Lukuisat opettajat ovat viime aikoina nostaneet esille väsymisen kautta ongelman, joka on kytenyt koulujärjestelmässämme jo tovin aikaa.
Jossain vaiheessa luultiin, että yhteiskuntamme muuttuu tasa-arvoiseksi ja erilaisuuden ymmärtäminen paranee, kun kaikki oppijat kouluissamme pyritään laittamaan väkisin samoihin opetusryhmiin, taustoista huolimatta.
Inkluusioajattelun huumassa on unohdettu yksilön aidot mahdollisuudet selviytyä. Myös lyhytnäköinen taloudellinen ajattelukin lienee taustalla.
Mitä on tapahtunut? Opetushenkilöstö väsyy ja syrjäytyminen on saanut ihan uusia muotoja, oppimistulosten heikkenemisestä puhumattakaan. Väärässä paikassa ja väärään aikaan toteutetusta opetuksesta voidaan puhua laillistettuna heitteillejättönä.
Tasa-arvoista kohtelua ja ajattelua on mielestäni se, että oppija saa opiskella yksilöllisesti sellaisessa paikassa, jossa häntä ohjaa riittävillä resursseilla tuettu ja tarvittavalla osaamisella varustettu opettaja yhdessä muun henkilöstön kanssa.
Monipuolisia mahdollisuuksia tukevassa koulujärjestelmässä jokaisella on hyvä olla. Erityisryhmässä tai erityisoppilaitoksessa opiskeleva lapsi tai nuori ei koe olevansa poikkeava eikä hänen tarvitse hakea hyväksyntää keinoilla, jotka häiritsevät omaa ja muiden oppimista.
Kilpailuasetelma poistuu ja koulussa voi keskittyä olennaiseen. Sama koskee myös opetushenkilöstöä. Oman osaamisen ja ammattitaidon hyväksikäyttö yhdessä työilmapiirin kanssa ovat parhaat motivaation lähteet.
Pienryhmämuotoiseen erityisopetukseen siirtyminen ei tarkoita millään tavoin huonoa opintomenestystä.
Ammattitaitoisen henkilöstön avustamana poistetaan niitä esteitä, jotka ovat olleet oppimisen ja osaamisen esteinä.
Erityisopetus ei ole mitään tähtitiedettä, se on hyvin usein paluuta niihin perusasioihin, jotka eivät ole kunnossa. Se on välittävän aikuisen tukea ja ymmärrystä. Parhaimmillaan lapsen ja nuoren etu toteutuu silloin, kun koulun ja huoltajien tavoitteet tukevat toisiaan.
Valitettavan usein vieläkin lapsen ja nuoren oikeaan opiskelupaikkaan ohjautumisen esteenä ovat asenteelliset vanhemmat ja huoltajat: ”Meidän lastahan ei vammaisten kouluun laiteta”.
Useissa tapauksissa juuri se erityiskoulu, jossa pystytään oikein kohdennetulla tukimuodoilla rakentamaan hyvä elämä, olisi paras mahdollinen vaihtoehto.
Erityisopetusta järjestävät koulut ja oppilaitokset eivät ole yhtään kateellisia sille, että lapsi tai nuori pärjää ns. yleisessä opetuksessa. Päinvastoin. Silloin paikka on juuri oikea.
Väärin perustein ohjattu paikka johtaa keskeyttämisiin ja epäonnistumisen kokemuksiin juuri siinä elämänvaiheessa, kun onnistumiset olisivat niitä, jotka kantavat pitkälle, pienetkin sellaiset.
Mitä siis tehdään? Huomioidaan yksilön etu ennen järjestelmää. Hyväksytään tosiasiana, että meillä on erilaisia oppijoita, jotka tarvitsevat kukin omin tarpeisiinsa sopivaa apua, tukea ja koulutusta. Kuten elämässä yleensäkin.
Hannu Koivula
Ammattiopisto Luovin johtaja
AMEO (ammatillisten erityisoppilaitosten verkoston) puheenjohtaja
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.