Tutkijoiden tiedossa on ollut jo pitkään, että talousmetsät ovat metsoille enemmän mieleen, jos harvennuksissa ja hoitohakkuissa latvuskerroksen ja varvuston väliin jätetään riittävästi alikasvustopuustoa ja pensaikkoa suojapaikoiksi.
Taivalkoskella meneillään olevassa laajassa metsotutkimuksessa on selvinnyt, että niiden poistamatta jättämisestä ei koidu metsänomistajille merkittäviä kustannuksia, joten metsojen elinoloja voidaan parantaa varsin helpostikin.
"Kun selviteltiin nimenomaan metson soidinalueen päiväreviirin vaatimuksia, talousvaikutuksia ei todettu syntyvän juuri lainkaan", tutkimusta johtavan Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitoksen professori Harto Lindén kertoo.
Lindenin mukaan suojaavan puuston jättäminen auttaa metsoa kaikkina vuodenaikoina. Soidintavien lintujen ohella se on tarpeen varsinkin poikueille.
"Metsän monipuolinen sisärakenne on keskeisen tärkeä monien muidenkin lajien kannalta", hän huomauttaa.
Vuonna 2004 alkaneessa ja vuoteen 2010 jatkuvassa tutkimuksessa on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ohella mukana myös Metsäntutkimuslaitos, Metsähallitus ja yliopistoja.
Sen päätyttyä julkaistaan erityinen metsätalouden ekologinen oppikirja metsäsuunnittelun työkaluksi sekä tiedonlähteeksi muun muassa yliopistoille ja metsäalan oppilaitoksille. Siinä metso on esimerkkilajina.
"Tarkoituksena on saada aiheesta kokonaisvaltaista tietoa tohtorinväitösten ja opinnäytetöiden muodossa", Lindén kertoo.
Metsojen elämää niiden elinolojen parantamiseksi on tutkittu Taivalkoskella ja osin myös Pudasjärvellä radiolähettimienkin avulla.
Puolitoista vuotta toimiva laite on ollut tähän mennessä kiinnitettynä lähes kolmeenkymmeneen lintuun, joista osa on ollut naarasmetsoja eli koppeloita. Parhaillaan seurannassa on puolenkymmentä lintua. Paikannustietoja käytetään lajin elinympäristövaatimusten mittaamiseen.
Metsokukkojen liikkeistä on Lindénin mukaan saatu lisävahvistusta sille, että soidinaikana ne asustavat hyvin suppealla alueella. Soidinpaikan ytimestä ne eivät yleensä lähde puoltatoista kilometriä kauemmas.
Metsien pirstoutuessa ja nuorentuessa metsojen on ollut pakko muuttaa käyttäytymistään soidinpaikkoja valitessaan.
Ennen samat soidinpaikat saattoivat olla käytössä ihmissukupolvesta toiseen. Nyt tilanne on hyvin erilainen. Soidinkeskustat vaihtelevat lähes vuodesta toiseen jopa useilla kilometreillä.
"Näyttää siltä, että metson soidinverkoston dynamiikka on sopeutunut metsien muutosdynamiikkaan. Kyky sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin on lajin ainoa pelastus", Lindén sanoo.
Lindénin mukaan metsokannat ovat pysytelleet Suomessa viime vuosien aikana yllättävänkin vakaina.
"Sodan jälkeen varttuneet metsät alkoivat vähetä radikaalisti ja samalla hakkuuaukkoja syntyi nopeaa tahtia eli metsojen elinolot heikkenivät. Nyt hakkuissa on siirrytty tavallaan toiselle kierrokselle ja metsien ikäluokkarakenne on suhteellisen tasainen. Metsojen kannalta suuri muutokseen aika on takana", Lindén taustoittaa taantumisen pysähtymistä.
Suomen metsokannaksi hän määrittelee noin 200 000 koppeloa ja kukot siihen päälle.