Qstockin päälavan lauantain käynnistää Tuomari Nurmion sooloesitys - mies, kitara ja tukku lauluja koko uran varrelta.
"Niin, ja elektroninen jalkarumpu, jolla saa tarvittaessa lisää potkua, pientä bassorummun tapaista jyskytystä. Aiemmin käytin kengän sisällä olleita mikrofoneja, mutta ne eivät oikein kestäneet", hymähtää Nurmio.
Pohdinnat yhden miehen karisman riittävyydestä suurella festivaalilavalla Nurmio sanoo jättävänsä suosiolla järjestäjien tehtäväksi.
"Kyllä hehtaarilava voi olla bändillekin isonpuoleinen paikka. Siellä ne usein tikku-ukkoina heiluu ja juoksee savun keskellä. Mutta ainakin Ilosaarirockissa iso määrä ihmisiä tuli lavan eteen ja myös pysyi siinä aika hyvin koko keikan ajan", sanoo Joensuussa äskettäin esiintynyt Nurmio.
Lähtökohtana
komppi
Nurmio on tunnettu lauluntekijänä ja etenkin tekstittäjänä, mutta monet arvostavat myös miehen raakaa ja omintakeista kitaratyöskentelyä, jonka varaan soolokeikat paljolti rakentuvat.
Lähtökohtana on komppi, jonkinasteinen rytmin ylläpito ja laulun kommentointi, luonnehtii Nurmio soittoaan.
"Vaikka olisi treenannut vähän vaikeampiakin sormituksia ne usein tippuvat pois keikkatilanteessa, missä tarvitaan lähinnä selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Silloin ei tempuista ole paljon hyötyä. Tavoitteena on symbioosi, laulun ja kitaran yhteispeli."
Nurmio on tarjonnut pitkää uraansa seuranneille monenkirjavia ja -tasoisia keikkaelämyksiä. Jos joillakuilla 1980-luvun loppuvuosien ja 90-luvun bändikeikoilla saattoi meno olla tahmeaa, tämän vuosituhannen puolella Nurmion keikkaolemus on heijastellut uutta intoa ja särmää.
"Jossain vaiheessa satsasin soolohommaan aika paljon koska innostuin siitä. Mutta onhan tässä ollut kokoonpanoja, jolloin juttu ei ole oikein lutviutunut eikä kipinää löytynyt. Oma motivaatio on tärkeää mutta toisaalta paljon on kiinni siitä kenen kanssa soittelee. Soittajilla on aikoja, jolloin ei vain maita. Ja ylikriittisyys on vaarallinen tauti", hän sanoo.
Uransa neljällä suomalaisen rockin klassikkoalbumilla - Kohdusta hautaan, Maailmanpyörä palaa, Lasten mehuhetki, Punainen planeetta - käynnistänyt Nurmio on yhä aktiivinen ja jatkuvasti uutta luova musiikintekijä, jonka taiteilijakuva on kaukana levy-kiertue-levy-kiertue-kaavaan jämähtäneestä keskivertorokkarista.
Spontaanisti
tyylistä toiseen
Nurmiota on viime vuosina voinut kuulla yhtälailla askeettisen ja tylysointisen rocktrion keulakuvana kuin itämaisia sävyjä ja Tom Waits -hulinaa fuusioivan eksentrikkolauman äänenä.
Albumi albumilta nahkansa luova tyyli on enemmän spontaaniutta kuin viileän harkittua urasuunnitelmaa, miettii Nurmio.
"Sitä hautoo mielessään useita mahdollisia juttuja, että lähteäkö tältä pohjalta vai tältä. Pitää aina jonkun lampun syttyä. Musiikkini lähti rönsyilemään ihan alusta lähtien, joten kai se on verissä, ettei ole viitsinyt veivata samaa tahkoa koko aikaa. Tuntuu, että hoipertelevaa linjaa on pidetty hyvänä asiana", sanoo valtion viisivuotisen taitelija-apurahan viimeisestä vuodesta nauttiva Nurmio, joka on saanut työstään myös lukuisia huomionosoituksia.
"Palkintoihin ei liity sen kummempaa tulosvastuullisuutta, joten tuntuu että ne antavat oikeutuksen touhuta samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Toki annan arvoa sillä tavoin, että yritän parhaani."
Tuomari Nurmio tänään kello 13
Qstockin päälavalla.