Pääkirjoitukset

Saksan väkivalta huolestuttaa

Pääkirjoitukset 3.9.2018 10:27
Pääkirjoitus

Itäisessä Saksassa puhjenneet ääri-oikeiston mielenosoitusmellakat osoittavat natsimielisten järjestäytyneen tehokkaasti.

Yhtä laajaa etnisesti valikoitunutta katuväkivaltaa ei ole koettu Euroopassa useisiin vuosikymmeniin.

Saksan itäisen osavaltion Saksin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Chemnitzissä tapahtui elokuun lopulla asioita, joita Euroopassa on pelätty mutta osattu myös kauhunsekaisesti odottaa. Äärioikeistolainen, natsiaatetta ihaileva satojen ihmisten joukkio lähti viime viikon sunnuntaina kaduille etsimään ja pahoinpitelemään ulkomaalaisen näköisiä asukkaita. Useat sattumalta hakatut joutuivat sairaalaan.

Etnisesti valikoitunut katuväkivalta herättää huolta, sillä tiettävästi Euroopassa ei ole tapahtunut vastaavaa tässä mittakaavassa yli 75 vuoteen.

Kauhistuttavinta tapauksessa oli väkivallan ja vainon kohdistuminen täysin sivullisiin ihmisiin, jotka eivät sattuneet täyttämään äärioikeiston näkemystä aidoista saksalaisista.

Natsitervehdyksiä tehnyt väkijoukko ilmoitti syyksi väkivaltaiselle purkaukselleen sunnuntaiaamuna sattuneen joukkotappelun, jossa yksi Saksan kansalainen menehtyi puukotukseen.

Syyllisiksi epäillään syyrialaista ja irakilaista maahanmuuttajaa. Heidät on pidätetty ja heitä odottaa oikeudenkäynti ja mahdollinen tuomio niin kuin oikeusvaltiossa pitääkin.

Äärioikeisto sai yllättävän nopeasti tiedon tappeluun osallistuneiden kansallisuudesta ja pidätysmääräyksestä. Tieto mahdollisesta pakolaisten tekemästä puukotuksesta alkoi saman tien kiiriä somessa, jonka avulla äärioikeiston johto sai monisatapäisen kostojoukon kaupungin kaduille.

Sekasorto Chemnitzissä laajeni äärioikeistolaisten ja uusnatseja vastustavien yhteenotoiksi. Loppuviikosta mielenosoitukset rauhoittuivat.

Chemnitzin alueen poliisille viikko on ollut synkkä. Paikallispoliisi ei ottanut vakavasti Saksan turvallisuuspalvelun varoituksia mielenosoituksiin pesiytyneestä väkivaltaisesta aineksesta. Väkijoukkoa yritettiin pitää aisoissa liian pienellä poliisimäärällä.

Viranomaiset arvelevat myös, että tieto maahanmuuttajien pidätyksestä vuodettiin luvattomasti ulos poliisilaitoksen sisältä. Syyttäjä määräsi kotietsinnän vuodosta epäillyn poliisina työskentelevän bremeniläisen oikeistopopulistisen aluepoliitikon kotiin.

Vaikuttaa siltä, että jotkut poliisit pitävät yhteyksiä ääriryhmiin ja informoivat niitä. Tällainen yhteydenpito on omiaan rapauttamaan poliisin uskottavuutta.

Ääriliikehdintää voi osaltaan selittää Saksin alueen heikolla taloudella, työttömyydellä ja syrjäytymisellä. Chemnitz eli entinen Karl-Marx-Stadt oli aikoinaan tuhansien työpaikkojen teollisuuskeskus, jonka raskas teollisuus näivettyi Saksojen yhdistymisen jälkeen.

Koetunlainen organisoitu väkivalta kumpuaa kuitenkin muualta, ja siihen Saksassa on puututtava. Tapaus osoittaa, että jyrkän linjan oikeistolaiset ovat luultua paremmin organisoituneita ja valmiita voimankäyttöön.

Katseet kääntyvät liittokansleri Angela Merkeliin. Hänen toimistonsa tuomitsi oman käden oikeuden käytön tuoreeltaan, mutta huomattavasti järeämpi puuttuminen on tarpeen.

