Afrikan sarven nälänhätä nousi pitkän tovin jälkeen otsikoihin, kun Yhdysvallat julkaisi uusia tietoja Somalian kriisistä. Lähes 30 000 alle viisivuotiasta lasta on kuollut maassa riehuvan nälänhädän vuoksi.
Samaan aikaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa puhutaan suurin otsikoin velka- ja rahoituskriisistä. Itä-Afrikan tilanne on jäänyt uutisoinnissa kotoisten kriisien jalkoihin ja syiden perään voi vain kysellä.
Yhden selitysmallin mukaan kotoiset kriisit uhkaavat Suomen vientivetoista kansantaloutta, kun taas Afrikan sarven hätä ei kosketa talouttamme. Siitä voidaan vaieta, sillä työpaikatkaan eivät ole vaarassa.
Todennäköisemmän syyn esittää saksalais-amerikkalainen sosiologi Alfred Schutz, joka teoretisoi ihmisten välisistä suhteista. Ihmiset eivät tietoisesti vähättele Afrikan ongelmia. Henkinen etäisyys meistä mogadishulaisiin on pidempi kuin ateenalaisiin tai washingtonilaisiin.
Mitä kauempana nälänhätä on meistä, sitä vähemmän se herättää tuntemuksia.
Etäisyys näkyy myös perusteluissa. Yhtäältä puhutaan Somalian sisällissodasta ja avun menosta perille. Toisaalta muistutetaan ilmastonmuutoksen yhteydestä kuivuuteen ja siirtomaa-ajan historiasta.
Argumenteilla perustellaan omaa kantaa auttamiseen. Ensimmäisillä perusteilla kyseenalaistetaan auttaminen ja toisilla muistutetaan yhteisten ongelmien vastuusta.
Kielteistä kantaa auttamiseen on helppo perustella, sillä ongelmat sijaitsevat meistä kaukana. Sen sijaan Kreikka-tukipakettia on helpompi tukea, koska ilman sitä ongelmat kaatuvat meidän syliimme.
Perustelut tuen puolesta perustuvat faktoihin. Se yksistään osoittaa, etteivät Itä-Afrikan hädän syyt noudata valtioiden rajoja.