Oulu Sinfonia. Kullervo. Kapellimestari Jaakko Kuusisto. Solisteina Lilli Paasikivi, mezzosopraano, ja Jorma Hynninen, baritoni. Projektikuoro, valmennus Mihkel Koldits. Madetojan salissa Oulussa 22.11.
Oulu Sinfonian näkyvin panos Jean Sibeliuksen 50. muistovuoden ja itsenäisyytemme 90. juhlavuoden viettoon oli torstai-iltana Madetojan salissa kuultu Sibeliuksen Kullervo-sinfonia.
Jorma Hynnisen ja Lilli Paasikiven esiintyminen solisteina alleviivasi tilanteen erityisyyttä. Itse asiassa, jos suomalaiselle sanoo sanan Kullervo, tulee ensin mieleen Akseli Gallen-Kallelan maalaus ja heti seuraavaksi Jorma Hynninen, joka uhmaa aikaa laulamalla eläkeiässä jopa entistä paremmin.
Pohjan Laulusta, Haukiputaan mieskuorosta, Veteraanikuorosta sekä muutamista Iin ja Raahen alueen miehistä oli konserttia varten koottu yli 60-päinen projektikuoro, jonka harjoituttaja Mihkel Koldits oli pakottanut opiskelemaan stemmat ulkoa. Oulu Sinfoniaa johtanut Jaakko Kuusisto vielä halusi kuoron seisovan lavalla alusta loppuun eli pitkälti toista tuntia putkeen.
Ulkoa laulattaminen saattaa haiskahtaa simputukselta, mutta sillä on todellista vaikutusta lopputulokseen. Vapaamatkustajia ei mahdu joukkoon ja harjoitteluun pitää keskittyä ihan toisella tavalla. Projektikuoro pysyikin tavallista iskevämmin synkronissa kapellimestari Kuusiston ja orkesterin kanssa, kun nuotteja ei voinut vilkuilla.
Parhaimmillaan miesjoukko tuotti kiitettävän voimallista ja vaikuttavaa kerrontaa. Muutamia "reki rasasi" -tyyppisiä knoppikohtia muistettiin poimia esille jopa liian tehokkaasti kokonaisuutta ajatellen. Volyymin hallinta olisi ylipäänsä voinut olla vähän hienovireisempää.
Kokoonpanon tilapäisyys ja amatööriys alkoivat tulla selvemmin kuuluville vasta lopussa Kullervon kuolemantunnoissa, jolloin musiikki olisi vaatinut kuorolta kykyä nostaa kalevalainen draama toiseen taitekohtaansa myös soinnillisin keinoin. Kuoron tarkkaavaisuus alkoi kai herpaantua.
Jorma Hynninen ja Lilli Paasikivi lauloivat solistiosuutensa varmuudella ja itseluottamuksella. Molempien äänissä on sitä jotain, joka tekee tavallisestakin konsertista juhlan. Hynnisen ääntämisestä sai paremmin selvää kuin Paasikiven sävykkäiksi pyöristetyistä vokaalilaaduista.
Kapellimestari Jaakko Kuusiston näkemys Kullervosta levittäytyi saliin valoisan laaja-alaisena. Se eteni johdonmukaisesti nuorekkaista flow-tunnoista äärimmäisen repiviin iskuihin ja synkkiin purkauksiin. Pakko puuttui, vakaa tahtotila hallitsi.
Viisaasti kapellimestari ei tuhlannut kaikkia paukkuja ennen loppuhuipennuksia. Synkkyys, suru ja kuolema tulivat kuviin ikään kuin luonnollisen tarinankerronnan kautta. Tönkkökansallinen aspektikaan ei ollut erityisen voimakkaasti läsnä, niin että Kullervoa olisi tarvinnut kuunnella asennossa seisten.
Orkesteri jaksoi soittaa pitkän työrupeamansa intoutuneesti ja tarkasti. Jousisto oli yhteissoitollisesti ja soinnillisesti vedossa. Vaskien soinneissa ilmeni raikasta ulospäinsuuntautuneisuutta.