Oululaisista on parin viime viikon aikana tullut innokkaita teatterin katsojia. Mahtavaa.
Katseet eivät ole kohdistuneet näyttämölle vaan teatteritalon uumeniin. Siellä on esitetty näytelmää, jossa traaginen yhdistyy koomiseen.
Näytös alkoi valmistua ensi-iltaansa torin reunan toimitalossa hyvissä ajoin syksyllä, kun Oulun kaupunginteatteri ryhtyi hakemaan uutta johtajaa.
Osakeyhtiönä toimivan Oulun kaupunginteatterin johtaja valittiin kutsumenettelyllä.
Kouralliselle ehdokkaita (ei niitä Suomessa enempää ole) kysyttiin tilaisuuden tullen, olisiko hän halukas johtamaan Pohjois-Suomen suurinta teatteria?
Turkulaisen Linnateatterin johtaja, näyttelijä Kari-Pekka Toivonen teki valtavan virheen sanomalla kyllä. Tarjolla olisi ollut toinenkin, näyttelijöiden mielestä passelimpi vaihtoehto.
Toivosesta tuli mies joka ei osannut sanoa ei. Teatterin hallitus teki hänestä johtajan, vaikka näyttelijäyhdistys vastusti.
Yhdistys ei suoraan perustellut kielteistä kantaansa julkisuuteen. Toivosen kokemattomuudesta puhuttiin, taiteellista silmää epäiltiin. Tragikomedia pääsi täyteen vauhtiinsa.
Taidelaitoksen johtaminen on helppoa työtä kunhan älyää nakata johtamisoppaat paperinkeräykseen. Arkijärki ei nimittäin päde, kun alaisina on normaalia työelämää mutkikkaampia persoonia.
Tuolla tavalla työyhteisön erilaiset pärskähdykset ja yhteentörmäykset tavataan kauniisti selitellä – ja sallia.
Johtajan ei pidä hätkähtää, vaikka kahvihuoneen tikkatauluun on kiinnitetty hänen valokuvansa.
Pitkän uran Turun kaupunginteatterissa johtajana tehnyt Ilpo Tuomarila pystyi lähtöhaastattelussaan kuutisen vuotta sitten kertomaan, millaiset paineet teatterijohtajaan kohdistuvat.
Kautensa aikana näyttelijät syyttivät Tuomarilaa liian diktatorisesta johtamisesta. Siitä syystä henkilökunta ryhtyi vaatimaan hänen tilalleen vahvaa johtajaa.
Mikäli tuo vaikuttaa jotenkin epäloogiselta, se johtuu siitä.
Näkemyksellisten taideihmisten työpaikassa johtajana on aina ihan väärä henkilö. Käytäväpuheissa pomonmöllisköä kirotaan. Kuvioon usein kuuluu, että osa porukasta, nurkkapöytäläiset, tekee taustatöitä johtajan erottamiseksi.
Siitä tunnistaa laadukkaan taidelaitoksen. Ja monessa tapauksessa ainoastaan siitä.
Toki huonoa johtamista on olemassa. Teatterin tapaisessa yhteisössä huono pomo pystyttää suosikkijärjestelmän eikä kykene luomaan turvallisia puitteita taiteelliselle työlle.
Railakkaat taiteilijatyypit ovat yhdessä mielessä samanlaisia työntekijöitä kuin me muutkin. Hekin rakastavat turvallisuutta ja ennakoitavuutta.
Tällä viikolla draaman kaari jännittyi Oulussa äärimmilleen. Näyttelijöiden edustaja erosi hallituksesta varajäsenineen.
Samalla lähti myös muun henkilökunnan edustaja.
Hallituksen puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ehätti lausumaan, ettei eroon liity dramatiikkaa.
No huh huh, kyllä liittyy. Jos minkä tahansa yhtiön hallituksesta kolme jäsentä lyö näppylähanskansa tiskiin, on kyseessä vakava kriisi. On vaikea hahmottaa, minkä vuoksi teatterin hallitus olisi luonteeltaan yhdenlainen leikkipaikka, josta saa lähteä läiskimään kun päätökset eivät tunnu kivoilta.
Eronnut kolmikko ei ole kertonut katsojille – teatterin kustantajille – minkä tähden he lähtivät.
Oliko ero vastalause Toivoselle, hänet valinneelle hallitukselle vai mille ihmeelle? Kertokaa se meille.
Kuohunta ja tunteen palo kuuluvat taiteen kentälle, mutta eivät hallintoon. Järkevää johtamiskulttuuria tällaisen näytelmällisyyden varaan on mahdoton rakentaa.