Raksilan yleisö on taas tänä kesänä saanut silmiensä eteen naisten pääsarjapesäpalloa. Lipottarien nuori nousijajoukkue on pelannut hyvin, ja paikka puolivälierissä on jo varma. Silti monen katsojan mieleen on hiipinyt kysymys: onko naisten supersarjan pelillinen taso laskenut? Olisiko Lipottarien tasoinen joukkue pärjännyt näin hyvin kymmenen vuotta sitten?
"Sarja oli kokonaisuudessaan kovempi kymmenen vuotta sitten, mutta kyllä neljä kärkijoukkuetta ovat samalla tasolla kuin aiemminkin", naispesäpallon asiantuntija Jari Karjanlahti arvioi lajin tilaa.
Jari Karjanlahdella on näkemyksensä tueksi kosolti kokemusta. Hän on toiminut pelinjohtajana useissa joukkueissa useilla eri paikkakunnilla niin naisten kuin miestenkin joukkueissa.
Vuosina 1998-99 Lipon naisten joukkueen pelinjohtajana toimi Juha Tahvola. Hän ei suoraan allekirjoita supersarjan tason laskua.
"Nyt on aika pitkälle sama tilanne kuin silloin, eli sarjassa on huippujoukkueet, keskikasti ja häntä", Tahvola kertoo.
Oululaisyleisö
tottui hyvään
Sikäli oululaisyleisö on oikeassa, että kymmenen vuotta sitten Oulussa nähtiin keskimäärin kovatasoisempia pelejä kuin nykyään. Lipottarien kulta-aikoja elettiin 1990-luvulla, jolloin joukkue raapi jonkin värisen mitalin peräti kahdeksana vuotena peräkkäin.
"Aikoinaan joukkueen runko oli pitkään kasassa, ja mukana oli Laura Jounelan, Sari Lemposen ja Henna Salmelan kaltaisia huippuyksilöitä. Yleisö pääsi silloin nauttimaan niistä hedelmistä", Tahvola kertoo.
"Lipottarilla ei ole nyt huippujoukkuetta, joten kyllähän se katsomoon saattaa näyttää siltä, että koko sarjan taso olisi laskenut."
Tämän kauden Lipottarien vertaaminen oululaisiin 1990-luvun lopun menestysjoukkueisiin ei ole kuitenkaan reilua. Ensinnäkin nykyinen joukkue on täynnä nuoria ja kokemattomia pelaajia. Ja toisekseen seurakin on vaihtunut ajan myllerryksessä. Nyky-Lipottaret ei ole enää Oulun Lipon joukkue, vaan taustalta löytyy Oulun Lippo Juniorit, joka perustettiin vuonna 2003.
Lisäperspektiiviä vertailuun antaa se, että Lipon naisten yleisöennätys on vuodelta 1996. Ottelu Jyväskylän Kiriä vastaan houkutteli Oulun Keskuskentälle 3 587 katselijaa. Nykyisen joukkueen ennätysyleisö saapui Raksilaan heinäkuun alussa, kun paikallisottelu Tyrnävän Tempausta vastaan keräsi paikalle 510 kiinnostunutta.
Jari Karjanlahti toimi Lipon naisten pelinjohtajana kausilla 2001-02, joten hän tietää ne odotukset, jotka oululaisyleisö kohdistaa joukkueeseensa.
"Ei nykyistä joukkuetta pidä verrata aikanaan pelanneisiin selkeästi vahvempiin joukkueisiin. Ehkäpä kahden vuoden päästä Oulussakin nähdään jo mitaliotteluita."
Lopettaminen syö
tason nousun
Naispesikselle on tyypillistä, että parhaat ja kokeneimmat pelaajat menevät niihin joukkueisiin, jotka tarjoavat pelaamiselle ja menestymiselle parhaat edellytykset. Sen sijaan osa joukkueista on niin nuoria, että pelaajien keski-ikä ylittää hädin tuskin 20 vuotta. On selvää, ettei näiden joukkueiden taso riitä haastamaan rutinoituneita kärkijoukkueita.
Karjanlahden mukaan vielä kymmenen vuotta sitten naisten supersarjassa pelasi paljon 25-30-vuotiaita pelaajia. Nykyään valtaosa pelaajista lopettaa ennen parhaita pelivuosiaan.
Lopettamisessa on kyse harrastuksen vaatimasta ajasta ja panostuksesta. Harjoitukset ja matkustaminen vievät niin paljon aikaa, että pelaamisesta tulee rasite muulle elämälle.
"Esimerkiksi nuorten superpesiksessä reissataan paljon, kun muut samanikäiset nuoret käyvät samaan aikaan kesätöissä. Syksyllä sitten katsellaan mitä muut ovat tienanneet. Lopettamiskynnys on silloin aika matala."
"Se on seuroille ja järjestelmälle iso haaste, että pelaajat saataisiin jatkamaan uraansa pikkaisen pidempään", Karjanlahti sanoo.