Mielenterveyden häiriöihin liittyvä häpeäleima joutaa romukoppaan. Niitä koskevia asenteita voidaan muokata kansallisilla ohjelmilla. Jokainen voi myös tarkistaa omaa suhtautumistaan katsomalla peiliin, sillä kenen tahansa mieli voi järkkyä.
Mielenterveyden murtuminen on yhä asia, josta mieluummin vaietaan kuin kerrotaan avoimesti. Liian usein häpeäleima saattelee mielenterveysongelmaista vaikeuttamalla avun hakemista ja pitkittämällä toipumista.
Mielenterveyden keskusliitto vaatii valtakunnallisen mielenterveysviikon nimissä, että leimautumista vastaan perustettaisiin valtakunnallinen kärkihanke muiden pohjoismaiden tapaan (Kaleva 19.11.).
Avoimuus on avain tervehtymiseen ja häpeäleiman irrottamiseen mielenterveysongelmista. Suhtautumista onkin syytä ravistella varsinkin kun ottaa huomioon, miten yleisiä häiriöt ja ongelmat ovat. Mielenterveysongelmiin suhtaudutaan torjuvammin kuin muihin hoitoa vaativiin sairauksiin tai toimenpiteisiin. Asenteissa on eroa sen mukaan, onko vaiva kehossa vai mielessä.
Liukkaalla kelillä murtunutta rannetta esitellään ja selostetaan olosuhteita, joissa tapaturma on sattunut. Myöhemmin työtoverit saattavat vielä udella, onko vaiva parantunut ja muistuttaako murtuma olemassaolostaan. Sen sijaan mielenterveyden murtumisesta ja siihen altistaneista olosuhteista kerrotaan ja kysellään huomattavasti pidättyväisemmin.
Niin fyysisestä kuin psyykkisestä sairastumisesta voi jäädä jälkiä, jotka vaikuttavat koko loppuelämän ajan. Kuntoutuksella ja lääkityksellä on kuitenkin mahdollista pysyä työ- ja toimintakykyisenä, vaikka vanha vaiva muistuttaisi tavan takaa.
Mielenterveysongelmien ehkäisemiseen on syytä panostaa ja kitkeä kielteisiä asenteita. Tuoreen mielenterveysbarometrin tiedot ovat kuitenkin masentavia. Mielenterveyskuntoutujia pelätään, heidän kohtaamistaan pidetään epämukavana eikä heitä haluta naapureiksi.
Vaikeudet jatkuvat työelämässä. Yksilön kannalta on raskasta, jos tieto mielenterveysongelmista johtaa arvostuksen, aseman tai työpaikan menetykseen. Leimautumisen pelko sinällään saattaa estää hakeutumista koulutukseen ja töihin.
Lannistavien kertomusten ei pidä antaa nujertaa. Toisenlaisiakin tarinoita on. Toipujia on paljon, sillä lähes kaikilla on jossain vaiheessa elämää pitkittynyttä stressiä, ahdistusta tai unettomuutta ja joka toinen kärsii jossain vaiheessa mielenterveyden häiriöstä.
Mielenterveysongelmien hoito auttaa yksilöä mutta tuo myös taloudellisia säästöjä. Nyt mielenterveysongelmat ajavat ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle pois työmarkkinoilta. Hätkähdyttävä on tieto, jonka mukaan puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperustaisia. Erityisesti nuorten tilanteen heikkenemisen pitäisi vauhdittaa toimenpiteitä.
Asiat eivät kuitenkaan parane ongelmia luettelemalla, vaan niihin pitää tarttua. Terveydenhuollon menot ovat kasvaneet, mutta mielenterveyspalvelujen ja psykiatrian erikoissairaanhoidon osuus on ollut laskeva. Heikompien ääni kuuluu huonosti.
Kenen tahansa mieli voi järkkyä, joten häpeäleimaa ei sentään kenenkään pitäisi joutua kantamaan.