"Keijut tuovat salaisuuden tuoksun, joka tekee tästä arkipäivästä eksoottista."
Näin ajattelee tanssija-koreografi Jyrki Karttunen. Hän on viime vuosina sujahtanut keijun turkoosiin organza-asuun jo nelisenkymmentä kertaa.
Pitävätkö keijut organzasta? Yllättävää sikäli, että organza on kovan tuntuista raakasilkkiä, jolle suositellaan kemiallista pesua.
Karttunen on kuitenkin pesunkestävä keiju, joka on saanut yhtä aikaa humoristisesta ja kujeilevasta tanssiteoksestaan runsaasti positiivista palautetta ja lentänyt keijuna ympäri maailmaa. Vihdoinkin Keiju on tulossa vierailulle myös pohjoiseen. Sitä on yritetty saada tänne vuodesta 2002. Jo huomenna Keiju on Kemissä ja reilun viikon kuluttua Oulussa.
Ei mitään pahaa
Keiju syntyi tavallaan Jorma Uotisen tilauksesta. Uotinen kysyi Jyrki Karttuselta kantaesitystä Kuopio tanssii ja soi -tapahtumaan pari kesää sitten. Karttusella oli valmiina tämä henkilö, keiju, sillä se oli esiintynyt pienessä roolissa videolla jo hänen oululaislähtöiselle Sari Laksolle tekemässään Meryl-koreografiassa.
"Sanoin Jormalle joo, aihekin on valmiina. Sitten tuli syyskuun 11. päivä ja terrori-isku. Minulle tuli tarve luoda maailmaan jotain lohduttavaa. Niinpä tein teoksen, jossa ei ole mitään pahaa", kertoo siviilissä vain hiukkasen keijua muistuttava henkilö.
"Myöhemmin on kysytty, miten tämä teos olisi poliittinen. Mielestäni se on poliittinen väittämä, että maailma voisi olla tämmöinenkin, vailla pahuutta."
Takana Puck ja Pan
Suomalainen kansanusko on selittänyt keijukaiset, keijuset, kekkiäiset tai keikkaat vainajien hengiksi tai henkiolennoiksi, jotka saapuessaan täyttivät asunnon kalman hajulla.
"Virallinen selitys on, että ne ovat jääneet ihmisten ja enkeleiden väliin. Keijut ovat välitilan todellisuudessa eläviä hahmoja", selittää tanssija-koreografi.
Hän on teosta valmistaessaan käyttänyt lähdeteoksena Suomalaista keijukirjaa. Viime syksynä ilmestyi uusia keijukirjoja: Suvi Niinisalon tutkimus Keijukaisten lähteillä ja Nicola Baxterin kuva- ja tarinakirja Keijujen maailma. Niinisalo puhuu rinnakkaistodellisuudesta.
"Keijuista on hirveän hauskoja tarinoita. On olemassa myös viinikellarikeijuja, jotka ovat koko ajan hiprakassa. Minun keijuni on voikukkakeiju. Se kuuluu kukkaiskeijuihin. Ne ovat kuvankauniita, kuulaita ja valoa hohtavia. Ne ovat juuri niitä keijuja, jotka osaavat lentää", määrittelee Jyrki Karttunen.
Karttusen teoksessa on itse asiassa useita eri keijuja. Työryhmällä on niille omat nimet: turkoosi keiju, limekeiju, lehmuskeiju, merikeiju ja uimarengaskeiju.
"Keijuni ei ole antropologisesti pätevä. Hahmon esikuvat ovat Pikku Prinssi ja ShakespearenKesäyön unelman Puck (jonka ulkomuotoon Shakespeare otti mallia kreikkalaisten tarujen Panista). Pukuihin vaikuttivat koristeellinen rokokoo ja hoviasut. Näiden asioiden risteytyksenä keiju-hahmo viilattiin."
Muuntautuminen keijuksi - maskeeraus, hiusten ajelu ja pukeutuminen - kestää noin neljä tuntia. "Siitä on tullut rituaali."
Digitaalinen keijukansa
Keiju on multimediatanssiteos. Näyttämöllä on neljä videoscreeniä, videokangasta, jotka ovat keijujen valtakuntaa. Videot vaikuttivat kovasti itse koreografiaan ja kankaat tanssijan tilankäyttöön.
Keijun valo-, ääni- ja lavastussuunnittelusta sekä videoista vastaa Kimmo Karjunen.
"Voin sanoa hymyillen, että minulla oli hirveän hyvä soolokoreografia ennen kuin alettiin harjoittelemaan videoiden kanssa. Kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa jätin reilusti yli puolet kaikesta pois. Multimediajuttuja ei voi tehdä eikä katsoa perinteisen näyttämökoreografian näkökulmasta."
Jyrki on sitä mieltä, että keijut ovat kukkien sukupuolta. Kuopiossa hän ihmetteli ääneen, kuinka ne lisääntyvät. Pölyttämällä? Esityksen nähtyään tietää, että keijut lisääntyvät digitaalisesti.
Uimarengaskeiju on kaikkien suosikki. Aina kun se ilmestyi, alkoi Lyonissa huutomyrsky.
"Keiju on saduksi naamioitu koko perheen nykytanssiteos. Tekijä on tarkoittanut sen myös aikuisille. Minua ei häiritse, jos lapset reagoivat. Ei tartte hyssytellä."