Viikko sitten Kaleva.fi -verkkolehdessä kerrottiin, että Oulunsalon Papinjärveen oli kaadettu roskia, joiden seassa oli muun
muassa vauvojen kakkavaippoja.
Lukijan nappaama kuva kertoi karua kieltä. Rannalle heitetyt roskat olivat jo matkalla kohti järviveden syvyyksiä.
Ulosteen pääseminen järviveteen ei ole mikään pikku juttu. Pahimmillaan se tarkoittaa sitä, että koko uimaranta on laitettava käyttökieltoon, jotta uimarit eivät sairastu.
Saastuneista uimavesistä saatiin esimakua jo viime kesänä, kun sadat ihmiset sairastuivat likaisista uimavesistä vatsatautiin. Oulussakin muutamat rannat jouduttiin sulkemaan, koska niissä uiminen oli terveysriski.
Samana päivänä Kalevan verkkolehdessä uutisoitiin, miten pyhäjokiset yrittäjät ovat saaneet tuta ydinvoimalan rakentamista vastustavien raivon omissa koneissaan.
Paikallinen yrittäjä Olli Pahikainen on kertonut Facebook-päivityksessään, kuinka työmaa-alueella olevat aktivistit ovat spreijanneet työkoneisiin iskulauseita sekä valuttaneet hydrauliikkaöljyt maahan.
Aiemmin Hanhikiven niemellä työmaakoneita on rikottu ja alueella työtään tekeviä ihmisiä on uhkailtu.
Alueella leireilevät aktivistit ovat kiistäneet sen, että he olisivat ilkivallan takana.
Olipa ilkivallan takana kuka tahansa, se on jatkunut alueella jo pitkään. Välillä on jouduttu turvautumaan poliisin apuun, mutta ongelmat eivät ole loppuneet. Täytyy myöntää, että sitkeää porukkaa.
Ydinvoimasta ja uuden ydinvoimalan rakentamisesta on syytäkin olla monta mieltä, mutta Hanhikiven niemellä työtään tekevät yrittäjät ovat täysin väärä kapinan kohde.
Heistä kun yksikään ei voi vaikuttaa siihen, rakennetaanko ydinvoimalaa vai ei. Yhdenkään kaivinkoneen rikkominen ei estä tai hidasta ydinvoimalan rakentamista. Ainoa mahdollinen lopettamispäätös koko hankkeelle voidaan tehdä Suomen valtion johdossa.
Ei ihme, että yrittäjien ketutuskäyrä on tapissa.
Siltikin asun mielelläni maassa, jossa ihmiset voivat vapaasti kokoontua yhteen ja osoittaa mieltään sellaisia asioita vastaan, jotka he kokevat vääriksi tai typeriksi.
Ilahdun joka kerta, kun ihmiset ovat nousseet kotisohviltaan ja lähteneet yhdessä osoittamaan mieltään tärkeäksi kokemansa asian puolesta. Olen sitä mieltä, että mielenosoituksia pitäisi järjestää nykyistä enemmän.
Mielenosoitus on yksi kansalaisvaikuttamisen keino tuoda esille näkökulmia, jotka muuten jäisivät vähemmälle huomiolle.
Erilaiset kannanotot ja kansalaistoiminta ovat yhteiskunnallista vaikuttamista.
Mielenosoitukset tai julkiset tempaukset ovat myös asiallisempia keinoja tuoda äänensä kuuluviin kuin pelkät ilkeämieliset ja provokatiiviset viestit internetin anonyymeillä keskustelupalstoilla, puhumattakaan omaisuuden rikkomisesta ja tuhoamisesta.
Lisäksi Suomessa on useita toimivia kansalaisjärjestöjä, joiden riveissä voi vastustaa rakentavalla tavalla vaikka sitä ydinvoimaa. Myös politiikka on keino vaikuttaa asioihin, joihin haluaa muutosta.
Ilkivalta eli paikkojen tai omaisuuden tuhoaminen ei ole mielenosoittamista. Pelkkä ilkivalta ei ole edes kapinaa epäreilua systeemiä vastaan. Ilkivaltaista käytöstä ei selitä vaikea lapsuus tai traumaattinen äitisuhde. Kumpikaan niistä ei ole uskottava selitys sille, miksi kakkavaipat pitää heittää järveen tai miksi työmaa-alueella olevat koneet on rikottava.