Poliisi on käyttänyt miehittämätöntä lennokkia piiritystilanteessa. Poliisi kertoo tiedotteessa, että sillä on ollut koekäytössä miehittämättömiä ilma-aluksia. Niistä on tullut päivittäisiä työvälineitä teknisessä rikos- ja onnettomuuspaikkatutkinnassa. Ilma-aluksia on kuitenkin käytetty myös esimerkiksi itsenäisyyspäivän mielenosoitusten yhteydessä ja piiritystilanteissa.
– Esimerkiksi kesäkuussa poliisi piiritti Pelkosenniemellä miestä, joka oli ampunut omakotitalosta useampia laukauksia. Työturvallisuuden varmistamiseksi kohderakennuksen ympäristöä tiedusteltiin ilmasta, sanoo ylikomisario Sami Hätönen Poliisihallituksesta.
Poliisin käyttöön on tarkoitus hankkia kalustoa, joka on kevyempää ja helpommin käyttöön otettavaa kuin puolustusvoimien kiinteäsiipinen järjestelmä.