Työurien pidentäminen on ollut yksi viime aikojen keskustelun kestoaiheista. Suomalaisten liian varhainen eläkkeelle siirtyminen huolettaa. Jokin aika sitten tehtiin lainmuutos, jonka mukaan eläkkeelle voi siirtyä joustavasti 63--68-vuotiaana, ja jos jatkaa työssä yli 63 vuoden, eläkkeen määrä kasvaa nopeasti. Muutos on hiukan myöhentänyt eläkkeelle siirtymisiä, silti eläkkeelle lähdetään edelleen keskimäärin 59-vuotiaina.
Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on kuitenkin hiukan virheellinen. Suomessa on alle kolmikymppisiä eläkeläisiä noin 12?000. Jos tämä nuorten eläkeläisten joukko jätetään laskuista, tavalliset työssä olevat suomalaiset siirtyvätkin eläkkeelle keskimäärin 62,6-vuotiaina. Poliitikot miettivät päänsä puhki, miten nämä 62,6-vuotiaat saataisiin pysymään töissä vielä vuoden tai pari, jotta työurat pitenisivät.
Toinen työuran pidentämiskeino on myös ollut julkisuudessa: työelämään pitää siirtyä nykyistä aikaisemmin. Tämä merkitsee opiskelun tiivistämistä, jota prässätään muun muassa opintotukisäännöksillä. Kyynisesti voisi todeta, että saahan sitä nuori nopeamminkin valmistua, työttömäksi hän kuitenkin joutuu.
Kolmatta työurien pidentämiskeinoa ei muista juuri kukaan. Ensin vähän tilastollista taustaa.
Alle 45-vuotiaita työkyvyttömyyseläkeläisiä on Suomessa noin 44?000, Pohjois-Pohjanmaallakin 4?000. Luvussa ovat mukaan mainitut alle 30-vuotiaat. Näistä 44?000:sta noin kahdeksantuhatta on kehitysvammaisia, joiden mielekäs tukityöllistäminen ansaitsisi oman juttunsa. Mutta: peräti puolella eli noin 23?000:lla alle 45-vuotiaalla työkyvyttömyyden syy ovat mielenterveyden sairaudet. Joka vuosi noin 3?600 uutta tämän ikäistä kansalaista siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssairauksien vuoksi.
Nuorten ihmisten -- alle 45-vuotiaatikin ovat toki suhteellisen nuoria -- mielenterveyssairauksien syyt ovat tietysti moninaiset ja usein tuntemattomat. Taustalla voi olla rikkoontunut koti, ehkä kodin alkoholiongelmat. Joutilaisuus, kun ei ole mielekästä ajanvietettä tai harrastusmahdollisuuksia, siitä seuraavat omat alkoholi- ja huumekokeilut. Armoton kilpa ensin opiskelupaikoista, sitten pakkotahtinen opiskelu, jota seuraa kiivas taistelu harvoista uusista työpaikoista. Työttömyyskin, kun ei ole työpaikkoja, vanhoja vain pidetään väkisin töissä päästämättä eläkkeelle. Ja ne "onnelliset", jotka ovat päässeet töihin, stressaantuvat yhä kovemmiksi kehittyvissä tulos tai ulos -työyhteisöissä.
Omissa työtehtävissäni törmään toistuvasti opiskeleviin tai juuri työhön siirtyneisiin nuoriin, joiden kokemat psyykkiset paineet ovat niin mahdottomia, ettei ulospääsyä näytä löytyvän. Suuri osa mielenterveysongelmien takia työkyvyttömistä nuorista ei ole koskaan päässyt mukaan työelämään.
Suomessa asuvan keskimääräinen oma eläke vuonna 2008 oli 1?263 euroa kuukaudessa. Eläkkeiden suuruudessakin on mielenkiintoisia eroja: oululaisen keskieläke oli 1?349, kiiminkiläisen 1?258 ja pudasjärvisen 1?010 euroa kuukaudessa. Tämän kirjoituksen kannalta oleellista on kuitenkin, että nuorena eläkkeelle siirtyneen eläke on pieni, noin 600 euroa kuukaudessa. Työeläkettä ei ole kertynyt joko ollenkaan tai korkeintaan hyvin vähän. Nuorena työkyvyttömäksi tulleelle koko loppuelämä on kituuttamista toimeentulominimin rajamailla.
Kun tällainen nuori kuitenkin on työkyvyttömyyseläkkeellä 30, jopa 40 vuotta, hänelle maksetaan eläkettä yhteensä 200?000--300?000 euroa ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä. Maksaja on pääasiassa Kela, koska työeläkettä ei ole juuri kertynyt. Jätän laskematta, paljonko Kela maksaa yhteensä kaikille noille 23?000:lle nuorelle, jotka ovat työkyvyttömiä mielenterveyssairauksien vuoksi.
Toisaalta: jos yksi tällainen työkyvytön voidaan kuntouttaa työelämään tai estää työkyvyttömäksi joutuminen, hän ansaitsee työpalkkaa ehkä 2?000 euroa kuukaudessa. Jos hän on työelämässä 30 vuotta, hän maksaa yhteiskunnalle veroa 100?000 euroa ja säästää eläkkeissä 200?000 -- puhdas "voitto" jo yhden ihmisen kohdalla on 300?000 euroa. Puhumattakaan siitä, että hän itse elää mielekästä elämää onnellisena elämänsä loppuun saakka.
Jonkin verran on julkisuudessa keskusteltu työelämän laadullisesta kehittämisestä, mutta ainakaan kovin näkyviä tuloksia ei ole syntynyt. Suurin syy köykäisiin tuloksiin lienee ollut tähän tarkoitukseen osoitetun rahan puute. Kun kuitenkin katsotaan edellä olevia karkeita hahmotelmia, rahaa kyllä on. Erityisesti Kelan intressinä luulisi olevan työkyvyttömyyden estämisen. Psyykeongelmien lisääntymistä kovassa työelämässä on ennusteltu jo pitkään -- nyt olisi kiire etsiä uusia keinoja.
Toinen ja vähintään yhtä merkittävä asia on panostaa riittävästi hyvin nuorten mielenterveyden säilymiseen, perheiden hyvinvointiin, ja sitten hiukan vanhempien nuorten mielenterveysongelmien hoitoon. Hoidon tulee olla niin intensiivistä, että se pystyy estämään vakavat sairastumiset ja pitkät työkyvyttömyydet. Kaikkien työkykyä ei ehkä voida säilyttää tai palauttaa, mutta saavutus on myös kohtuullinen ja arvokas elämä.
Olen tässä käsitellyt vain mielen sairauksien aiheuttamaa työkyvyttömyyttä. Muitakin kuntoutuksella korjattavia työkyvyttömyyden syitä on. Mutta mielenterveyden sairaudet ovat ainoa suuri sairausryhmä, joka aiheuttaa jo nuorille hyvin pitkiä työkyvyttömyysaikoja. Jos tähän pystytään vaikuttamaan, työurien pidennyshuolet alkavat kummasti helpottaa.
Kirjoittaja on Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri ja kirjailija.