Lapin ylioppilasteatteri, Rovaniemi. Pasi Lampela: Kuolemaani saakka. Ohjaus Kylli Köngäs. Lavastus Touko Issakainen, Hanna Niemelä. Puvustus Sanna Levo. Maskeeraus Titi Honkanen. Valosuunnittelu Petteri Markkanen. Äänisuunnittelu Kristian Ekholm. Rooleissa Pauli Konttajärvi ja Janne Hannula. Seuraavat näytökset Wiljamissa 7. 2., 9. 2., 12. 2.
Kaksi miestä kohtaa toisensa kuin sattumalta syrjäisessä maaseutukuppilassa. Puhelias keski-ikäinen Hagström lyöttäytyy nuoren hermostuneen Lehikoisen seuraan ja toteaa olevansa joku johon Lehikoinen haluaa tutustua.
Tästä asetelmasta alkaa Pasi Lampelan kirjoittama kahden miehen näytelmä Kuolemaani saakka. Teoksen on ohjannut esikoistyönään Rovaniemen Teatterin näyttelijä Kylli Köngäs ja miehiä esittävät kaksi harrastajateatterikonkaria: Pauli Konttajärvi ja Janne Hannula.
Muutama vuosi sitten kantaesityksensä saanut Lampelan näytelmä on samalla sekä ihmissuhdedraama että jännitysnäytelmä.
Kapakassa kohtaavien, toisilleen tuntemattomien miesten kohtaloita yhdistää vanhoista Niskavuori-elokuvistakin tuttu vahva suomalainen nainen, joka kannattelee näennäisesti hyvin eri tavoin molempia näytelmän miehiä.
Näytelmän kantava teema on vapaus. Sekä Hagström että Lehikoinen unelmoivat vapaudesta, jonka symboli nainen molemmille miehille on. Subjektin sijaan nainen on objekti, vapauden väline. Hänen kauttaan miehet saavat elolleen arjen harmautta suuremman merkityksen.
Tekstin tiiviys, miesten kantamat salaisuudet, jatkuva esillä olo ja näyttämölle rakennettu studionäyttämö tekevät näytelmästä samalla sekä intiimin että vaativan. Konttajärven Hagström on elämäänsä pettynyt, vähän koominen ja hieman irstas vanhempi mies. Hannulan Lehikoinen puolestaan on arka ja pelokas nuorukainen.
Lapin ylioppilasteatterin Kuolemaani saakka on sujuvaa perusdraamaa. Tulkinnan suurin ongelma kuitenkin on, ettei se oikein pääse toimintaa syvemmälle tasolle. Tekstin syvämerkitykset eivät näy henkilöhahmoissa, vaan hahmot jäävät vieraiksi, karikatyyrimaisiksi ja hieman huvittaviksi. Sanojen takana oleva suomalaisen miehen tragedia ei kunnolla välity.
Lavastus ja äänet yhdessä tukevat hyvin kerrontaa.
Nuhjuinen, puheensorinan täyttämä kapakka muuttuu toisessa näytöksessä vanhaksi kesähuvilaksi. Kristian Ekholmin vähäeleiset äänet tekevät kesäsateen huvilan ulkopuolella miltei todelliseksi.