Elintarviketaloudessamme toimitaan vapaan kilpailun säännöin. Tämä näkyy siinä, että kauppojen hyllyiltä löytyy tuotteita, jotka on laivattu tänne toiselta puolelta maapalloa.
Suurinta on kuitenkin EU:n jäsenten välinen kauppa, ja esimerkiksi syömistämme maitojalosteista on jo toinen puoli ulkomailla tuotettua. Ulkomaiset tuotteet kiinnostavat, mutta toinen syy on siinä, ettemme pärjää kilpailussa halvemman tuotannon kanssa.
Epätoivottua kilpailua ei ilmene pelkästään ulkomaankaupassa. Elintarvikeketju on monien osallistujien yhteenliittymä, joka jakaa tuottamistaan elintarvikkeista saamansa tulot asianosaistensa kesken.
Perustuottajana on maatalous, ja jalostusportaaseen kuuluvat muun muassa meijerit, teurastamot, myllyt ja leipomot. Myyntiporras eli kauppa esittää tärkeää osaa. Keskittyessään se on noussut elintarvikeketjussa johtavaan asemaan ja ominut suuren osan sen rahavirroista.
Maatalous, jonka olemassaoloon koko toiminta perustuu, jää jaossa mopen osalle. Mikäli maatalous loppuu, koko ketjun toiminta loppuu ja vie samalla mennessään kolmannen osan kansantaloudestamme.
Yksi ketjun tärkeistä osista on myös laaja-alainen ja kansainvälisesti arvostettu biologinen tutkimuksemme.
Kaupan vahva asema on johtanut siihen, että tulonjako on vääristynyt, mikä uhkaa koko järjestelmää. Tuotteiden halpuuttaminen rasittaa maataloutta ja tuotannosta luopuminen etenee kolmen tilan päivävauhtia. Vaikka suuret tilat kasvattavat kokoaan, siitä huolimatta kokonaistuotantomme supistuu.
Halpuutus ei ole yksin Suomen ongelma, vaan Yhdysvalloista lähteneenä se rasittaa jo koko maailman ruoantuotantoa.
Tutkija Kalle Hoppula Luonnonvarakeskuksesta toteaa, että kymmenen vuoden kuluttua meillä on tilanne, jolloin ruokaa ei saa ostaa mistään, joten jokaisen maan on tuotettava pääosa tarvitsemastaan ruoasta. Ilmastonmuutoksen myötä viljelyolot heikkenevät ja seurauksena on nälänhätä.
Elintarvikeketjun toiminta oli – itsenäisyyden aikana – paremmassa hoidossa. Siihen kuuluvat kokoontuivat joka toinen vuosi Tampere-talolle kolmipäiväiseen kokoukseen päättämään ketjun asioista.
Osallistuin näihin Agrofood-tilaisuuksiin 1980- ja 1990-luvuilla kuusi kertaa neuvontajärjestön edustajana. Tilaisuuksiin saapui edustajia kaikista alan järjestöistä – professoreita, viljelijöitä ja kaikkia siltä väliltä. EU:n aikana elintarvikeketjun hoito on asioiden paljouden takia jäänyt vähemmälle huomiolle ja sen toiminta on vinoutunut.
Nyt meillä Suomessa on vakava hanke oikaista lainsäädännöllä elintarvikeketjun vääristynyt tulonjako, jolloin maataloudenkin asema helpottuu. Samalla on kyse koko kansantalouden eheyttämisestä. Kansantalouden tärkeät osa-alueet eivät sovi vapaan kilpailun piiriin, vaan niiden hoito vaatii tiukkaa valtiovallan ohjausta.
Vapaa kilpailu on syytä ottaa perusteelliseen tarkasteluun: palveleeko se koko kansantaloutta vaiko vain joitakin piirejä? On todettu, että elintarviketuotannossa vapaasta kilpailusta on ainakin huonoja kokemuksia.
Suuretkaan tuottajamaat eivät ole päästäneet ruoantuotantoa vapaan kilpailun piiriin. Muun muassa Yhdysvallat, Saksa ja Ranska ohjaavat maataloustuotantoa lainsäädännöllä, ja tuotannon suojaamiseen on käytetty koviakin otteita. Ranskassa maataloustuottajat hajottivat Norjasta tulleen kalakuorman ja vakuutus maksoi aiheutuneet vahingot.
Luonnonvarakeskus on luonut varsin todentuntuisen kuvan ruoantuotannon kehityksestä. Miten päättäjät siihen suhtautuvat? Otetaanko Hoppulan sanat todesta vai saako vapaa kilpailu Suomessa jatkua ja halutaanko vain todeta mihin ”luonnollinen kehitys” johtaa?
Erkki Raudaskoski
Rovaniemi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.