Mies hakkasi naisen, kuristi tur­va­vyöl­lä ja ajoi autolla päälle - perui itse va­li­tuk­sen­sa hoviin

Mies pahoinpiteli entistä puolisoaan lukuisilla eri tavoilla Oulussa joulukuussa 2012 ja maaliskuussa 2013.

Oulun käräjäoikeus langetti vuonna 1979 syntyneelle miehelle vuoden ja kahden kuukauden mittaisen vankeusrangaistuksen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja useista muista rikoksista.

Mies pahoinpiteli entistä puolisoaan lukuisilla eri tavoilla Oulussa joulukuussa 2012 ja maaliskuussa 2013.

Joulukuussa 2012 mies löi naista yksityisasunnossa useita kertoja kasvoihin, repi hiuksista ja paiskoi häntä pitkin asuntoa. Mies yritti lyödä naista vääntöraudalla ja heittää saksilla, mutta paikalla olleet muut henkilöt saivat viime hetkellä estettyä iskut. Myöhemmin mies onnistui tumppaamaan tupakan naisen kämmeneen.

Maaliskuussa 2013 riita kärjistyi autossa. Nainen oli luvannut kyyditä miestä, joka kuitenkin heti alkuun löi naista ja pakotti hänet pois kuskin paikalta. Mies lähti itse ajamaan samalla uhkaillen naista hakkaamisella ja ampumisella. Ajon aikana mies veti naisen turvavyön lukkoon, kiersi sen naisen kaulalle ja kuristi.

Nainen pelkäsi niin kovasti, että vauhdin hidastuessa kaupunkialueella hän avasi oven ja kierähti autosta ulos lumipenkkaan.

Mies lähti peruuttamaan naisen perään. Nainen juoksi karkuun, mutta lopulta mies osui häneen autolla. Nainen kaatui törmäyksen voimasta. Sen jälkeen mies lähti ajamaan pois.

Käräjäoikeus antoi miehelle tuomion viime marraskuussa. Hänen syykseen luettiin pahoinpitelyrikosten lisäksi muun muassa kotirauhan rikkominen, haitanteko virkamiehelle ja näpistyksiä.

Mies valitti tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen, mutta perui myöhemmin valituksensa.

Hovioikeus antoi asian tiedoksi keskiviikkona.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä