Metsojen soidinverkostot halutaan turvata suomalaisissa talousmetsissä nykyistä paremmin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ryhtyy selvittämään, millaisessa metsämaisemassa metsokannat pysyvät elinkelpoisina ja metsästystäkin kestävinä. Tutkimusalueet sijaitsevat Taivalkoskella ja Pudasjärvellä, Pohjois-Pohjanmaalla.
Tutkimusprofessori Harto Lindén Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta kertoo, että kyse on kansainvälisestikin mittavasta kenttätutkimuksesta. Sen keskeisenä tehtävänä on löytää vastaus siihen, voidaanko metson vaatimukset ottaa huomioon metsätaloudessa kestävästi.
Yksittäinen eristäytynyt soidin ei ole elinkelpoinen. Siksi tutkimuksessa käsitellään soidinverkostoa, jossa monet soidinyksiköt ovat yhteydessä toisiinsa. Lindénin mukaan kyse on todella valtavasta alueesta, sillä jokainen soidin on iso yksikkö: se käsittää vähintään 300 hehtaaria.
"Tavoitteena on etsiä sellaiset toimintatavat, jotka eivät sanottavammin häiritsisi tätä soidinverkostoa vaan se pysyisi elinkelpoisena", Lindén sanoo.
Tutkimuksesta saatavien tulosten avulla on tarkoitus ohjeistaa Metsähallituksen toimintaa ja muun muassa etsiä metsätaloudelle sovelluskelpoisia käytännön toimintamalleja metsämaisemasuunnitteluun metson elinedellytysten turvaamiseksi.
"Tutkimuksen tarkoituksena on myös katsoa sitä, että jos ja kun metsoa hoidetaan, voiko muukin metsäluonto hyvin. Metsoa katsotaan eräänlaisena sateenvarjolajina, jonka varjon alla on monta muutakin eläintä", Lindén huomauttaa.
Hakkuut syytä suunnata oikein
Metsojen soidinverkostot elinkelpoisina säilyttävät toimintatavat eivät tarkoita hakkuiden lopettamista soitimien alueella.
"Päinvastoin. Siellä voidaan harjoittaa normaalia taloustoimintaa, mutta pitää katsoa, ettei samojen soitimien alueelle osu liiaksi toimenpiteitä. Hakkuut täytyy suunnata sellaisille alueille, missä ne tuottavat mahdollisimman vähän harmia", Lindén huomauttaa.
Lindénin mukaan metso pärjää suomalaismetsissä varsin hyvin. Joitakin ongelma-alueita sen sijaan on Lounais-Suomessa, etelärannikolla ja länsirannikolla, sillä näillä alueilla metsää ei ole enää kovin paljon.
"Toisen maailmansodan jälkeen metsokanta väheni noin vuoteen 1990 hyvin jyrkästi. Sen jälkeen väheneminen loppui, tasaantui ja nyt parin kolmen viime vuoden aikana esimerkiksi Lapissa on ollut selvää nousua. Toiveena on, että tällainen tilanne voisi kehittyä muuallakin."
Mallialue Taivalkoskelle
Käytännön tutkimuksissa lintuja pyydystetään ja radiomerkitään sekä lintujen soitimet kartoitetaan. Lisäksi alueella tehdään kokeita siitä, miten erilaiset hakkuut ja esiharvennusmallit vaikuttavat metson viihtyvyyteen.
Tärkeitä selvitettäviä kysymyksiä ovat muun muassa, mitkä metsälliset tekijät vaikuttavat yksittäisen linnun ja poikueen viihtyvyyteen ja millaisia vaatimuksia metson soidin asettaa ympäristölleen.
Lindén kertoo, että Taivalkoskelle on osana tutkimusta tarkoitus rakentaa metsometsän mallialue. "Se olisi aitoa metsää, jossa näytetään, miltä koneellisen työstön jälkeen metsän tulisi näyttää. Siellä olisi paljon myös muuta informaatiota metsosta. Se olisi eräänlainen näyteikkuna ehkä myös kansainväliselle yleisölle."
Lindénin mukaan tutkimus kestää tiiviinä kuusi vuotta, ja sinä aika pitäisi myös mallialueen valmistua.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toimii hankkeen vastuullisena vetäjänä. Hankkeessa aloitteentekijänä ja yhteistyössä on vankasti mukana Metsähallitus, jonka tulostavoitteena on jo parin vuoden ajan ollut metson säilyttäminen elinkelpoisena lajina Suomessa. Paikallisilla metsästäjillä on iso rooli tutkimuksen käytännön työn toteuttamisessa.
Lindén arvioi, että tutkimushanke maksaa kuuden vuoden aikana miljoonia euroja. Sen lisäksi tutkimusta varten tehdään paljon vapaaehtoistyötä, jota on vaikea rahassa mitata.