Hiukkavaaran kakkoskasarmin käytävästä aukeaa ovi miehistötupaan, jolla on takanaan harmaa menneisyys ja edessään värikäs tulevaisuus oululaisen kirjailijan Pauliina Vanhatalon työhuoneena.
Monenkirjavaa varusmieselämää todistanut tupa ja kasarmialue sopivat hyvin Vanhatalolle, sillä kirjailija on kiinnostunut kirjoittajana erilaisista toimintaympäristöistä.
"Kirjoittamiseni on aika ympäristölähtöistä. Lääkärileikissä näyttämönä on sairaalaympäristö ja esikoisteos Viittä vailla käsittelee koulumaailmaa. Ehkä tämä armeija-alue sopii minulle työskentelypaikkana, sillä minulla on selkeä kiinnostus laitoksiin."
Työn alla olevan, todennäköisesti vuonna 2010 julkaistavan kolmannen romaanin miljöö on jo piirtynyt Vanhatalon mieleen, mutta lukijoille se avataan vasta kirjan sivuilla.
"Täytyy olla sellainen olo, että olen ihminen, jolla on suuri salaisuus", kirjailija myhäilee.
Mutta oletetaan, että Vanhatalo-kolmosen henkilöt liikkuisivat Hiukkavaaran kaltaisella kasarmialueella. Miten armeijaa käymätön nuori nainen ottaisi pinkkojen, sulkeisten ja jalkarättien täyttämät tilat haltuunsa?
"Armeijan maailma on lähtökohtaisesti hyvin vieras. Mutta jo sillä, että tänne perustaa työhuoneen, maailma tulee paljon lähemmäksi. Tutkimalla ja suuntautumalla armeijasta saisi vähitellen otteen. Prosessin pitää edetä vielä siihen pisteeseen, että pystyn liikkumaan vapaasti siinä maailmassa enkä vain siinä, mistä ihan varmasti tiedän", Vanhatalo kuvailee vaihetta, jossa kirjoittamisen voi aloittaa.
Viittä vaille ja Lääkärileikki vaativat molemmat Vanhatalolta kahden vuoden työn. Ensimmäinen vuosi meni maailmaa luodessa ja jälkimmäinen kirjoittaessa.
Kirjailija itse nauttii alustavasta pohjatyöstä.
"Työskentelyn, kirjoittamisen ja eläytymisen kautta pääsee kiinni sellaisiin ympäristöihin, tilanteisiin ja rooleihin, missä arkielämässä en liiku."
Kapeaa leipää jatkettava
Kun suomalaiskirjailija saa Kirjailijaliiton teettämän raportin mukaan varsinaisesta kirjailijantyöstä eli kirjojen kirjoittamisesta keskimäärin 2 000 euroa tekijänpalkkioita vuodessa, on selvää, että leivässä pysyminen vaatii kaikenlaista sälää.
Vanhatalo on romaanien rustaamisen lisäksi perehdyttänyt opettajia, toimittajia ja monen tasoisia harrastajakirjoittajia luovan kirjoittamisen saloihin.
"Toiset kirjoittavat lehtiin, toiset opettavat. Kirjoittamisen parissa pystyy elämään, vaikkei kirjoista saamilla tuloilla pärjääkään. Toinen asia, mihin pystyy vaikuttamaan, on laskea elintasoa"; Vanhatalo nauraa.
Vanhatalon perheessä Helsingistä Ouluun muutto olikin paitsi paluuta kotipohjoiseen myös "pitkän tähtäimen taloussuunnitelma".
"Jos ajattelee vaikkapa apurahoja, niin Helsingissä on niin paljon kirjailijoita ja muita ihmisiä, jotka työskentelevät tällä alalla. Kilpailu on aika kovaa. Täällä pystyy tekemään monenlaisia hommia ja tuntee olevansa tarpeellisempi kuin Helsingin joku 1 232:s kirjailija", painottaa Oulun harvalukuiseen - kaksi tai kolme - ammattikirjailijoiden joukkoon liittynyt Vanhatalo.
Jospa se kahdeksas...
Pauliina Vanhatalo ei surkuttele kirjailijan ammatin ankeutta, vaan nauttii täydestä sydämestä haasteellisesta, joustavasta ja vapaasta työstä.
Pienillä askelilla edeten voi tähdätä siihen, että kahdeksas romaani on se, joka nousee suuren lukevan yleisön suosioon.
"Mahdollisuudet ryysyistä rikkauksiin ovat olemassa, vaikka kuinka epätodennäköiset ovatkin. Omaan optimistisuuteeni vaikuttaa se, että olen aika nuori kirjailija. Ajattelen mielelläni oman urani aika nousujohteisena. Pikku hiljaa tulee lisää lukijoita ja jo se, että saa toisesta romaanista 500 euroa enemmän tekijäpalkkiota kuin esikoisesta, tuntuu suurelta edistysaskeleelta", myhäilee Pauliina Vanhatalo.