Microsoft on esitellyt uuden pelikonsolinsa Xbox Onen ominaisuuksia ja uutuuspelejä. Yhtiö kertoi samalla, että laite tulee myyntiin marraskuussa parissakymmenessä maassa, joukossa myös Suomi.
Esittelyssä kerrottiin listahinta, joka asettuu odotuksia kalliimmaksi. Yhdysvalloissa sitä myydään 499 dollarin (noin 380 euron) hintaan. Kilpailija Nintendon Wii U maksaa noin 230 euroa ja Sonyn PlayStation 4:n hinnaksi tulee hiukan yli 300 euroa.
Nykyinen Xbox on tällä haavaa Yhdysvaltojen markkinoiden myydyin pelikonsoli, mutta Microsoft ei ole julkistanut myyntitavoitetta uutuuslaitteelleen. Joulusesongin myyntikilpailusta odotetaan kiivasta.
Uusien Xbox-pelien joukossa on Quantum Break, josta vastaa suomalainen pelistudio Remedy.