Henkilöautoa kuljettanut mies kuoli törmättyään pakettiautoon varhain tänä aamuna Suomusjärvellä. Pakettiautossa olleista kolmesta miehestä yksi sai vakavampia vammoja jalkoihinsa. Kaksi muuta selvisivät pelkällä säikähdyksellä.
Salon suunnasta tullut Nissan Primera -henkilöauto ajautui Helsingistä päin tulleen Peugeot-pakettiauton kaistalle valtatie 1:llä aamukuuden tienoilla. Nokkakolari sattui suoralla, eikä tie ollut liukas.
Viranomaisten arvioiden mukaan henkilöauto saattoi ajautua väärälle kaistalle, koska se oli juuri ajanut jäniksen yli. Myös aurinko häikäisi näkökenttää.
Onnettomuuden vuoksi valtatie 1 oli hetkittäin suljettuna, mutta nyt liikenne soljuu jo normaalisti. Poliisi ohjasi ruuhkautunutta liikennettä pyörätien ja vanhan ykköstien kautta eteenpäin.