Juha Malinen, olet keskustelemassa Karjasillan kirkon Moraalivartiossa yhteisöistä. Kumpi on sitouttavampaa, jalkapallo vai vanhoillislestadiolaisuus?
No kumpihan se on levinnyt enempi. Jalkapallo on suurempi kuin yksikään uskonto, mitenkään uskontoja väheksymättä. Eksoottisimpiin ja köyhempiin maihin kun mennään, niin jalkapallon merkitys on jumalisella tasolla tai sen rinnalla.
Tuleeko mieleen jalkapalloilijoita, jotka yhdistävät uskonnon pelaamiseen?
Muun muassa brassipelaajista monet tekevät ristinmerkin kentälle tullessa ja sieltä poistuttaessa. Se on heille pyhä juttu. Kun olin Kazakstanissa, uskonnollisuus oli joukkueen toiminnassa hyvin pinnalla. Kauden alkua edeltävissä harjoituksissa tuotiin lammas kentälle ja kokoonnuttiin keskiympyrään. Sitten siihen tuli pappi ja lampaalta vedettiin kaula auki. Kaulasta pulppuava veri otettiin vatiin, ja kapteeni valoi veren maalilinjalle, jottei pallo menisi oman maalilinjan yli. Lopuksi me vielä syötiin se lammasparka yhdessä seuran johtoportaan kanssa.
Ja uskonto oli mikä?
Siellä oli eri uskontoja, islamia, katolilaisuutta, ortodokseja... mä en tiedä, se on semmoinen sekamelska Aasian, Euroopan ja Venäjän puristuksessa. Kun Suomessa pidetään yleensä aamuharjoituksia ennen peliä, niin siellä oli pakko päästää pelaajat aamulla kirkkoon. Joillakin oli pieni miniatyyritaulu omassa pukusuojassa, ja rukousrituaalit ennen peliä olivat valtavia. Vielä kerran kumarretaan ja vielä kerran muistutetaan, että kaikki on hienosti.
Huomasitko rituaaleilla olevan tehoa?
Suoraan sanoen en tietenkään. Se on uskosta kiinni, mille osastolle haluaa menestymiset ja epäonnen laittaa. Mä uskon työntekoon, se ei sulje mun uskomisia ja uskomattomuuksia pois, mutta urheilussa ratkaisee se, mitä sä itse teet.
Mitä jalkapallonpeluusta tulisi, jos siinä oikeasti noudatettaisiin seuraavia kristillisen etiikan opinkappaleita:
"Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."
Todennäköisesti tappio. Jalkapalloon tuo ohje ei valitettavasti käy. On annettava samalla mitalla takaisin. Voimakkaampi, henkisesti ja fyysisesti, pärjää.
"Rakastakaa vihollisianne."
Se on hyvä ohje! Se tarkoittaa, että kunnioitetaan vastustajaa. 90 minuutin aikana, mikä pelataan, pannaan kaikki sitä rakasta vihollista vastaan ja käytetään jopa keinoja, joita ei saisi käyttää, viitaten tähän posken kääntämiseen. Mutta sen jälkeen ollaan parhaat ystävät. Kilpailijan kunnioittaminen on kaiken perusta.
"Jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi."
No, jalkapallo-ottelussa tulee vahinkoja, mutta ne eivät ehkä ole niin isoja vahinkoja kuin mitä Raamatussa tuolla tarkoitetaan. Se tuottaisi kädettömiä pelaajia ja vakuutusyhtiöille valtavia korvauksia.
Täytyykö valmentajan olla joskus niin kovaotteinen, että rakkauden kaksoiskäsky jää toteutumatta?
Täytyy. Mun tehtävä on saada oma lammaslauma tavoitteeseen, ja kun siellä on harmaita ja joskus mustiakin lampaita, niin mun täytyy panna kaikki peliin, ja välillä unohtaa tietynlaiset korrektiusjutut. Ikävä puoli on, että siinä leimautuu: yleisö tekee näistä äärihommista luonnekuvauksen.
Kumman mallinen Jeesus on lähempänä sydäntäsi, rakkauden sanomaa julistava hippi vai raivokas julistaja, joka kaataa rahanvaihtajain pöydät ja uhoaa: "En ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan."
Jos urheiluun viitataan, niin tulokset tulevat yleensä semmoisilla otteilla, jotka eivät aina ole ennakoitavissa. Pitkässä juoksussa tarvitaan ensimmäistä vaihtoehtoa kovasti, ja sen pitää olla perussydämessä, mutta... jollakin tavalla mua viehättivät nuo viimeiset sanat.