliakin ottaa Vaajakosken kotiseudukseen.
-- Uran jälkeinen leipäpuuni on varmaan markkinointitehtävissä. Haluaisin olla nostamassa Jyväskylän salibandyä kohti huippua. Happeen nykyinen ahdinko sattuu sydämeen.