MAINOS

Kommentoi

Merkel vierailee tänään Chemnitzissä, jossa turvapaikanhakijoiden epäillään olleen saksalaismiehen kuolemaan johtaneen puukotuksen tekijöitä. Toinen epäillyistä istuu tutkintavankeudessa, toista etsitään. Puukotus nostatti välittömästi mielenosoituksen uhrin muistolle ja lisääntynyttä väkivaltaa vastaa sekä, kuten yleensä, antifan ja muiden vasemmistoryhmien vastamielenosoituksen mielenosoittajia ja heidän joukkoonsa lyöttäytyneitä äärioikeistolaisia vastaan. Niiden yhteydessä väitettiin tapahtuneen ulkomaalaisten ajojahteja, joita ei viranomaisten mukaan kuitenkaan todellisuudessa ollut. Merkel ehti kuitenkin tuomita ajojahdit pelkästään antifan someen levittämän videon perusteella. Tilanne johti hallituskriisiin ja toi potkut kotimaantiedustelun päällikölle, joka rohkeni sanoa, että Merkel oli väärässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa käydä katsomassa facebookista, mitä Ylen toimittaja Pertti Rönkkö (Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta) on mieltä tästä Kalevan pääkirjoituksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mie ihmettelen kauhiasti saksalaisen syyttäjän tiedotustilaisuutta, näin sen Ylen uutislähetyksessä. Syyttäjä ilmoitti kovalla äänellä, että on tapahtunut saksalaisen henkilön puukotus, jonka tekijät on pidätetty. Oikein korosti pidätettyjen kansallisuutta: syyrialainen ja irakilainen. Suomessa ei toimita näin, kerrotaan vain poliisin toimesta, että pidätys on tehty asiaa tutkitaan. Ei korosteta mahdollisen epäillyn ulkomaalaistaustaa heti alkuvaiheessa, annetaan asian rauhoittua. Natsit saivat oikein virkamiehen tiedotustilaisuudesta buustia mielenosoitukseen, varmaa tietoa ulkomaalaisista "puukkojunkkareista". Turha kärjistää asioita ja olla mediaseksikäs, vähemmälläkin sanomisella voi tiedottaa asioista. Minun mielestäni Saksassa homma karkasi käsistä näin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ääriliikehdintä ei kumpua Saksin alueen taloudesta vaan ihan puhtaasti siitä Saksan hallitus Merkel etunenässä ei tee yhtään mitään käsiin räjähtäneelle matu-ongelmalle. Tavalliset kansalaiset saavat kokea nahoissaan Merkelin maailmanhalauspolitiikan seuraukset: Väkivallan, rauhattomuuden, huumekaupan ja pilviin nousevat kustannukset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alustalla lienee vikaa, kun kommentit häviävät, joten koitetaan uudestaan.

Toimittaja Pertti Rönkkö siteeraa saksalaismediaa: "Chemnitzin syyttäjällä ei ole mediatietojen mukaan tietoa, että kapungissa olisi jahdattu ulkomaalaisia tai sellaiselta näyttäviä. Samalla kannalla on myös chemnitziläinen paikallislehti Freie Presse"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikävä nähdä kuinka kritiikittömästi ja sinisilmäisesti lehtien toimitukset toistavat valheellista tietoa, kun se sopii omaan maailmankuvaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan. Täyttä roskaa nuo ulkolaisten hetzjagd- jahtausväitteet, joita muutkin mediat ovat levittäneet auliisti. Tämä on varmaan sitä "vastuullista ja luotettavaa journalismia"?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:00
Limingan työllisyystilanne parantunut – kunnassa 5,1 prosenttia työttömiä, koko Pohjois-Pohjanmaalla 9,4 prosenttia
14:59
Epäilys harvinaisesta vieraasta sai muoniolaisen luontoharrastajan kulkemaan metsässä viikkoja – lopulta riistakamera tallensi kuviin mäyrän
14:44
Pääministeri Rinne painotti EU:n globaalia ilmastojohtajuutta esitellessään Suomen puheenjohtajakauden tavoitteita
14:16
Puheenjohtaja Mika Kari: Tiedusteluvalvontavaliokunnassa ei ole mystiikkaa - me valvomme, emme tiedustele
13:41
Yhdysvaltojen rajavartiolaitoksen johtajan vaihtuminen ei takaa parannusta rajalla jumissa olevien lasten elinoloihin
13:38
Suviseuralaiset jonottivat Muhoksen Matokorpeen jo ennen alueen aukeamista ­– pahimpien ruuhkahuippujen ennustetaan ajoittuvan iltoihin
13:04
Mies tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen – puukotti Oulussa leipäveitsellä
50
Työministeri Timo Harakka tarjoaa lempiveroaan vaihtoehdoksi, jos julkista taloutta tarvitsee vaalikauden lopulla tasapainottaa
30
Kaikkonen sai haastajan – elinkeinoministeri Katri Kulmuni hakee keskustan puheenjohtajaksi
29
Poliisi tehnyt virka-apupyynnön Luonnonvarakeskukselle Kuusamon Rautakarhusta: "Ensin selvitetään Luonnonvarakeskuksen kanssa, onko karhun auttaminen mahdollista"
26
19-vuotias sotki Rotuaarilla tussin kanssa – poliisi tutkii vahingontekona
24
Katuruokafestivaali täyttää Oulun torin kansainvälisillä mauilla – kolmannen kesän uutuudet tulevat Italiasta ja Ranskasta
23
Paloauto suistui ojaan Suviseura-alueella Muhoksella
21
Apulaisoikeusasiamies pitää kaupunginvaltuutettu Moilasen ihmisroskapuheenvuoroa "epäasiallisena, epäkunnioittavana ja loukkaavana"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

152 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen on aika ottaa markka takaisin

Kansa voisi olla tyytyväinen kunnes ensimmäinen devalvaatio tai muu markan arvon romahdus nostaisi tuontitavaroiden ja p... Lue lisää...
Devalvaatio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image