Fatma kertoo hiljaisella äänellä kahdelle lääkärille elämänsä kipeimmistä tapahtumista. Veikkaan, että hento Fatma on 17-vuotias, mutta minulle kerrotaan, että hän on jo 34 ja että noihin vuosiin mahtuu monia vaikeuksia.
Kairossa syntynyt Fatma lähetettiin nuorena tyttönä suvun kotikylään, missä hänet aiottiin naittaa tuntemattoman miehen kanssa. Epätoivoinen Fatma ei nähnyt muuta ulospääsytietä kuin yrittää itsemurhaa viiltämällä ranteensa auki.
Hän vältti avioliiton tuntemattoman kanssa ja elämässä seurasi vähän valoisampiakin aikoja. Fatma meni naimisiin, mutta häntä vaivanneet hallusinaatiot eivät ottaneet hellittääkseen. Sisäiset äänet syyttivät Fatmaa, eikä hän pystynyt taistelemaan niitä vastaan.
"Mies oli kuitenkin kiltti ja vei minua lääkäriin ja hankki lääkkeitä", Fatma kertoo pidellen turvonnutta oikeaa poskeaan. Hammas vihoittelee.
Fatma synnytti pojan, mutta kun selvisi ettei hän pystyisi hoitamaan lasta, mies erosi hänestä ja vei pojan mennessään. Mielenterveysongelmat pahenivat ja sairaalakierre alkoi uudestaan, nyt Fatman veljen tuella.
Abbasian mielisairaalassa Kairon laitamilla Fatma katsoo vierasta hieman hymyillen, kun kysyn, uskooko hän pääsevänsä palaamaan veljen luo ja aloittamaan elämäänsä alusta. Vaikeaan kysymykseen on turha vastata.
Isän kuolema
ahdistaa
24-vuotiaan Marwan elämä suistui raiteiltaan kolmisen vuotta sitten. Sydänvaivoista kärsinyt isä oli tuupertunut perheen kylpyhuoneeseen, mistä Marwa löysi hänet verta vuotavana. Marwa pelästyi suunnattomasti ja kuvitteli, että joku oli tappanut hänen isänsä.
"Minä tarvitsen vielä isää", Marwa kertoo hyvällä englannin kielellä, vaikka välillä sanat tahtovat olla hukassa ja tapahtumien kertaaminen jatkuu arabiaksi.
Hän on sairaalan kuntoutusosastolla ja kertoo ylpeänä, että hän on tänään vastannut osaston siivouksesta.
Sairaalan potilaiden kuntoutuksesta vastaava psykiatri Hatem Nagy Hamada selvittää, että osaston potilaat vastaavat suurimmasta osasta osaston töitä kuten ruuanlaitosta, siivouksesta ja pyykinpesusta. Työt jaetaan joka-aamuisessa kokouksessa.
Tilat kiiltävät puhtauttaan ja potilashuoneet ovat suhteellisen kodikkaita kolmen hengen huoneita, joissa jokaisella potilaalla on kauniisti maalattu puusänky, yöpöytä ja oma vaatekaappi. Seurusteluhuoneessa on televisio ja kasettisoitin ja osaston ulkopuolella suuri puutarha, jonka hoitamisesta potilaat myös vastaavat.
Marwa toivoo, että hän pääsisi pian palaamaan kotiin äidin, veljen ja sisaren luo. Haaveena on päästä sihteeriksi johonkin yritykseen; hän oli juuri päättänyt kaupallisen koulutuksen, kun isä kuoli.
Tohtori Hamada kertoo mielenterveysongelmiin liittyvistä vaikeuksista Egyptissä. Perheet eivät mielellään tunnusta, että joku perheenjäsenistä on mieleltään sairas. Asiaa peitellään ja pimitetään, ja monta kertaa sairas teljetään mieluummin lukkojen taakse kuin haetaan apua.
"Erityisesti tämä koskee naisia. Meidän kulttuurissamme on suuri häpeä, jos nainen ei pysty hillitsemään itseään, vaan harhailee pois kotoa ja tekee mitä tahansa, hankkiutuu esimerkiksi sukupuolisuhteisiin vieraiden miesten kanssa."
Hamadan mukaan varsinkin naisten kohdalla on kaksi suurta ongelmaa: saada heidät hoitoon ja parantumisen jälkeen saada heidät takaisin koteihinsa.
"Jos mies sairastuu, hän tulee hoitoon yleensä muutaman viikon tai kuukauden kuluessa. Mutta olen tavannut naisia, jotka tuodaan hoitoon vasta vuosikymmenien jälkeen. Silloin on yleensä vaikea enää auttaa heitä. Ja toisaalta kun nainen on parantunut, perhe ei enää halua ottaa heitä takaisin. Heidän mielestään on hyvä, kun nainen on turvallisesti sairaalassa lukkojen takana."
Hoidossa olevien sidettä perheeseen yritetään vaalia, sillä se on ainoa keino pitää yllä mahdollisuutta palata takaisin yhteiskuntaan. Myös tervehtyneisiin potilaisiin pidetään tiiviisti yhteyttä, jotta sairaus ei uusiutuisi.
Hamada on työskennellyt sairaalassa vuosikausia ja ollut mukana alusta alkaen, kun suomalaiset tulivat vuonna 2002 kehittämään Egyptin mielenterveyspalveluja pitäen Abbasian sairaalaa tukikohtanaan. Silloin alkoi myös toden teolla potilaitten kuntouttaminen ja valmistaminen elämään sairaalan seinien ulkopuolella. Tätä työtä tehdään myös päiväsairaalassa, jossa piirtämällä ja käsien taitoja kehittämällä kohotetaan potilaitten itseluottamusta.
"Suomalaiset ovat tehneet täällä mahtavaa työtä. Heidän kanssaan on ollut todella antoisaa työskennellä", kiittelee tohtori Hamada. Potilaiden nimet on muutettu.