"Tervetulea!" lukee hieman hupaisasti Chicagon O"Haren lentokentän tulohallissa, useiden muiden tervetulohuudahdusten joukossa. Ne muistuttavat Yhdysvaltojen monikulttuurisuudesta. Hyvää mieltä tarvitaan, sillä takana on nöyryyttävä maahantuloselvitys. Tiukkaa kyselyä (miksi tulit tänne? koska poistut?) säestää kasvokuvanotto ja sormenjälkien tallentaminen. On pakko pohtia: jos DDR:n Stasilla oli tuhansia metrejä ulkomaalaisdokumentteja, miltä mahtavat näyttää tämän maan maahantuloarkistot? Paikalliset tuttavat muistuttavat, että Chicagon rajamiehet ja -naiset ovat pehmeää kauraa verrattuna pystypäisiin kollegoihinsa itärannikon suurissa kaupungeissa...
Chicagossa urbanismi on toisenlaista kuin Euroopassa. Olen konferenssimatkalla pohtimassa kaupunkisuunnittelun historiaa ja haasteita. Hotellini 45. kerroksen huoneen ikkunasta avautuu mahtava kaupunkinäkymä. Edessä taivasta kohti kohoaa modernin ajan katedraali, suurenmoinen Chicago Tribune Tower, kaupungin valtalehden vuonna 1925 rakennettu pilvenpiirtäjä. Ollaan tuulen kaupungissa. Sen katolla liehuu suorana ja komeana Amerikan lippu.
Ympärille tihentyy muita uusia ja vanhoja pilvenpiirtäjiä. Arkkitehtiyhdistyksen jokiopastuksella kehutaan suomalaissyntyistä Eliel Saarista. Hän virtaviivaisti Hvitträskissä 1920-luvulla tekemillään suunnitelmilla pilvenpiirtäjätyyliä. Saarinen jäi sittemmin sekä Amerikkaan että Amerikan rakennushistoriaan.
Pakko sanoa, kun katson hotellihuoneen ikkunassa: näkymä on upea, tyrmäävä ja voimaa uhkuva. Se on itse asiassa kaikkea sitä, mitä Chicago on edustanut Yhdysvaltojen historiassa. Chicago kuuluu kaupunkeihin, joista jokaisella meistä on mielikuva. Se on ollut vahva brändi jo yli sata vuotta, vuoden 1893 maailmannäyttelystä alkaen.
Suuri palo pari vuosikymmentä aikaisemmin pani kaiken uusiksi. Tuli tilaa näyttää ja nostaa strategisesti hyvin sijainnut keskilännen kaupunki teollisuuden, liikenteen ja rakentamisen kärkeen. Syntyi mielikuva dynaamisesta ja suoraviivaisesta, mutta hieman raa´asta ja kovia otteita kaihtelemattomasta kaupunkitouhusta.
Gryndaamisesta ja maakeinottelusta tuli samastumiskohde muillekin uusille teollisuuskaupungeille.
Edelleenkin joka maasta löytyy oma "Chicagonsa", maskuliinisen suoraviivaisuuden ja karkean paikallispolitiikan taajama. Yrittämisen henki oli täällä vahva. Yhteen hiileen puhalsivat suurliikemiehet, ay-pamput ja kunnallisvaikuttajat. Kaupunki suunniteltiin kansainvälisten esikuvien mukaisesti. Chicago on pilvenpiirtäjien ja suurten kaupunkipuistojen syntymäpaikka.
Reipas maakeinottelu ja avoin kapitalismi nostivat kerroskierroksia jo 1890-luvulla ja vapauttivat rakentamaan ylöspäin. Samalla kasvoi vihertilan tarve. Pilvenpiirtäjän maailmanvalloitus jatkuu edelleen. Sen merkitys on universaalia. Aikamme chicagot eli moskovat, soulit, singaporet ja dubait tavoittelevat samaa kapitalismin, kaupallisuuden ja vapaan keinottelun perushenkeä.
Mutta keskilännen ykköskaupungissa tavoitellaan tänään enemmän. Kaupunginjohtaja Richard M. Daley hymyilee turistioppaan kannessa ja toivottaa vieraat tervetulleeksi. Hän on ylpeä kyläpäällikkö jo toisessa polvessa. Kaupunkisuunnittelusta ei ole tingitty vaan parasta pannaan esille, nyt ja aiemmin. Avainsanoja ovat urbaanitilojen avoimuus, julkisuus, taide ja kulttuuri.
Suurenmoinen Millenium park on avattu aivan keskustassa. Se on täynnä wow-arkkitehtuuria ja supertaidetta, vetonaulana Frank Gehryn suunnittelema ulkoilmanäyttämö, Anis Kapoorin teräksinen pilviportti ja paljon muuta. Lopputulos on vaikuttava. Sunnuntai-iltana tuhansia ihmisiä kokoontui ilmaiseen ulkoilmakonserttiin kuunteleman klassista (!!) musiikkia, syömään, juomaan ja seurustelemaan.
Näiltä nurkilta on kotoisin Barack Obama, kaupungin nykyinen ykköspoju ja politiikan supernousija. Äänimaisemansa perusteella Chicago onkin yksilösuoritusten kaupunki. Autoja jarrutellaan, kaasutellaan ja tööttäillään toisenlaisella tempolla kuin koto-Suomessa. Kadulla ujeltaa jatkuvasti hälytysajoneuvo. Saapuminen uudelle mantereelle panee kaikki aistit liikkeelle. Oikea elämä tuntuu liukuvan tarinaksi, osaksi tuttua filmiä, sarjakuvaa tai tv-sarjaa.
Amerikka tulee iholle ja tunkeutuu syvemmällekin. Se on muokannut käsityksiämme nykyajasta. Koulubussi, uhkea afroamerikatar, bluesinsoittaja kadulla, kauppakeskuksen pyöröovi ja pahvinen kahvimuki - kaikki on tuttua, merkityksellistä ja jo aiemmin vahvasti koettua. Valkokangas ja televisio ovat muokanneet koko maailman amerikkalaisen keskiluokan muottiin. Todellisuus on rujompaa. Etnisyys jakaa ja luo edelleen sosiaalisia jännitteitä, käsinkosketeltavasti.
Amerikkalaisuus on samalla kertaa klisee ja vahvasti totta. Yksilö on olemassa itseään varten, rajoituksetta. Kolme avainsanaa nousee ylitse muiden: pinnallisuus, sujuvuus ja mahtailevuus. Taustalla on illuusio vapaudesta, unelma yrittämisestä ja piittaamattomuutta muodoista.
Eurooppalainen tulee Yhdysvalloissa tietoiseksi itsestään. Ero on historiassa, muistamisessa ja aikakäsityksessä. Menneisyys elää meissä toisella tavalla, muistuttamassa kaiken suhteellisuudesta. Amerikkalainen ehdottomuus, moralismi ja puritanismin perinne tuntuvat naiiveilta. Toisaalta, ei sovi unohtaa: Amerikka on eurooppalaisuuden olennainen jatke, maanosamme keskeisten ideoiden toteutuma. Ilman uutta maanosaa vanha olisi jo aikaa sitten tukehtunut... vanhuuteensa.