Vieraspaikkakuntalainen 52 vuotias mies aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä ravintolan tarjoilijalle Tornion Kerhoravintolassa maanantai-iltana vetämällä puukon esille, kun hänelle ei tarjottu olutta.
Kaksi miestä oli mennyt heiman ennen kello 20.00 Tornion Kerhoravintolaan ja pyytäneet saada oluet. Humalatilan vuoksi naistarjoilija kieltäytyi tarjoilemasta.
Ilmeisesti asiasta kimpaaantunut toinen mies uhkasi suusanallisesti tarjoilijaa ja vetäisi takkinsa selkäpuolelta päänsä yli noin 25 senttisellä terällä varustetun puukon.
Tarjoilija painoi hälytysnappia, jolloin lähistöllä ollut vartiointiliikkeen mies oli pikaisesti paikalla ja seurasi jalkaisin poistuneita miehiä kaupungille.
Poliisipartio otti miehet kiinni lähistöltä ja löysi tekijältä pitkäteräisen puukon, jonka hän oli edelleen työntäny ilman tuppea takin kauluksesta nahkatakkinsa selkäpuolelle, niin että hieman kahvaa näkyi ulkoa. Mies ei tehnyt vastarintaa kiinniottaneille poliiseille.
Puukko otettiin pois ja miehet toimitettiin putkalle kuulusteluita varten.
Mukana olleella paikkakuntalaisella ei ollut osuutta uhkailuun.