Valokuvaaja Uuno Laukka on tuttu nimi kymmenille tuhansille Oulun seutulaisille, jotka sotien ja 1970-luvun lopun välisenä aikana ryhmittyivät koulukuviin, pääsivät ripille ja ylioppilaaksi, menivät naimisiin tai jostakin muusta syystä ikuistettiin jälkipolville.
"Kuvaaminen oli isälleni elämä, työ, harrastus ja vielä enemmänkin. Hänellä oli aina kamera mukana. Vain kesämökillä uimaan mennessä isä saattoi jättää sen pois", sanoo Laukan perheen neljästä lapsesta toiseksi nuorin, oulunsalolainen Matti Laukka, 61.
Pohjois-Pohjanmaan museossa avautuu viikon päästä näyttely, joka esittelee Uuno Laukan elämäntyötä. Oulusta ja oululaisista kertovien valokuvien lisäksi esillä on muutakin aineistoa, kuten kameroita ja asiakirjoja. Uuno Laukan ottamia armeijan tiedotuskuvia sota-ajalta näyttelyyn ei tällä kertaa sisälly.
Kotikaupunkinsa ja lähiseudun näkymien tallentamisen Uuno Laukka aloitti jo ennen sotia ja jatkoi työtä loppuun asti.
"Museon hallussa ovat ne kuvat, jotka isä otti studion ulkopuolella. Hän ehti ennen kuolemaansa kertoa, että studiossa kuvattu materiaali on hänen ja asiakkaiden henkilökohtaista omaisuutta. Isän tahto oli, että ne kuvat ja negatiivit täytyy hävittää. Näin perikunta myös toimi", kertoo Matti Laukka.
Suosittu näyttely uudestaan
Uuno Laukalla oli haaveena järjestää vielä yksi kokoomanäyttely käyttäen samaa ja uudempaa kuvamateriaalia, joka oli ollut esillä hänen retrospektiivissään Oulussa 1975. Näyttely oli erittäin suosittu, sen näki 3 000 ihmistä.
Matti Laukan suunnitelmissa on, että hän toteuttaa täyttymättä jääneen toiveen ja järjestää vuoden 1975 näyttelyn uudelleen 2014. Tuolloin Uuno Laukan syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.
"Kuvien suurikokoiset vedokset ovat minulla yhä tallessa, vaikka negatiivit ovat hävinneet. Pitäisi vain löytää yhteistyökumppaneita näyttelyä tekemään. Sen jälkeen perikunta on varmaan jo valmis luovuttamaan vedokset jonnekin muualle talteen."
Olympiakuvaajien joukossa
Uuno Laukka valittiin 1930-luvun lopulla karsintojen kautta Olympia-kuva Oy:n kuvaajaksi. Valinta tarkoitti, että häntä koulutettiin vuoden 1940 kesäolympialaisia varten.
Olympiakuvaajien tehtävänä oli dokumentoida koko tapahtuma. Komennus lykkääntyi tunnetuista syistä yli kymmenellä vuodella.
"Se oli parasta koulutusta siihen aikaan, koska valokuvaajille ei ollut olemassa ammattikouluja tai muitakaan opiskelupaikkoja", arvioi Matti Laukka.
Kuvayhtiön palvelukseen värvättiin valokuvaajia eri puolilta maata. Heille muun muassa hankittiin uuden uutukaiset kinofilmikamerat, joita myöhemmin hyödynnettiin armeijan sota-aikaisissa kuvauksissa.
Matti Laukka ei osaa varmuudella sanoa, oliko sama kinokalusto käytössä enää 1952.
"Minulla on sellainen käsitys, että Helsingin olympialaisiin he saivat jo levy-kasettikamerat. Pienten kameroiden tekniikka ei ollut vielä samaa tasoa kuin tänä päivänä. Filmien herkkyydetkään eivät riittäneet. Levyltä kuvat pystyi rajaamaan paremmin ja vääristymät olivat tuntuvasti pienempiä."
Jatkosodassa 1941-1945 Uuno Laukka toimi sotakuvaajana.
"Isäni sukupolvi ei puhunut paljon sodasta. Itse hän kertoi vain olleensa kenraali Hjalmar Siilasvuon ´adjutanttina´, minkä edesmennyt kamarineuvos Atte Kalajokikin vahvisti. Isä kulki suurten päälliköiden mukana ja ikuisti sotatapahtumia parhaansa mukaan. Hän kuvasi ihan eturintamalla saakka. Kuvat ovat tallella sota-arkistossa."
Valokuvataidetta unohtamatta
Uuno Laukassa virtasi myös valokuvataiteilijan verta, tosin tästä ei ole olemassa kovin paljon dokumentteja.
"Kun rakennuksesta ottaa kuvan, sekin voi olla taidetta. Muistan miten isä monta kertaa saattoi odottaa kuukaudenkin, ennen kuin tuli sellainen ilma, että valot ja varjot olivat sopivat jonkin tietyn rakennuksen kuvaamiseen", muistelee Matti Laukka.
"Studiotyöskentelystä, henkilökuvauksesta ja muusta hän sai paksun nipun kunniakirjoja. Isäni liikkui myös paljon luonnossa etsien taiteellisia kuvauskohteita ja yksityiskohtia. Valokuvaaminen oli hänelle täysin kokonaisvaltaista työtä."
