Lapin käräjäoikeus on arvioinut Posiolla viime joulukuussa tapahtunutta kuolintapausta tyystin toisella tavalla kuin syyttäjä.
Se ei ole pitänyt miehen kuolemasta vastuullisina ainuttakaan niistä kolmesta miehestä, jotka syyttäjän mielestä olivat siitä vastuussa.
Syyttäjä väitti, että vuonna 1985 syntynyt mies tappoi toisen miehen 19. joulukuuta Posiolla. Syyttäjän mukaan vuonna 1985 syntynyt mies kuristi uhria kaulasta niin, että hänen hengityksensä salpautui.
Syytetty on työskennellyt pitkään vartijana. Syyttäjän mukaan hän on järjestyksenvalvontaan ja voimankäyttöön koulutettuna henkilönä tiennyt, että voimallisen kuristamisen varsin todennäköinen seuraus on kuolema.
Hän väitti, että kaksi vuonna 1987 syntynyttä miestä teippasi uhrin kädet ja jalat. Hänen näkemyksensä mukaan vuonna 1985 syntynyt mies kuristi uhria teippauksen jälkeen niin kovaa, että hän kuoli.
Syyttäjä: Jää vähintäänkin varteen otettava epäilys
Lapin käräjäoikeus on toista mieltä. Se on hylännyt kaikki vuonna 1985 syntynyttä miestä vastaan nostetut syytteet.
Mies väitti oikeudessa, että hän tuli asuntoon vasta siinä vaiheessa, kun hänet pyydettiin elvyttämään uhria. Miehen mukaan hän ei tehnyt uhrille väkivaltaa eikä myötävaikuttanut hänen kuolemaansa.
Käräjäoikeuden mielestä asiassa jää vähintäänkin varteen otettava epäilys siitä, oliko syytetty uhrin asunnossa ennen tämän elvyttämistä vai ei. Tästä syystä se hylkäsi syytteen taposta ja toissijaiset syytteet törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Mies otettiin kolmikosta ensimmäisenä kiinni. Kaksi muuta syytettyä napattiin poliisin huomaan useita päiviä myöhemmin. Käräjäoikeuden mukaan on selvää, että heillä on ollut mahdollisuus keskustella keskenään tapahtumista.
”On yleisestikin selvää, että vastaajilla voi olla intressinä niin sanotusti puhua tapahtumia jonkun toisen henkilön päälle”, käräjäoikeus toteaa tuomiossaan. Sen mielestä pelkästään vuonna 1987 syntyneiden miesten kertomusten perusteella ei voida päätellä, että vuonna 1985 syntynyt mies olisi ollut asunnossa jo ennen uhrin elvyttämistä.
Sohvalla nukkunut puoliso teipattiin
Syyttäjä vaati vuonna 1987 syntyneille miehille tuomiota törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hän väitti, että kaksikko suhtautui hyväksyvästi uhrin kuristamiseen.
Käräjäoikeus näki toisin. Sen mielestä asiassa ei saatu näytettyä sitä, että vuonna 1985 olisi kuristanut uhria joten asiassa ei saatu näytettyä myöskään sitä, että kaksikko olisi suhtautunut siihen hyväksyvästi. Näin ollen se hylkäsi myös kuolemantuottamusta koskevat syytteet.
Kaksikko piti surmansa saanutta uhria kiinni ja teippasi hänet. Käräjäoikeuden mielestä kiinni pitäminen ja teippaaminen ei täytä pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistöä, joten myös syyte törkeästä pahoinpitelystä kaatui.
Tapahtumahetkellä uhrin asunnossa oli hänen puolisonsa, joka oli nukkumassa sohvalla. Vuonna 1987 syntyneet miehet väänsivät hänen kätensä selän taakse ja kuristivat häntä. Naisen suu ja kädet teipattiin, minkä lisäksi häntä lyötiin päähän nyrkillä ja tylpällä esineellä. Käräjäoikeuden mukaan miehet syyllistyivät menettelyllään törkeään pahoinpitelyyn ja vapaudenriistoon.
Asunnosta vietiin lääkkeitä, kaksi kännykkää ja kaukosäädin. Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1987 syntyneet miehet myös törkeästä ryöstöstä.
Omaisten korvausvaatimukset kaatuivat
Juise Juho-Heikki Koski tuomittiin 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Myös Antti Petteri Mourujärvi sai 2,5 vuoden vankeustuomion. Heidät passitettiin Oulun vankilaan.
Vangittuna aiemmin ollut vuonna 1985 syntynyt mies on vapautettu. Käräjäoikeus päästi hänet vapauteen jo aiemmin heti pääkäsittelynsä jälkeen.
Surmansa saaneen miehen omaiset vaativat syytetyiltä useiden kymmenien tuhansien eurojen edestä vahingonkorvauksia. Koska syytetyt eivät käräjäoikeuden mielestä aiheuttaneet tämän kuolemaa tai osallistuneet sen aiheuttamiseen, hylkäsi se korvausvaatimukset.
Koski ja Mourujärvi joutuvat kuitenkin maksamaan surmansa saaneen uhrin puolisolle erilaisia vahingonkorvauksia yhteensä noin 10 000 euron edestä.